Kun Riina Mikkosen trip hop -sävytteinen esikoisalbumi ilmestyi vuonna 1998, musiikkitoimittajat päästivät superlatiivinsa irti.
”Jos laatu ratkaisee, Riinalla on popmarkkinoilla loistava tulevaisuus”, Rumba ennusti.
”Juuri ilmestynyt esikoislevy Valveilla unessa lienee moderneita ja tasokkainta tanssipoppia mitä tässä maassa on koskaan tehty”, Samuli Knuuti hehkutti City lehdessä.
Riina oli täydellinen. Tuolloin 20-vuotias tyttö oli tehnyt pitkään biisejä ja kieltäytynyt sinnikkäästi tarjouksista, joissa hänet luvattiin paketoida myyväksi pop-tuotteeksi. Riina halusi pitää kiinni omasta linjastaan. 17-vuotiaana Riina vei demonauhansa Warneriin ja sai levytyssopimuksen.
Levyllä lähes kaikki biisit olivat Riinan itsensä säveltämiä ja sanoittamia. Muusta levyn sisällöstä vastasi tuottaja Kalle Chydenius.
Riinan muut työt eivät olisi voineet sopia tarinaan paremmin: hän oli jo työskennellyt näyttelijänä ja mallina.
Pian noiden ylistävien arvioiden jälkeen Riina katosi julkisuudesta. Ei enää keikkoja, ei mallin töitä, ei lehtijuttuja.
Riina oli muuttanut mielensä.
Vuonna 2005 Riina katselee marraskuun harmaannuttamaa Tamperetta lempeästi hymyillen.
”Kerran vuodessa mie käyn Suomessa tapaamassa perhettä.”
Viimeiset seitsemän vuotta Riina on asunut enimmäkseen Intiassa äiti Amman ympärille rakentuneessa yhteisössä asramissa. Hän herää joka aamu ennen auringon nousua ja viettää lounaaseen asti aikansa meditoiden ja henkisiä harjoituksia tehden. Lounaan jälkeen hän tekee monenlaisia töitä, joita asramissa on tarjolla, ja istuu välillä Amman seurassa pari tuntia.
”Mitä enemmän pystyy olemaan hiljaa ja pysäyttämään oman mielen, sitä enemmän pystyy tuntemaan todellista olemusta.”
Entinen popprinsessa laulaa nyt iltaisin henkisiä lauluja Amman kanssa.
Mitä tapahtui?
Vuonna 1996 Riina oli vielä Kuopion musiikkilukion kautta Helsingin Sibelius-lukioon siirtynyt joensuulaistyttö, joka luuhasi mieluummin koulun nurkissa laulamassa kuin meni tunneille. Kauttaaltaan mustiin pukeutuneena hän riekkui laulamassa bändikeikoilla ja oli aina innokkaimpana lähdössä baariin.
Mutta hän tunsi olonsa tyhjäksi ja pyöritteli mielessään mahdottomia kysymyksiä. Miksi olen olemassa? Mikä tarkoitus tällä kaikella on? Miksi maailmassa ei tunnu olevan järkeä?
Vimmaisesti synnytetyt laulut tuntuivat yhä tiiviimmin kiertyvän kummallisen kaipuun ympärille. Riina luki filosofiasta lännessä ja idässä. Sitten hän kuuli kirjailija Taavi Kassilan luennolla Ammasta.
”Tuntui, että elämä käännettiin täysin toisin päin.”
Luennon jälkeen Riina koki voimakkaasti Amman lämmön ja rakkauden. Amma tuli hänen uniinsa, ja koko aiempi elämä alkoi tuntua hapuilulta ja unelta ja yritykseltä etsiä onnea maailmasta, josta sitä ei voisi löytää.
