09. joulukuuta 2005
Teksti:

Kun Puotinharjun Puhos valmistui vuonna 1964, se oli maan suurin ostoskeskus – uuden lähiöajan näyttävä symboli. Kaarevat seinät tehtiin ruiskubetonoinnilla, mitä aiemmin oli käytetty lähinnä vain tunneleissa. Pihalle rakennettiin vesiallas ja suihkulähde.
    Tänä päivänä Puhos tuntuu aikaa vastaan taistelevalta muinaisjäänteeltä. Neljässäkymmenessä vuodessa sen ja muiden ensimmäisten ostoskeskusten imago tuntuu kiertäneen täyden ympyrän.
    1950-luvun lopulla ensimmäiset ostoskeskukset toivat Suomeen moderneja tuulia. 1930-luvulla Yhdysvalloissa syntynyt ja Ruotsin kautta Suomen kantautunut palvelukeskittymä oli päivitetty versio torista. Ostoskeskukset rakennettiin suuren muuton täyttämien lähiöiden sydämiksi. Raudan, lasin ja betonin kaltaiset uudet rakennusaineet esitelleet ostarit sulautuivat osaksi ympäristöään.
    Lähiöt heijastivat ideaa satelliittikaupungista. Ne olivat keino purkaa ahtaaksi käyvää kaupunkiasutusta hajasijoittamalla.
    Tulevina vuosikymmeninä ostoskeskuksiin ehdittiin tottua siinä missä kerrostaloasumiseen. Niistä tuli paitsi päivittäistarpeiden tyydyttäjiä, myös ajanviettopaikkoja. Ostarit vetivät puoleensa erityisesti nuoria.

Ostoskeskusten rakentaminen tyrehtyi 1980-luvulla. Kuva ostareista ongelmien tyyssijana alkoi yleistyä vasta 1990-luvulla, laman myötä.
    Pankkien ja postin supistaessa palveluitaan baarit ja pizzeriat asettuivat taloksi tyhjiksi jääneisiin liiketiloihin. Ne joiden rahat eivät riittäneet happy hour -tuoppeihin jäivät kaljoittelemaan kuppiloiden liepeille luoden mielikuvaa ostareiden rauhattomuudesta.
    Kehäteiden varsiin ja julkisen liikenteen solmukohtiin alkoi nousta uusia automarketteja ja katettuja kauppakeskuksia. Ostoksia ryhdyttiin tekemään harvemmin ja suuremmissa erissä. Umpinaisessa, kameroiden ja vartijoiden valvomassa tilassa ei tarvinnut kastella jalkojaan tai kuunnella humalaista huutelua.
    Lasijulkisivuja ja teräsrakenteita suosiva kauppakeskusarkkitehtuuri sai vanhojen ostoskeskusten pesubetoni- ja mineriittipinnat näyttämään vanhanaikaisilta.
    Pikku hiljaa joillekin asiakkaitaan menettäneille ostareille on alettu miettiä uutta käyttöä.

Ensimmäisten ostoskeskusten statuksen huononeminen ei johdu vain ostoskäyttäytymisen ja arkkitehtuuristen ideaalien muutoksesta. Myös niiden yhtiömuoto jäi ajastaan jälkeen.
    ”Ennen ostoskeskuksissa toimivat yritykset olivat kiinteistöosakeyhtiön jäseniä ja osakkeenomistajia. Siksi koko ostoskeskusta koskevat päätökset vaativat yksimielisyyttä”, kertoo kaupunkisuunnitteluviraston toimistopäällikkö Timo Vuolanto.
    Tätä kilpailevilta päivittäiskaupparyhmiltä ei aina tahtonut löytyä. Yhtiömuodosta muodostui ajan mittaan kiviriippa, sillä jäykkä päätöksenteko hankaloitti kilpailua.
    1970-luvulla Ruotsista rantautui uusi kauppakeskuskonsepti. Siinä yrittäjät olivat kauppakeskuksissa vuokralaisina samalla tavalla kuin yksityiset asunnonvuokraajat.
    ”Uusi kauppakeskusmalli alkoi yleistyä 1980-luvulla rakennetun Itäkeskuksen menestyksen myötä. Sitä eivät käytä ainoastaan jättikeskukset vaan myös pienemmät vähittäiskaupan keskittymät”, Vuolanto sanoo.

