09. joulukuuta 2005
Teksti:

Olen käynyt hiljattain kiinnostavia keskusteluja feminismin paikasta maailmassa. Niissä on keskitytty siihen, onko sukupuolten välinen tasa-arvo enää tärkeä kysymys. Kiinnostavatko nämä kysymykset enää ketään? Ihmisiähän tässä ollaan, ei sukupuoleen pitäisi kiinnittää liikaa huomiota. Vai kuinka?
    Mietin tätä viimeksi muutamia päiviä sitten, kun tuntematon vastaantulija päätti jälleen kerran antaa ulkonäöstäni oman arvionsa. Kadulla, pyytämättä ja yllättäen. Mies pysähtyi, tsekkasi vanhalla kunnon hissikatseella päästä varpaisiin ja luokitteli ”aika hyvännäköiseksi”.
    Kommentti olisi voinut olla luettavissa kohteliaisuudeksi, mutta tilanne teki siitä täysin asiattoman ja häiritsevän. Normaalia kanssakäymistä? Ehdottomasti helpottaisi elämää, jos voisi ajatella näin.
    Ystävä sanoi, että esimerkiksi kotitöiden jakamisesta miehen ja naisen välillä on tullut epäkysymys, joka vatkattiin loppuun jo 1970-luvulla. Siksi siitä ei enää voi puhua.
    Vanha kaava ei silti ole kadonnut. Naisten on vaikeampi saada vakituinen työ kuin miesten. Naiset jäävät kotiin hoitamaan lapsia – eivätkä monet edes halua, että isä jäisi kuukaudeksi kotiin, koska heillä itsellään ei ole työtä, mihin palata.
    Ja kuinka moni nainen ottaa hoitaakseen sihteerin tai siivoojan töitä kotona tai kokouksissa, kun kukaan muu ei niitä kuitenkaan tekisi?

Tässä lehdessä Ruotsissa asuva suomalaisfeministi Tiina Rosenberg kertoo Ruotsin feministipuolueen kohtalosta.
    Puolue nosti kissan pöydälle keväällä valtavalla energialla ja alkoi listata ääneen asioita, joissa on virhe. Sanomana oli, että ihmisten eriarvoisuuteen pitää nyt todella puuttua.
    Palkkaerot? Yhä täällä. Seksistiset kommentit? On kuultu. Vähättely, tytöttely, töiden jakaminen sukupuolen perusteella? Näistä ei päästä vähään aikaan. Syrjintä etnisyyden tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella? Lista jatkuu.
    Valtavan alkuhypen jälkeen puolue katosi – ei maailmasta, mutta julkisuudesta. Media tuntui kuitanneen keskustelun päättyneeksi. Asiat eivät kuitenkaan muutu ainakaan sillä, että niiden ajaminen julistetaan tyhmäksi kohkaukseksi.
    Rosenberg kehuu, että heillä on edelleen toimiva ja kasvava kansanliike. Työ sentään jatkuu, vaikkei puolueesta koko kansan lemmikkiä tullutkaan.
Elina Venesmäki