24. maaliskuuta 2005
Teksti:

Näyttelijä, ohjaaja, malli, novellikirjailija, laulaja, dj, tatuointiintoilija, kulttikirjailija J.T LeRoyn ja Marilyn Mansonin kaveri. 29- vuotias Asia Argento tuntuu ehtineen joka paikkaan. 9-vuotiaana ensimmäisen roolinsa tehnyt Argento on näytellyt miltei neljässäkymmenessä elokuvassa ja ohjannut muutaman.
    Hän on näytellyt italiaksi, ranskaksi ja englanniksi ja esiintynyt sekä eurooppalaisissa taidetuotannoissa että amerikkalaisissa toimintarymistelyissä.
    Italiassa kauhuohjaaja Dario Argenton ja näyttelijä Daria Nicolodin tytär on kohauttanut poseeraamalla alasti ja puhumalla myönteisesti kannabiksesta. Isän ohjauksessa tehdyt rajut roolit ja puheet karusta lapsuudesta ovat vauhdittaneet julkisuutta.
    Punk- ja goottityyleihin mieltynyt ohjaaja ei kuitenkaan murehdi siitä, mitä muut hänestä ajattelevat.
    ”Lienee kohtaloni olla jonkinlainen friikki”, Argento sanoo mutkattomasti.
    Argenton uusin elokuva, Petollinen on ihmissydän, pakottaa yleisön katsomaan todelliseen perhehelvettiin. Argento on ohjannut ja käsikirjoittanut elokuvan ja näyttelee sen pääosan, manalasta karannutta punkkaria muistuttavan Sarah-äidin roolin.
    Tarina perustuu kirjailijakomeetta J.T. LeRoyn omaelämänkerralliseen romaaniin. Elokuvassa seitsemänvuotias Jeremiah (Jimmy Bennet, vanhempana Jeremiahina kaksoisveljet Dylan ja Cole Spurse) palautetaan sijaisperheestä pojan 15-vuotiaana synnyttäneelle Sarah-äidille. Pojan keskiluokkainen perheidylli vaihtuu huumeiden, prostituution ja väkivallan kurimukseen.
    Jeremiah karkailee, mutta äiti löytää aina lapsensa. Rekkojen taukopaikkojen ja roskalavojen Sarahilla ja Jeremiahilla ei lopulta ole kuin toisensa.

Miksi italialainen ohjaaja halusi sukeltaa amerikkalaiseen viemäriin?
    ”Tunnemme New Yorkin ja Los Angelesin, mutta emme sitä, mitä jää niiden väliin. Juuri se on oikeaa Amerikkaa”, Suomessa vieraillut Argento kertoo.
    Argentolla on neljävuotias tytär, ja lastaan kaltoin kohtelevan äidin rooli oli hänelle vaikea.
    ”Sarahin toiminta on minulle täysin käsittämätöntä. Silti häntäkin täytyy yrittää ymmärtää. Olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnan reunoilla elävistä hahmoista ja tunnen sympatiaa heitä kohtaan. Hullujen näytteleminen on myös kaikkein palkitsevinta”, Argento kertoo.

Argento on poikkeuksellisen nuori naispuoliseksi italialaisohjaajaksi. Hänen mukaansa elokuvamaailmassa eteneminen on naisille yhä vaikeampaa kuin miehille.
    ”Tiedän olevani dominoiva ja kontrollifriikki. Siitä on varmasti ollut hyötyä”, ohjaaja sanoo.
    Asia Argento on myös kasvanut elokuvantekoon pienestä pitäen. Tytär katseli isänsä kauhuelokuvia jo kuusivuotiaana. Hän on myös näytellyt kolmessa isänsä kauhuelokuvassa ja ohjannut tästä kertovan dokumentin.
    ”Isä halusi minut viimeisimpään elokuvaansa, mutta en ollut kiinnostunut roolista. Isä suuttui, eikä puhunut minulle kahteen vuoteen. Haluaisin kuitenkin vielä tehdä yhteistyötä hänen kanssaan.”
    Kauhuroolit saavat jatkoa zombie- elokuvaguru George A. Romeron Land of the Deadissa.
    ”En jaksa ajatella olevani riippumaton taiteilija, joka ei mene ison rahan elokuviin. Rakastan paskoissa hittielokuvissa näyttelemistä. Ja ohjaamisen jälkeen näytteleminen tuntuu lomalta.”
    Ohjaajan työ on kuitenkin helpompaa Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.
    ”Jos pyydät Amerikassa jotain auttamaan virtajohdon kanssa, hän ei suostu, jos ei ole sähkömies. Jos juot kaljaa kuvauspaikalla, saat varmaan potkut. Euroopassa elokuvanteko on rennompaa ja ryhmähenki vahvempaa.”

Matti Rämö

Petollinen on ihmissydän Kino Engelissä 1.4. alkaen. J.T. LeRoyn romaani Petollinen on ihmissydän ilmestyi suomeksi maaliskuussa (Like).