08. huhtikuuta 2005
Teksti:

Ennen sateenkaarikansaa ei näkynyt missään. Nyt sen edustajat ovat valloittaneet television keskusteluohjelmat ja viihdemaailman paalupaikat. Heillä on myös paremmat bileet, väitetään. Asia on tutkittava.
    Helsinkiläiset klubiaktivistit järjestivät pääsiäisenä toisen kerran homoille suunnatun Munaristeilyn. Se houkuttelee matkaan satamäärin sateenkaari-ihmisiä. Mukana on heteromyyrä – minä. Jännittää vähän. Ohjelmaa on ainakin luvassa Paula Koivuniemestä DJ Orkideaan.
    Silja Opera irtoaa laiturista, ja opiskelijoiden heterovaltaisella haalariristeilyillä kaikki painuisivat nyt hytteihin juomaan pohjia. Homomaassa ollaan jo tanssikorokkeella. Baarimestari työstää laatudrinkkejä minkä ehtii, ja diskohitit soivat.
    Risteilyvieraat ovat pääosin pari-kolmekymppisiä ja keski-ikäisiä miehiä, jotka hymyilevät auliisti. Vaatteet myötäilevät treenattujen vartaloiden muotoja, kampaukset ovat pikkutarkasti paikoillaan. Tätä kauemmaksi tennissukkia ja hilsettä olkapäillä tuskin pääsee. Naiset istuvat syrjemmällä, tanssilattia jää kerrankin miehille.
    Totta kai paikalla on myös jörömpiä sänkipäitä ja pari Tom Of Finlandin taiteesta muistuttavaa kaveria koppalakkeineen. Minihameisiin ja verkkosukkiin pukeutuneet drag-kuningattaret keinahtelevat korkosaappaissaan ja flirttailevat kaikille, myös minulle. Räpyttelen silmiäni ja hymyilen takaisin niin luontevasti kuin osaan.

En ole ainut heterovähemmistön edustaja. Kundiporukoiden imussa pyörii naisia, jotka eivät ole sen enempää nais- kuin miesseuraakaan vailla. Täällä he voivat irrotella rohkeissa asuissa ilman kännisiä iskuyrityksiä ja luvattomia kopelointeja.
    Bileiden dekadentti kutsu on myös houkutellut paikalle muutamia julkiheteroita, sen sijaan julkihomouden ruumiillistuma Mikko Silvennoinen puuttuu, Oras Tynkkystäkään ei näy missään.
    Homokulttuuriaktiivi Hiiru kertoo, että Munaristeily on suurin vuosittainen homotapahtuma. Lisäksi pienempiä tapahtumia on paljon, eivätkä ne ole aina bileitä.
    ”Yksi tärkeä on irc-tapaamiset, joissa tiettyjen keskustelukanavien osallistujat lähtevät retkelle harrastamaan ja viettämään aikaa yhdessä kaikessa rauhassa.”

Ohitsemme porhaltaa
nuori mies enkelinsiivet selässään. Läheltä painaa tiukkaviiksinen äijä palomiehen haalarissa, haisaappaat jaloissaan. Kerron Hiirulle, että homomaan eksoottiset asut saavat minut hyvälle tuulelle. Kuuluuko homojen kansalaisoikeuksiin vahva itsekorostus?
    ”Tällainen riikinkukkomainen pukeutuminen ja neitimäiset eleet, nasaalilla puhuminen sekä ylidramaattinen käyttäytyminen on omituinen piirre Suomessa”, Hiiru sanoo.
    Hän ei ole sen enempää nahkahomo kuin prinsessamieskään, vaan ihan tavallisen oloinen jätkä hupparissa.
    ”Suomessa ja pohjoismaissa on todella vahva ylilyöntikulttuuri mitä homoihin tulee”, hän jatkaa.
    ”Jos menet Keski-Euroopassa mihin tahansa gay-mekkaan kuten vaikka Amsterdamiin tai Berliiniin, niin sieltä ei löydy samaa kuin meiltä.”

Mitä Euroopassa tapahtuu, jääköön suomalaisille heteroille ikuiseksi arvoitukseksi. Pääsiäisen jälkeen olemme saaneet katsoa televisiosta, kun lauma omasukupuolihakuisia tyyliniekkoja luo perusäijistä salonkikelpoisia Sillä silmällä -ohjelmassa.
    Vielä kymmenenkin vuotta sitten olisi ollut vaikea uskoa, että suomalainen mies antaisi kaiken kansan nähden homojengin ensin nauraa itselleen, sitten uusia vaatteet ja kodinsisustuksen. Miten tässä on näin päässyt käymään?
    ”Tässä joka mediasta tulvivassa homouden hehkutuksessa on kyse lähinnä siitä, että erilaisuus myy”, Hiiru pohtii.
    Pelkällä sukupuolisella suuntauksella ei pitkälle pötkitä. Esimerkkinä tästä käy eräs julkkishomo, joka yritti buumin myötä startata uraa laulajana.
    ”Säälittävää. Huono laulu ei parane sillä, että se yritetään myydä öljytyillä miestanssijoilla ja julkihomoudella.”
    Hän toivoo, että meneillään oleva hype kokisi huippunsa mahdollisimman pian, jotta tällaisilta tapauksilta vältyttäisiin.

Matka jatkuu ja väki päihtyy. Yökerhossa fiilistä nostatetaan ensin karaokella, sitten erilaisilla tanssiesityksillä ja laulajilla. Iloisesta sekamelskasta puuttuu vain barbaarinen rock.
    Koko retken huipentuma on alkamassa. Lavalle astuu sateenkaarikansan palvoma artisti Paula Koivuniemi. Kun hän saapuu täyteen pakatun yökerhon lavalle, nousevat kädet ilmaan ja joidenkin silmiin kirpoavat liikutuksen kyyneleet. Mistä moinen suosio?
    ”Mä uskon, että näillä ihmisillä on tietynlainen herkkyys ja ne on tajunnut myös mun herkkyyteni ja vahvuuteni ja ne arvostaa mun pitkää uraa”, Koivuniemi kertoo vihreät silmät säkenöiden.
    Erään fanin mukaan Paula on kaiken kestänyt vahva nainen ja siksi hän on tämän porukan suosikki.
    Toinen kertoo korppimaisella nasaaliäänellä, että ”Paula on vaan niin helkkarin hyvä”.
    Okei, uskotaan. Yökerhon sulkiessa ovensa juhlat jatkuvat vielä uima-allasosastolla myöhään, myöhempään kuin minä jaksan.
    Viimeisen 20 tunnin perusteella voin todeta, että homomaassa on paremmat bileet. Jos tämä olisi tavallinen risteily, niin tällä hetkellä aamukänniset urhot huudattaisivat mankoistaan Metallicaa ja eilisillan Euroopan omistajat etsisivät laivan käytäviltä kenkiään.
    Alan lehti Z kirjoittaa, että ”homous parantaa elämänlaatua”. Munaristeilyllä elämyksenkaipuiset heterotkin saavat osansa hyvistä bileistä, vaikka niitä ei heitä varten järjestetäkään. Kohtalon ironiaa on se, että syrjitystä vähemmistöstä on tullut niin rakastettu, että sekin alkaa jo tuntua heistä ikävältä.

Pauli Poutanen

kuva Marco Johansson