24. maaliskuuta 2005
Teksti:

Professorit ja muut yliopistolaiset aloittivat viime viikolla palkkakapinan. Ainakin äänekkäimmät heistä ovat sitä mieltä, että Uuden palkkausjärjestelmän eli UPJ:n nimellä kulkeva itsearviointi ja muiden tekemä arviointi heidän työstään uhkaavat akateemista vapautta ja sivistystä.
    Samaan aikaan kolme neljästä yliopiston tutkijasta on pätkätöissä. Tieteentekijöiden liiton jäsenkyselyn mukaan määräaikaiset työsuhteet ovat vähentyneet niin hitaasti, että niiden poistuminen kestää 90 vuotta nykytahdilla.
    Yksi pätkätyöpätkä kestää tavallisesti 12 kuukautta. Keskimäärin määräaikaisia työsuhteita on ollut seitsemän peräkkäin.
    Tieteentekijöiden liitto julkisti nämä tiedot viime vuonna. Silloin ei tapahtunut suurta ryntäystä barrikadeille. On outoa, että yliopistomaailmassa muutaman lomakkeen täyttäminen kerran vuodessa koetaan pahemmaksi uhaksi akateemiselle vapaudelle kuin jatkuva epävarmuus toimeentulosta.

Uudessa palkkausjärjestelmässä on toki ongelmia. Vakavin on arviointikriteerien tuonti ulkopuolelta.
    Yliopistoa ei voida arvioida samoilla mittareilla kuin esimerkiksi ministeriötä. Laitoksen johtaja ei ole johtaja siinä mielessä, että hän seuraisi jokaisen työtä tai käskyttäisi alaisiaan tekemään tutkimusta. UPJ mahdollistaa johtajien väärinkäytökset.
    Järjestelmä ei huomioi opiskelijoiden mielipidettä. Tutkimuksen laadun lisäksi yliopistolla pitäisi arvioida esimerkiksi myös se, kuinka hyvin tutkija-opettaja asiansa ilmaisee.
    Arvioinnissa sinänsä ei kuitenkaan ole mitään pahaa. Työhönsä motivoituneelle ja kehittymään pyrkivälle ihmiselle on vain hyvä, jos joku antaa rakentavaa palautetta.
    Lisäksi Uusi palkkausjärjestelmä näyttäisi suosivan nuoria tutkijoita. Monia varmasti motivoi se, että työstään saa rahallista tunnustusta muutenkin kuin vanhenemalla.

Valtiovalta vaatii yliopistoilta nykyisin aikaisempaa enemmän tehokkuutta ja luvuin mitattavissa olevia tuloksia. Laitokset esimerkiksi saavat rahaa tuottamiensa tutkintojen perusteella. Uusi palkkausjärjestelmä on täysin looginen jatko tälle uusliberalistiselle kehitykselle, eikä edes pahimmasta päästä.
    On epäselvää, kuinka laaja professorien kapinaliike on ja pystyykö se vaikuttamaan palkkausjärjestelmään. Kävi niin tai näin, liike ei todennäköisesti puutu laajempiin ongelmiin.
    Hitautta halveksuva, lyhytnäköisen tehokkuuskäsityksen nimiin vannova markkina-ajattelu on pahin uhka sivistysyliopistolle. Lukukausimaksut kolkuttelevat oville monissa Euroopan maissa. Innovaatio- ja luovuushypen aina vain jatkuessa valtio haluaa valjastaa yliopistot talousvankkureiden muuliksi.
    Ei ole syytä epäillä, etteikö Suomessakin oltaisi menossa tähän suuntaan.

Esa Mäkinen