Katettujen kauppakeskusten yleistyessä vartioiden ja kameroiden valvoma kaupunkitila on lisääntynyt. Kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Riitta Salastien mielestä se heijastaa kontrollin yleistä lisääntymistä.
    ”Eihän monissa toimistorakennuksissakaan pääse nykyään eteistä pidemmälle kulkematta valvontapisteen kautta”, Salastie sanoo.
    Kaupunginmuseon tutkija Sari Sarestosta kauppakeskittymien suunnitteluideaali on kiepsahtanut ympäri.
    ”Ennen ostoskeskustilan suunnittelussa korostettiin ulospäin avautuvaa näkymää. Uusissa kauppakeskuksissa arkkitehtuuri avautuu vasta sisällä.”
    Tuoreen Ostari – Lähiön sydän -selvityksen tekemiseen osallistunut Saresto ei usko vanhojen ostoskeskusten kuolevan sukupuuttoon.
    ”Tuskin ensimmäisen sukupolven ostarit kokonaan häviävät, mutta monet varmasti muuttuvat. Toivottavasti se tapahtuu vanhoja puitteita kunnioittaen, ettei sotien jälkeinen modernismi häviä kaupunkikuvasta.”

Myllypuron ostoskeskus

Myllypuron ostoskeskus näyttää betonibunkkerilta. Suorakaiteen muotoinen tehorakentamisen sanakirjaesimerkki nousi Myllypuroon vuonna 1965, samaan aikaan ympäröivän lähiön kanssa.
    Kauttaaltaan katetun ostoskeskuksen käytävätila on avoinna ympäri vuorokauden. Lasipyramidien alla katossa roikkuva kyltti muistuttaa kävijöitä säännöistä: ”Alkoholijuomien nauttiminen ja asiaton oleskelu kiinteistön alueella kielletty.” Rastit peittävät pullon ja tupakan.
    Neljästä suuresta baarista kolme aukeaa yhdeksältä ja halvin aamukalja irtoaa 1,50 eurolla. Kuppiloiden lisäksi ostarilta löytyy muun muassa kirpputori, etninen ruokakauppa, videovuokraamo ja kukkakauppa. Myllypuron kirkko mainostaa ilmoitustaululla joulumyyjäisiä ja kommunistien Tiedonantaja-lehden lööppi haukkuu hallituksen kuntahankkeen.
    Puoli kymmenen aikaan perjantaiaamuna purettavaksi määrätyillä käytävillä on hiljaista. Helsingin kaupunginmuseo on määritellyt ostoskeskusselvityksessään Myllypuron ostarin alimpaan kolmesta luokasta. Luokitus kertoo, että kiinteistön arkkitehtoniset, ympäristö- tai säilyneisyysarvot ”eivät ole merkittäviä.”

Herttoniemen Hiihtäjäntien ostoskeskus

Vuonna 1960 rakennetussa rakennuksessa oli alun perin kymmenen pientä liiketilaa, baari, posti ja pankki. Myöhemmin tiloja on yhdistelty ja Sivakkapolun puoleisen päädyn liiketilat muutettu yhdeksi suureksi baariksi.
    Nykyään aaltomineriteettipintaisesta ostoskeskuksesta löytyy kiinalainen ravintola, videovuokraamo, elektroniikkakauppa, tyhjää liiketilaa ja Herttuan saluuna, jonka terassi levittäytyy kesällä kadulle. Ostoskeskukseen jo 1960- luvulla saatu Alko on hävinnyt purku- uhan alla olevasta kiinteistöstä. Tien toisella puolella asiakkaita maanitteleva automarketti tuntuu vallanneen ostarin elintilan.
    Yläkertaa hallitsee Oranssi ry. Talonvaltausliikkeenä aloittanut nuorisotyöjärjestö pitää tiloissaan kahvilaa sekä järjestää klubeja ja teatteriesityksiä.
    Herttoniemen toinen, Erätorilla sijaitseva ostoskeskus rankattiin kaupunginmuseon selvityksessä ylimpään kategoriaan. Hiihtäjäntien ostoskeskus löytyy rankingin hänniltä.

