Sähkeet tulevat

T:Teksti:

Mahdollisuus lähettää fakseja loppui posteissa jo pari vuotta sitten. No, ehkä tuo sähköpostin paperiversio joutikin mennä.
    Kohta postin nurkista varmaan siivotaan vielä muinaisempi reliikki: sähkeet.
    Suunnittelija Ari Ekman kuitenkin sanoo, että Postissa uskotaan sähkeisiin.
    ”Olemme tehneet muun muassa suuria teknisiä muutoksia hiljattain sekä uusineet sähkeiden kuva-aiheita.”
    Mitä? Eivätkö sähkeiden lähettäjät ala olla iässä, jossa viestit ovat vähissä?
    ”Tänä keväänä tehty käyttäjätutkimus osoittaa, että myös nuorempi sukupolvi on löytänyt sähkeet.”
    Ekman myöntää, että liikenne on toki vähentynyt. Vuonna 2002 lasku kuitenkin pysähtyi, ja tänä vuonna on ollut havaittavissa pientä kasvua lähetysmäärissä. Tarkkoja lukuja hän ei kuitenkaan tiedä.

Sähkeiden lähettäjistä noin puolet on yksityishenkilöitä, neljännes yrityksiä ja neljännes julkisyhteisöjä. Tavallisten onnittelujen, kiitosten ja osanottojen lisäksi muun muassa yritykset pitävät sähkettä tyylikkäänä tapana lähettää kutsuja. Yritykset pitävät myös tärkeänä sitä, että sähkeiden tuotosta osa menee hyväntekeväisyyteen.
    Nykyisin kaikki sähkeet ovat kuvallisia korusähkeitä. Tavallisista sähkepohjista luovuttiin, koska niitä käytettiin niin vähän.
    Sähkeellä on kirjeeseen ja korttiin verrattuna se etu, että se on nopeampi. Paikkakunnasta ja tilauksen ajankohdasta riippuen se voi ehtiä perille vielä samana päivänä.
    ”Ja näyttäähän se tyylikkäämmältäkin.”

Sähkeen nopeus tuo mieleen ne paikat maailmassa, joissa kännykät eivät toimi ja sähköpostiyhteydet ovat huonot. Ekmanin mukaan sähkeistä ei kuitenkaan ole enää apua näille alueille viestimisessä. Yhteydet ulkomaille olivat niin kalliit ja liikenne vähäistä, että verkostosta luovuttiin vuosituhannen vaihteessa. Ulkomaille voi toki edelleen lähettää sähkeitä, mutta viesti ei lähde enää Suomesta sähköisessä vaan fyysisessä muodossa eli kuten tavallinen 1. luokan kirje.
    Sähke tilataan internetistä tai puhelimella ja niitä tulostetaan seitsemällätoista paikkakunnalla Suomessa. Kansiin pujotettu ja kuoreen suljettu sähke toimitetaan vastaanottajalle Postin jakeluverkossa.
    ”Kyllä tässä järjestelmässä on vielä paljon vanhaa hyvää aikaa jäljellä.”

Maria Mustranta