09. joulukuuta 2005
Teksti:

Uskontokriittisiä kirjoja on Suomessa aina julkaistu äärimmäisen vähän. Sympaattinen lisäys genreen on Pekka Virkamäen Arka ja ahdas ismi. Virkamäki oli Hare Krishna ­liikkeessä vuodet 1983-94, joista viimeiset viisi vuotta hän johti Suomentemppeliä.
    Teoksessa hän kuvaa uskoon tulemista, elämää temppelissä, uskonnollista pienryhmädynamiikkaa, uskonlahkon johtamisen järjestelykysymyksiä sekä lahkosta irtaantumistaan.
    Kaikki ne, jotka ovat ihmetelleet oranssiasuisten kirjojen kaupustelijoiden omituista hymyä, pääsevät nyt hieman kurkistamaan hymyn taakse. Kirjamyyjät saattavat tehdä kymmentuntisia vuoroja pienellä ravinnolla ja kylmissään.
    Mitään skandaalipaljastuksia ei kuitenkaan ole luvassa. Kun Krishnakirjojen myyjien kerrotaan huijaavan, että rahat menevät nuorten ratsastuksen tukemiseen, sävy on lähinnä ystävällisen hymähtävä.

Hyvät uskontokriittiset kirjat usein toteavat, kuten Arka ja ahdas ismi heti alussa, että uskonnollista kokemusta ei voi todentaa tai osoittaa vääräksi. Uskonnon alkuperä on tässä mielessä argumenttien ja järjenkäytön ulkopuolella.
    Kritiikin pääpaino onkin Krishna-yhteisön fundamentalistisuudessa. Ollaan mustavalkoisia, ollaan ennakkoluuloisia, ei keskustella, ei kyseenalaisteta. Mitään kauhean yllättävää ei lahkojen psykologiasta tule vastaan.
    Eikö tietty ennakkoluuloisuus ja suvaitsemattomuus sitä paitsi kuulu todelliseen uskonnollisuuteen? Uskontoa, jonka pääteesit olisivat länsimainen liberalismi ja rationaalisuus, ei oikein tarvita mihinkään.
    Yleistä ismiyden kritiikkiä kiinnostavampaa ovatkin käytännönläheiset kuvaukset pienen uskontokunnan asioiden järjestelyistä henkilökemioineen, aatteellisine kompromisseineen ja kiistoineen. Seksuaalisuuden toteuttamisesta on tarkat säännöt, ja sehän aiheuttaa aina ongelmia.
    Oikeaoppinen istuminen vessanpytylläkin nousi krishnoilla pohdinnan kohteeksi. Mutta sellaisia uskonnot ovat.
    Lahkoa tai paikallista kirkkoa Suomeen perustamassa olevat ihmiset saavat teoksesta varmasti hyödyllistä käytännön oppia. Krishnaliikkeessä tosin on laitettu uskomattomasti painoa kirjojen katumyynnille. Nykyään kannattaisi varmaan keksiä joku modernimpi ansaitsemistapa.
    Eikä Arka ja ahdas ismi vastaa juuri lainkaan ehkä kaikkein kiehtovimpaan kysymykseen: ketkä niitä krishnojen kauppaamia kirjoja oikein ostivat?

Kyösti Niemelä

Pekka Virkamäki: Arka ja ahdas ismi. WSOY.