08. huhtikuuta 2005
Teksti:

”Liike-elämän tehtävä on taklata valheellisuutta, vittumaisuutta ja vähättelyä. Kasvun kestävä pohja perustuu bisneksen tarkastelulle toivon ja armon välistä.”
    Suomen viimeinen sivistysporvari, psykohistorioitsija Juha Siltalako siinä puhuu? Ei. Juha Siltala ei sanoisi vittumainen. Hän sanoisi: ansaintalogiikan kannalta irrelevantti, hyvän elämän odotushorisonttia kaventava pejoratiivinen diskurssi.
    Siinä puhuu Diilin apulaistuottaja Marko Kulmala Bisnes.fi- lehden haastattelussa. Diilin – tv-ohjelman, joka polttomerkitsi patentoitua sukunimeä ja tavaramerkkisuojattua hiuslaitetta kantavan espoolaiskalastajan sohvaperunoiden aivojen limbiseen järjestelmään. Ohjelman, jossa ahneet narsistit vittuilevat ja valehtelevat toisilleen. Sori, Juha. Ohjelman, jossa talouden rautahäkkiin autonomiansa lukinneet ihmiset ovat pakotetut kaventamaan jo entisestään kapeaa elämismaailmaansa turvautumalla pejoratiivisen diskurssiin ja epätotuuksiin.

Olkaamme armollisia
. Jospa Diilin puotipuksu on oikeassa? Entä jos huume- ja asekauppa, maailman bisneksistä tuottoisimmat, ovat vain kasvukouristuksia matkalla vaihtoarvohorisontista kohti vaihtoarmohorisonttia? Entä jos vika onkin sivistysporvareissa? Pelkkä Siltalan tuskaisten kasvojen näkeminen A-studiossa saa Asiapentin potemaan huonoa omaatuntoa ylitöillä maksetuista, Gigantista hankituista halpatuontivideoista.
    Totuus on usein totuutta ihmeellisempi, kuten jo Göbbels oivalsi. Soveltakaamme, totuuden nimissä, Kulmalan uushegeliläistä dialektiikkaa elämän kahteen muuhun peruspilariin, politiikkaan ja taiteeseen.
    Kulmalan käänteislogiikalla: ”Politiikan tehtävä on taklata poikkeavia mielipiteitä, happamia lähetekeskusteluja sekä opposition ja hallituksen välistä kärhämöintiä. Valtakunnan johtamisen kestävä pohja perustuu politiikan tarkasteluun konsensuksen ja keskinäisen kehumisen välistä.”
    Edelleen: ”Kulttuuri valehtelee, vähättelee ja on vittumaista. Kulttuurin kestävä pohja perustuu taiteen tarkastelulle bisneksen ja talouden välistä.”
    Kulmalalainen utopia on maailma, jossa bisnes on alistettu korkeammalle päämäärälle, armolle. Politiikassa armo ilmenee täydellisenä konsensuksena ja kulttuurissa alisteisuutena bisnekselle. Kulttuuri on armotonta, ja siksi tarpeetonta, Samoin on politiikan laita. Armeliaassa konsensusmaailmassa puolueet ovat tarpeettomia. Paitsi bisneksen eli armon asiaa ajava puolue.
    (T)armokkaat bisnesmiehet ovat lanseeranneet vastaavia projekteja ennenkin. On ollut Joe-setää ja Adolf-veitikkaa. Pojilla meni mopo rotkoon, mutta se oli kaikkialle näppinsä tunkevien jenkkien vika. Kolmas kerta toden sanoo. Ja kun ympärilleen katsoo, kulmalalainen utopia ei ole ehkä kovinkaan kaukana. Jäämme odottamaan lopullisia armonlaukauksia.