09. joulukuuta 2005
Teksti:

Brittiläinen ruokakulttuuri on huono vitsi. Siitä huolimatta minua hävettäisi istuttaa saarivaltakunnan asukkia suomalaiseen joulupöytään. Poron oksennuksen näköiset laatikot, rosollimössö ja lipeäkala saavat brittien rasvalla paneroidut kalanpalat näyttämään Michelin-gourmeelta.
    Miksi ihmisen, jolla on hampaat, pitää syödä valmiiksi sulatettua mössöä?
    Jouluherkkujen pakkosyöttöä on vaikea perustella muulla kuin perinteillä. Mutta eikö Suomen pitäisi olla innovaatioiden ihmemaa? Kuka sanoi, ettei luovuutta saa käyttää kuin insinöörityössä?
    Kotitalousopettajat olisi syytä asettaa uudelleenkoulutukseen. Pula-ajan ruokakulttuurin jääneet pitäisi kitkeä suomalaisista joulupöydistä. Mämmi saa mennä samassa puhdistuksessa.

Vaikka joulupöydän yleisilme puistattaa, kinkku pelastaa paljon. Suomalainen joulupossu kalpenee riekon ja karitsan sisäfi leen rinnalla, mutta silti siitä kieltäytyviä kasvissyöjiä käy sääliksi. Jos ihmiskunta on läpi historiansa pyrkinyt lisäämään valinnan mahdollisuuksia, omaehtoinen askeesi tuntuu nurin kuriselta.
    Pidän vapautta nauttia mistä tahansa ruoasta liian tärkeänä uhrattavaksi ekoidealismin alttarille. Lihansyöntikulttuuria ylläpitävä asetelma on yksinkertainen: harva haluaa luopua saavutetuista eduista. Lihan syöjiä syyllistävä kasvisyöntipropagandakin sataa lopulta karjankasvattajien laariin. Se tuo kyljyksiin kielletyn hedelmän makua.
    Länsimaissa, missä ruoasta ei ole pulaa, siitä on tullut tapa alleviivata kirkasotsaisuuttaan. On helppoa olla kasvissyöjä, kun sen eteen ei tarvitse tehdä enempää kuin valita vihreät eineksensä ruokakaupan hyllystä.
    Kehitysmaiden aliravituista asukeista poiketen tee-se-itse-niukkuudessa elävät voivat valita askeesin asteensa. Hyveellisimmät tyypit voivat ryhtyä fennovegaaneiksi, joille kelpaavat vain lähialueilla tuetetut rehut. Purismista lipsuvat aateveljet ja -sisaret voivat tyytyä boikotoimaan punaista lihaa.

Kasvissyönti omaehtoisena valintana on ilman muuta hyväksyttävää, mutta askeesiajattelun syöttäminen muille arveluttaa. Kasvissyönti tuntuu tänä päivänä tulevan osana punavihreää pakettia, johon käsittääkseni kuuluu ajatus kaikkien kukkien oikeudesta kukkia. Onkin nurinkurista, jos lihasta kieltäytyjällä on pokkaa heittäytyä globaaliksi ruokafasistiksi ja vaatia muita kaventamaan valinnan vapauttaan.
    Kasvissyönnin tarvetta perustellaan usein eläinten kärsimysten vähentämisellä. Pitäisikö tähän pyrkiä lisäämällä ihmisten kurjuutta vapaaehtoisesti? Toinenkaan kasvissyöjien manifestin peruspilari, esitys kasvissyönnistä ekologisesti kestävänä ruokavaliona, ei lopulta vakuuta.
    Jos suuret massat pyrkisivät niukkuudessa rypeviksi munkeiksi, talouskasvu hidastuisi dramaattisesti ja hyvinvointi vähenisi. Se sivaltaisi pahimmin kaikkein köyhimpiä. Kolmannen maailman asukkaat, joista monille ruoka on oikea ongelmien aihe, tipahtaisivat entistä syvempään elintasokuiluun.
Antti T. Ainola
anttiainola@yahoo.co.uk

Kirjoittaja on historian jatko-opiskelija, joka valmistelee Britanniassa väitöskirjaa kapitalistisen järjestelmän kritiikistä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.