Sideways-elokuvassa loistavaa työtä tekevän näyttelijän Paul Giamattin nimi painetaan harvoin mainosjulisteisiin kaljakorin kokoisin kirjaimin. Giamatti ei ole kaunis, ja hänen roolihenkilönsä ovat harvoin rohkeita.
Sideways kertoo kahden kaveruksen outoja käänteitä saavasta lomamatkasta Kalifornian viininviljelyalueelle. Giamatti esittää elokuvassa Milesiä, avioeroangstiaan laatuviineihin hukuttavaa wannabe-kirjailijaa. Miles on kroonisen masentunut tyyppi, jonka seura tuntuu yhtä innostavalta kuin virkamiesruotsin kurssi.
Reppanan näköisen Giamattin roolihahmoissa on harvoin niinkään paljon ylevyyttä kuin Sidewaysin Milesissa. Neuvottelijassa Giamatti on rasittava panttivanki, Howard Sternin intiimeissä osissa mulkku radiopomo ja Storytellingissä wannabedokumentaristi.
Näyttelijänlahjojen ohella Giamattilla on kuitenkin jotain, mitä monella eturivin tähdellä ei ole: uskottavuutta.
37-vuotias Giamatti saa pääroolin lähinnä Sidewaysin tai synkkämielisestä sarjakuvapiirtäjästä kertovan American Splendorin kaltaisissa indie-tuotannoissa. Suurtuotannoissa Giamattin tehtävänä on tukea päätähteä, kuten Jim Carreyta Man on The Moonissa.
Tästä palvelusta Carreyn kaltaisten tähtinäyttelijöiden onkin syytä olla kiitollinen kaikille elokuva-alan giamatteille. Monen ison rahan elokuvan katu-uskottavuus on nimittäin paljon velkaa särmikkäille sivuosanesittäjille.
Epäilijät kuvitelkoon Pelastakaa sotamies Ryan ilman Tom Sizemorea, Seitsemän ilman Morgan Freemania tai Päävärit ilman Kathy Batesia.
Paul Giamattin Sideways-elokuvassa esittämä Miles hukuttaa avioeroangstiaan laatuviineihin.
Pikemmin ulkomuotonsa kuin näyttelijänlahjojensa takia tähtiroolien ulkopuolelle jäävillä näyttelijöillä on suurtuotannoissa monia tehtäviä.
Tavisten näköiset tukijoukot saavat trimmatut tähdet näyttämään entistäkin säteilevimmiltä. Lisäksi mattimeikäläisten läsnäolo tuo elokuviin etäistä toden tuntua.
Kannettu karisma ei pysy kaivossa, jos sitä kuskataan sinne toisesta elokuvasta lainattu kohtaus kerrallaan. Kun karismaa kärrätään näyttelijä kerrallaan, päästään huomattavasti parempiin tuloksiin.
Esimerkiksi Paul Thomas Anderson, Quentin Tarantino ja Spike Jonze ovat oivaltaneet, kuinka tärkeä rooli karismaattisilla sivuosanesittäjillä on elokuvien synnyssä.
Kun tähdet jätetään kotiin ja tukijoukot pääsevät puikkoihin, syntyy Sidewaysin kaltaisia elokuvia, joissa karheus korvaa kiillon. Jos katselee helposti samaistuttavien säätäjien uskottavia ongelmia, kriittisyys vaihtuu vastaanottavaisuuteen kuin huomaamatta. Kuten aina hyvässä seurassa.
Matti Rämö