Samoihin aikoihin pitkään työstetty levy valmistui, mutta se ei tuntunut Riinasta enää tärkeimmältä. Hän kieltäytyi keikoista, hämmensi lehdistötilaisuuksissa toimittajia puhumalla vain Ammasta ja ilmoitti lähtevänsä määrittelemättömäksi ajaksi Intiaan.
Levy painui nopeasti unohduksiin.
”Kyllähän me levyn teossa mukana olleet olimme yllättyneitä. Oletus on, että jos aiotaan myydä poplevyä, sitä pitää myös markkinoida. Ja markkinointi on vaikeaa, jos artisti ei itse ole paikalla”, Chydenius muistelee.
Chydenius oli pettynyt, koska levy oli tärkeä myös hänelle itselleen ja osa hänen omasta työstään tuntui menevän hukkaan. Mutta Chydenius ei kuulosta katkeralta.
”Riinan piti tehdä sitä, mikä elämässä tuntui tärkeimmältä.”
Riinan Intian vuosien aikana asram on kasvanut noin 500 ihmisen varsin intiimistä yhteisöstä usean tuhannen asukkaan ahtaaksi kyläksi. Kun vierailijat lasketaan mukaan, Riina arvelee asramissa olevan päivittäin 6 000-8 000 ihmistä.
Tavallisten päivittäisten asioiden, kuten ruuan, hankkiminen ei suju niin helposti kuin täällä. Olot ovat yksinkertaiset, väkijoukot ahdistavat, kuumuus uuvuttaa ja länsimaista ruokaa on välillä ikävä. Eikö Riina ole koskaan, edes pienen hetken katunut valintaansa?
Kysymys ei ole Riinalle olennainen, sillä hän ei koe valinneensa mitään.
”Se on sama kuin kysyisi janoiselta haluaako hän vettä. Henkinen tie on ainoa tie elää. Mutta se ei tarkoita, että tarvitsee olla Intiassa. Voi olla henkisellä tiellä ja tehdä monenlaisia asioita.”
Tietysti Riina kaipaa monesti asioita entisestä elämästään, kuten musiikkia. Usein hän on myös ajatellut, että on saanut lopullisesti tarpeekseen ahtaudesta ja epämukavuudesta.
”Mutta vain pisara Amman rakkautta saa kaikki vaikeudet häviämään. Vain sisäinen on todella tärkeää. Ulkoiset asiat ovat toisarvoisia.”
Toisaalta maailma täällä tuntuu hänestä vaikealta paikalta elää, sillä täältä puuttuu se henkisyys, joka Intiassa on voimakkaasti läsnä.
Mutta mistä tuo kaikki epätoivo ja etsintä kumpusi?
Riina ei osaa sitä selittää. Hän ei näe itsessään tai entisessä elämässään mitään sellaista, mikä teki hänet jatkuvasti onnettomaksi.
Eikä hän tässä tamperelaisessa kahvilassa vaikuta miltään nurjapäiseltä hihhulilta, vaan niin kuin melkein keltä tahansa kolmeakymmentä lähestyvältä naiselta, jolla vain on tavallista järeämpi vakaumus.
Riina ei ole sulkenut pois mahdollisuutta, että hän joskus vielä tekisi musiikkia. Se vain olisi erilaista kuin ennen. Chydeniuskin epäilee, ettei Riina pysty olemaan loppuelämänsä tekemättä musiikkia.
Toisaalta Riina on hyvin tyytyväinen elämäänsä näinkin.
”Koko ajan on tullut selkeämmäksi se, mitä elämä ja maailma ovat, ja missä minun paikkani on.”
Oikeastaan Riina osaa nimetä vain yhden päämäärän. Hän haluaa olla yhä enemmän siellä, mihin meditoinnissa pyritään. Se hiljainen paikka itsessä, joka on tietoinen kaikesta.
”Mitä enemmän siinä tietoisessa hiljaisuuden tilassa on, sitä enemmän tuntee, että koko elämä on yhtä ja kaikki on rakkautta.”
Maria Mustranta
kuva Timo Marttila
