08. huhtikuuta 2005
Teksti:

Minulla on ongelma. Kärsin hengenahdistuksesta ja aggressiivisista fantasioista. En pysty lukemaan lehtiä kiroilematta.
    Ai miksi? Siksi, että vihaan Suomen sosialidemokraattista puoluetta. Voin sivuuttaa George W. Bushin höpinät tuhahduksella, mutta kun Eero Heinäluoma avaa suunsa, alan kirkua.
    Siinä ei ole järkeä. Demareissa on ihan fiksuja tyyppejä. Ne rakastavat hyvinvointivaltiota ja hyviä työpaikkoja. Niin minäkin. Siksi vihaan heitä.

TV1:n A-talk -ohjelmassa keskusteltiin pari viikkoa sitten SDP:n puheenjohtajakilvasta. Toimittaja tenttasi Heinäluoman kannattajalta, kansanedustaja Minna Lintoselta ehdokkaan poliittista linjaa. Lintonen vastasi: ”yhteistyökykyinen ja keskusteleva”.
    Jep. Miten politiikka muuttuu, jos linja osoittautuukin ”iloiseksi ja spontaaniksi” tai ”rehelliseksi ja uskolliseksi”?
    No, ehkä vastaus oli ajattelematon heitto. Mutta kun Heinäluoma itse lupaa viedä puoluettaan ”pari piirua ihmisen suuntaan”, pitää taas kirkua. Kiltti Eero. Kerro edes, haluaisitko mieluummin lähemmäs A. lapsiperheitä, muistaen myös eläkeläiset vai B. palkansaajia, unohtamatta opiskelijoiden asemaa?
    A-talkissa demarikansanedustajilta tivattiin myös puolueen poliittista linjaa. Hiljaisuuden jälkeen Liisa Jaakonsaari totesi: hyvät työpaikat. Upeaa! Paitsi että vähän aikaisemmin sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre (sd.) ilakoi Helsingin Sanomissa vähemmän hyvien pätkätöiden mahdollisuuksista. Viime vuosina ”mahdollisuuksista” on tosin tullut monille pikemminkin paskamaista todellisuutta. Samalla hallituksessa on istunut – tadaa – demarit!

SDP on ollut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta eduskunnan suurin puolue vuodesta 1906 ja osallistunut lähes jokaiseen hallitukseen vuoden 1937 jälkeen. Silti nykydemarit käyttäytyvät aina ennen vaaleja kuin marginaaliset idealistit, jotka kyllä pelastaisivat maailman, jos pahat porvarit antaisivat tilaa.
    Kyllä, demarit ovat saaneet paljon hyvää aikaan. Hyvinvointivaltio oli heidän projektinsa. Heillä oli visio yhteiskunnasta, jossa ihmisiä tuetaan myös heikkoina hetkinä. Juuri siksi se, mitä heistä on tullut, kuvottaa.
    Mikä on demareiden visio hyvinvointivaltion ulkopuolisille – pätkätyöläisille, mielenterveyspotilaille tai asunnottomille? Miten he vastaavat jargoniin, jonka mukaan ainoa järkevä politiikka toimii talouden ehdoilla?
    Mitä jää jäljelle, jos demarit puetaan kalliimpiin vaatteisiin ja siirretään Juttutuvasta Pitkänsillan toiselle puolelle? Joukko puuhakkaita hang around -porvareita, joista näppärimmät loikkaavat kokoomukseen ilman, että kukaan huomaa?

Elina Hirvonen
ehirvo@welho.com

Kirjoittaja on toimittaja ja Taideteollisen korkeakoulun dokumenttielokuvaopiskelija.