Lena Näre: Byrokratian hämärää logiikkaa

T:Teksti:

Ei ole sattumaa, että Ranska on antanut maailmalle käsitteen byrokratia (bureau-cratie = toimiston so. virkavallan valta). Jo 1700-luvulla ranskalainen taloustieteilijä Vincent de Gouray totesi maansa kärsivän bureaumaniasta.
    Kahdessasadassa vuodessa Ranska ei ole maniastaan parantunut, vaan on kehittänyt huippuunsa maailman suurimman ja mahtavimman toimistovallan. Kuten kaikki totaaliset järjestelmät myös ranskalainen byrokratia on kehittänyt omat, absurdit muotonsa.

Byrokratiassa puhutaan ensinnäkin omaa lyhenteiden kieltä. Kullakin alalla on lyhenteiden erikoissanastonsa. Otetaan esimerkiksi koulutus. Ranskalainen koululainen on yläasteen jälkeen suuren valinnan edessä. Hän voi jatkaa joko LEP-ammattilukiossa ja suorittaa CAP- tai BEP -ammattitutkinnon tai mennä LEGT:iin (yleissivistävään ja teknilliseen lukioon).
    Mutta huomaa, että ainoastaan LEGT:it johtavat baccalauréat-ylioppilastutkintoon (eli baciin), joka on ainoa DAEU (todistus, joka mahdollistaa yliopistoon hakemisen). Yliopistoissa voi suorittaa yliopiston omia DU-tutkintoja (diplôme d’université), joille on omat lyhenteensä (on DESFiä, DESTiä, DESIä ja vaikka DEUSTia). Ja jos tällainen lyhenneviidakko tuntuu hankalalta, voi olla syytä harkita PENAa (=preppauskurssia ENA:an eli hallintovirkamieskouluun).

Ranskalaisen byrokratian voiman ja poikkeuksellisen nopeuden näkee lakien määrässä. Jokaista so siaalista ongelmaa varten on kehitetty oma asetuksensa. Jokunen vuosi sitten julkisuudessa keskusteltiin rattijuopumuksen huolestuttavasta lisääntymisestä. Todettiin, että jotain tarttis tehdä ja se jotain on tietenkin monia uusia asetuksia.
    Näistä ehdottomasti käsittämättömin oli antaa poliisille oikeus takavarikoida kadulla juopuneena kävelevän ajokortti. Lainsäätäjien silmissä humalassa jalan liikkuminen teki sinut potentiaaliseksi juoppokuskiksi, vaikka et edes omistaisi autoa.
    Taannoin maata ravisutti romaniongelma. Useiden kaupunkien liepeillä oli huomattu romanileirejä, mikä ylitti veljeyden, vapauden ja tasa-arvon rajat. Asiaan oli jälleen puututtava ja mikäs sen parempi keino, kuin säätää uusi laki ja sille uusi rikosnimike. Näin ajoneuvossa julkisella paikalla nukkumisesta tehtiin rikos. Orwellilaisittain siitä tuli laiton leiriytyminen.
    Auta armias, jos edellisen esimerkin juopunut päättäisi baari-illan päätteeksi jäädä autoonsa nukkumaan sen sijaan että ajaisi humalassa kotiin. Hänestä tulisi hetkessä ei vain potentiaalinen juoppokuski vaan myös laiton leiriytyjä – siis monirikollinen. Tällaisessa lakiviidakossa meillä kaikilla on vaarana joutua AP:n (administration pénitentiairen eli ”tuomioistuinhallinnon”) rattaiden hampaisiin.

Lena Näre
lnare@mappi.helsinki.fi

Kirjoittaja on sosiologi, joka valmistelee väitöskirjaa Italian siirtolaisuudesta ja työskentelee tällä hetkellä Grenoblessa.