Kulosaaren ostoskeskus

Kulosaaren ostoskeskus on Helsingin vanhojen ostarien kermaa. Kaupunginmuseon listalla se kuuluu kärkiryhmään eli on ”arkkitehtuuriltaan hyvin harkittu ja viimeistelty, hyvin säilynyt ja ympäristöarvoltaan erittäin merkittävä.”
    Pientaloalueen siimeksessä sijaitseva kaksikerroksinen kauppapaikka kätkee sisäänsä pienen pihan penkkeineen ja istutuksineen.
    Vuonna 1959 rakennetussa ostoskeskuksessa on suuri pankkikonttori, pizzeria, ruokakauppa, autioitunut kahvilatila, brasilialaismuotia kaupitteleva vaateliike, kukkakauppa, kaksi baaria, JVlöytökeskus, kampaamo, R-kioski ja turkisompelimo, jonka ikkunalla haukkuu terrieri.
    Perjantaina lounasaikaan viidestä osasta koostuva ja yhtenäisten katosten kokoamassa ostoskeskuksessa mummot pitävät kulmalla palaveria ja koululaisporukat marssivat ruokakauppaan.

Pohjois-Haagan ostoskeskus

Rauhallisen asuinalueen keskellä kököttävä Pohjois-Haagan ostoskeskus kuuluu Helsingin ensimmäisiin. Ylimmän kolmesta luokituksesta saanut ostoskeskus rakennettiin vuonna 1959. Sekä yksi- että kaksikerroksisia osia käsittävä rakennus on säilynyt niin pohjakaavaltaan kuin julkisivultaan. Yhdeltä sivulta avoimen pihan käsittävä kiinteistö hyödyntää ympäröivän maaston muotoja.
    Pikkuostarilta löytyy R-kioski, ruokakauppa, uutta vuokralaista odottava entinen kukkakauppa, kebabpizzeria, isännöitsijätoimisto, työväenopisto, pesula ja pari baaria.
    Ostoskeskuksen alkuperäissuunnitelmaan kuului myös elokuvateatteri, Rio kino. Se jäi rakentamatta.

Maunulan eli Suursuon ostoskeskus

Vuonna 1962 valmistunut Maunulan ostoskeskus on yksi yhdeksästä Heikki Karvisen suunnittelemasta ostoskeskuksesta. Karvinen on suunnitellut yli kolmasosan Helsinkiin 1950-luvun puoliväliä seuranneen kahden vuosikymmenen aikana rakennetuista ostareista. Karvisen käsialaa ovat esimerkiksi Myllypuron ja Kulosaaren ostoskeskukset.
    Maunulan kaksisiipinen ostari kuuluu kaupunginmuseon listauksen keskimmäiseen kategoriaan, jonka edustajia pidetään ”ympäristöarvoiltaan merkittävinä.” Keskuksen talonmies asui kiinteistössä vuoteen 1995 asti, jolloin hänen asuntonsa sai tehdä tilaa pizzerialle. Nyt kiinteistö odottaa purkutuomiota.
    Vilkasliikenteisen Pakilantien varrella sijaitsevan ostarin katetusta sisätilasta löytyy muun muassa apteekki, R-kioski, pizzeria ja Diki – Diki -baari, jonka mainoskyltti lupaa ”kaikkea muuta paitsi humppaa.” Erilaisia kauneuden- ja terveydenhoitolaitoksia on silmiinpistävän paljon: kaksi kampaamoa, jalkahoitola ja fysikaalinen hoitola.
    Perjantai-iltapäivänä ostarilla pyörii mukavasti väkeä ja Barts -baari lähes täynnä. Biljardipeli on käynnissä ja moni asiakas pitää baarin nimeä kantavaa lippalakkia.

Lauttasaaren ostoskeskus

Lauttasaaren ostoskeskuksen Alkon mainosvalo loistaa lumipyryn seasta. Viinakaupan lisäksi Lauttasaaren kaksikerroksisesta ostoskeskuksesta löytyy muun muassa kaksi isoa ruokakauppaa, hammaslääkäri, optikkoliike, pankki, Kela ja kultasepänliike. Pienliikkeiden helminauha jatkuu kadun toisella puolella asuintalojen alakerrassa.
    Perjantai-iltapäivänä ruokakauppojen kassojen takana riittää jonoa. Pihalla ei näy kaljoittelijoita.
    Vuonna 1968 vilkkaan Lauttasaarentien varrella sijaitsevalta tontilta purettiin kaikki rakennukset uuden ostoskeskuksen tieltä. Kaupunginmuseon listauksessa keskiluokkaan kuuluva ostari avattiin käyttöön kaksi vuotta myöhemmin. Sittemmin kiinteistöä on uudistettu monta kertaa.
    Ostoskeskuksen harmaa julkisivu muistuttaa 1970-luvun elementtirakentamishuumasta.

Matti Rämö
kuvat Teemu Kuusimurto