Terike Haapoja:
Entropia
Entropia on fysiikan termi, joka tarkoittaa epäjärjestyksen lisääntymistä maailmassa. Esimerkiksi lämpö pyrkii aina leviämään ympäristöön.
Videoteoksessaan Entropia Terike Haapoja kuvaa lämpökameralla juuri kuollutta hevosta. Aluksi hevosen muoto näkyy lämminsävyisenä sinistä taustaa vasten. Entropian edetessä lämpötilaerot tasoittuvat hevosen ruumiin ja ympäristön välillä; punainen muuttuu keltaiseksi, vihreäksi ja lopulta siniseksi.
Haapojan video on siis kuva kuolemasta – tai elämästä, järjestäytyneestä organismista, ennen kuin se hiipuu tasaiseen kylmään kaaokseen. Tieteellisen objektiivisesti esitetyssä ilmiössä katsoja näkee valtavasti merkityksiä.
”Tieteen traditiota ei voi erottaa kuvallisen esittämisen traditiosta. Tieteen, taiteen ja filosofian ikuisuuskysymys onkin, voiko kuva lopulta kertoa muusta kuin katsojasta itsestään”, Haapoja sanoo.
Haapojan mukaan teoksessa näkyy myös tieteen ja taiteen erottelu. Tiede tutkii elämää, ainetta ja luontoa. Inhimillistä pidetään usein tämän vastakohtana.
Jarmo Kallinen:
Edelläkävijät
Metsä ei kasva tyhjästä. Palaneen tai hakatun alueen valtaavat ensin heinät. Ne tekevät tietä myöhemmin lehtipuille. Tätä ilmiötä kuvaa biologian termi sukkessio.
Teoksessaan Edelläkävijät Jarmo Kallinen on veistänyt pieniä koivua esittäviä veistoksia ja kiinnittänyt ne puistossa olevien kantojen päälle. Kallisen pienet puut ovat Haapojan Entropia-videon vastakohta. Pikkukoivut kertovat, miten aine järjestyy uudelleen eläviksi organismeiksi.
Veistokset elävät rinnakkain kannolla kasvavien lahottajasienten kanssa. Kallisen lähtökohta teokselleen on biologinen tieto.
”Koivu on pioneeripuu, se valtaa hakatun tai palaneen alueen ensimmäisenä. Kannot puistossa ovat kuin hakkuualueita pienoiskoossa ja teinkin niiden päälle pienoismetsäksi pieniä koivuja.”
”Perinteisesti taiteessa valitaan materiaaleja niiden esteettisyyden perusteella. Halusin luovuttaa tämän taiteilijan tehtävän luonnolle, annoin luonnon oman järjestyksen päättää materiaalista.”
Pekka Sassi:
Abgeschrieben
Pekka Sassin ääni-installaatiossa Abgeschrieben on käynnissä luonnonhistoriallisen museon inventaario. Ääni lukee sanakirjasta saksankielisen sanan toisen perään ja toinen ääni toteaa jokaisen jälkeen abgeschrieben, poistettu.
Installaatio oli esillä Taidehallin studiossa. Aivan naapurissa on Helsingin Luonnontieteellinen museo, josta Sassi olikin käynyt katsomassa mallia työhönsä kuuluville tyhjille vitriineille.
”Valitsin kieleksi saksan, joka oli aiemmin yleismaailmallinen tieteen kieli. Työlläni tutkin myös luokitusjärjestelmiä. Sanakirjan aakkosjärjestys on kaikkein yksiselitteisin ja toisaalta absurdein; peräkkäisten sanojen merkitykset eivät liity toisiinsa.”
Kerran lukijat sekoavat työssään. Sanojen luettelija huomaa inventaariolistalla olevan virheen ja kirjaaja menee sekaisin yliviivauksissaan. Sekaannus selvitetään pienellä keskustelulla, jossa joudutaan käyttämään jo poistettujakin sanoja. Inventaariota jatketaan pyyhkimällä juuri käytetyt sanat pois.
Sassin mukaan työssä on olennaista se, että vitriinit ovat tyhjiä. Fysiikan mukaan maailmankaikkeus päättyy miljardien vuosien kuluttua valtavaksi mustaksi aukoksi. Sassin kysymys on, katoaako maailmamme, kun luomamme käsitteet katoavat.
”Museotilani on näyttämö äänen luomalle tapahtumalle. Siitä muodostuu tyhjyyden museo.”
Markus Rissanen:
Urpflanze
Markus Rissasen ilmaisuväline on tieteen kuvakieli. Hänen maalauksensa Urpflanze muistuttaa tieteellistä ilmiötä selittävää kaaviota, mutta siinä voi nähdä myös kasvin ja lumihiutaleita. Nimensä maalaus on saanut Goethen ajatuksesta alkukasvista, josta voidaan johtaa kaikki muut kasvit.
”Pelkistetyllä kuvakielellä erilaisia asioita voi yhdistellä vapaammin. Eri luonnonlakeja kuvaavat haaroittuvat kaaviot muistuttavat toisiaan ja vaikka konkreettisen kasvin muotoa.”
”Voin lisätä ihmisen johonkin atomirakenteen sisälle ilman mitään ristiriitaa. Se ei olisi mahdollista realistisemmassa maalaustavassa.”
Ajatusrakennelmat ja teoriat vaativat osikseen sanoja ja käsitteitä. Rissasen maalauksissa on pieniä pyöreäreunaisia ”laatikoita”. Niissä odottaisi olevan tekstiä, mutta ne ovat vain tasaista väriä.
”Haluan käsitellä nimeämistä, sitä miten kokonaisuudesta osoitetaan nimettyjä yksityiskohtia. Nimeämisen sisällön olen kuitenkin jättänyt pois.”
Markus Perälä
