11. maaliskuuta 2005
Teksti:

Euroopan Unionissa on käynnissä vakava kiista, jonka aihetta harvat ymmärtävät. Kyse on ohjelmistopatenteista. Eli suomeksi siitä, ovatko tietokoneohjelmien osat keksintöjä.
    Kansalaisjärjestöjen kiivaasti vastustama patenttioikeus olisi jo hyväksytty, ellei Puola olisi viivästyttänyt päätöksen tekemistä. Nyt nörttien ja kansalaisjärjestöjen sankariksi noussut Puola on taivuteltu kannattamaan patenttia, mutta Euroopan parlamentti vaatii asian palauttamista takaisin käsittelyyn. Komissio päättää kevään aikana, miten asiassa käy. Paineita lisää se, että joissain EU-maissa ja Yhdysvalloissa myönnetään ohjelmistopatentteja jo nyt.
    Mistä riidassa oikein on kyse?

Tietokoneen keksimisestä
alkaen tietokoneohjelmia on oikeudellisesti verrattu lähinnä runoihin tai romaaneihin. Rinnastus on hyvin osuva: jokainen tietokoneohjelma on perusmuodossaan pitkä teksti.
    Tietokoneohjelmiin ei ole saanut patentteja, koska tekijänoikeuden on ajateltu suojaavan ohjelmia riittävästi. Eino Leino voi kirjoittaa ”ruislinnun laulu korvissani / tähkäpäiden päällä täysikuu”, ja tekijänoikeus suojaa näitä lauseita. Sen sijaan tekijänoikeus ei estä ketään muuta kirjoittamasta rakkaudesta.
    Samaan tapaan kuka tahansa on voinut tehdä omaan tietokoneohjelmaansa esimerkiksi roskakorin tiedostojen tuhoamisen symboliksi. Pitää vain ohjelmoida se itse eikä kopioida muilta.
    Jos EU:n jäsenmaat hyväksyvät ohjelmistopatentit, roskakorin idean omistaa jatkossa yhdysvaltalainen tietokoneyhtiö Apple. Jos joku haluaa tehdä roskakorin omaan ohjelmaansa, siihen pitää ostaa käyttöoikeus Applelta.

Yksi ohjelmistopatenttien kiivaista vastustajista on nörttivihreiden äänitorvi, kansanedustaja Jyrki Kasvi. Hänen mukaansa patentista kärsisivät pienet ohjelmistoalan nyrkkipajat, joilla ei ole varaa tarkistaa ohjelmiaan kaikkien patenttirikkeiden varalta. Yhdysvalloissa ohjelmistopatentteja on myönnetty jo pitkään.
    ”Ohjelmistopatentista on muodostunut suurten yritysten tapa suojautua uusia kilpailijoita vastaan.”
    Suuret yritykset kuten IBM ja Microsoft loukkaavat Kasvin mukaan jatkuvasti toistensa patentteja, mutta eivät uskalla haastaa toisiaan oikeuteen. Isoilla firmoilla on tuhansien patenttien salkku, ja Kasvi vertaa tilannetta suurvaltoihin, joiden ydinohjukset pitävät yllä kauhun tasapainoa.
    ”Pikkufirmoilla ei ole varaa pitää yllä patenttijuristien armeijaa. Kärjistäen ohjelmistopatenteista seuraisi se, että yhtä ohjelmoijaa kohti pitäisi olla kaksi patenttijuristia”, Kasvi sanoo.

Eduskunnan talousvaliokunta kannattaa ohjelmistopatentteja. Sen mukaan ne turvaavat Euroopan kilpailukyvyn, etenkin kun Yhdysvallat myöntää jo nyt ohjelmistopatentteja. Kauppa- ja teollisuusministeriön ylitarkastajan Heli Siukosen mukaan yksittäisissä EU-maissa on myönnetty jo lukuisia ohjelmistopatentteja. Siksi käytännöt on Siukosen mukaan yhtenäistettävä EU:n sisällä ja kaikkien maiden pitää myöntää patentteja.
    Kukaan ei tunnu tietävän, miten asiassa lopulta käy.
    Jyrki Kasvi uskoo, että Euroopan parlamentti kuuntelee kansalaisjärjestöjä, kun komission kanta taas on lähempänä lobbareita ja firmoja.
    ”Euroopan parlamentilla on tarve nostaa profiiliaan. Tämä on sellainen asia, että parlamentti ehkä haluaa näyttää että sillä on valtaa ja sitä pitää kuunnella.”

Esa Mäkinen