08. huhtikuuta 2005
Teksti:

Olivat maan asiat niin tai näin, suomalaisilla on vahva usko rakkaan koti-Suomen erinomaisuuteen, jopa ylivoimaisuuteen, verrattuna ulkomaisiin kotkotuksiin. Vanha sutkaus, jonka mukaan on lottovoitto syntyä Suomeen, on juurtunut niin syvälle kansakunnan kollektiiviseen psyykeen, ettei mikään horjuta käsitystämme katajaisen kansamme yhteiskuntamallin täydellisyydestä.
    Yleisesti kyllä myönnetään, että epäkohtia on, muttei sentään niin paljon kuin muualla Euroopassa saati sitten jossain kaali- tai bambumaassa. Minkäs muut sille voivat, että meillä on paras koulutusjärjestelmä ja julkinen terveydenhuolto! Onhan se kansainvälisissä tutkimuksissakin todettu. Meillä on myös maailman parasta kouluruokaa ja Euroopan laadukkaimmat rakennukset erityisesti mitä tulee saniteettitilojen hygieenisyyteen.
    Hallintomme koostuu pelkästään puhtaista pulmusista, ja kansalaiset ovat rehellisiä. Siksi kaikki Euroopan unionin varainkäytön valvonta on turhaa, jos se kohdistuu suomalaisten maajussien porsitustukien hakemiseen ja käyttöön. Sen sijaan muualla EU:ssa farmarit ovat filunkimiehiä ja väärinkäyttävät eurooppalaisten veronmaksajien (=saksalaisten pensseliviiksisten Franzien) varoja sen, minkä näennäisviljelyltään kerkiävät.

Vahvimmin ”muukalaisviha” näkyy terveydenhuollossa. EU-kansanäänestyksen alla kansalaisia ihan tosissaan peloteltiin sillä, että jos Suomi liittyy unioniin, maahamme tulee vuosittain kymmeniä tuhansia raskaana olevia naisia synnyttämään maailmankuuluihin suomalaisiin synnytyssaleihin.
    Haloo! Missä nämä onnenonkijaäidit viipyvät? Aivan niin kuin terveyspalvelut muualla EU:ssa olisivat ameeban kehitystasolla. Tällaiset harhaluulot voi ymmärtää ihmisiltä, joiden elämänpiiri rajoittuu kodin ja kantakapakan akselille, mutta että fiksut, kansainväliset suomalaiset nuoretkin saattavat ajatella näin? Missä tynnyrissä meitä on kasvatettu?
    Kokemukseni ulkomailta eivät tue olettamusta, että ’”muu maa on mustikka” kaikissa asioissa. Julkisten terveyspalveluiden keskieurooppalainen malli toimii joskus paljon paremmin kuin suomalainen; lääkkeet saa mukaan vastaanotolta, lääkärit tekevät kotikäyntejä, ja hammaslääkäriinkin pääsee vaikka keskellä yötä.

Suomalaiset ovat ristiriitaista kansaa. Toisaalta haikaillaan 1970-luvun ”kultaisia vuosia”, jolloin työtä oli kaikille, terveydenhoito toimi ja lähiöiden ostarit kylpivät ainaisessa auringonvalossa. Lapset eivät voineet pahoin, ja aikuiset ponkaisivat maanantai-aamuisin innolla ylös ja lähtivät vihellellen työpaikoilleen. Samalla unohdetaan viime vuosien sosiaalinen kehitys, kuten esimerkiksi alle kolmevuotiaiden päivähoito ja sukupuolten tasa-arvon edistyminen. Kuitenkin muihin maihin vertailtaessa suomalaiset näkevät maansa kaikessa ykkösenä.
    Vuorovaikutuksen lisäännyttyä ja kansainvälisyyden arkipäiväistyttyä meidänkin olisi hyvä huomata, että muuallakin on asioita osattu hoitaa, joskus jopa paremmin kuin meillä.

Piia-Noora Kauppi

pkauppi@europarl.eu.int

Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti ja kokoomuslainen Euroopan parlamentin jäsen.