11. maaliskuuta 2005
Teksti:

Niin sanottu ylioppilasliike on viime vuosina ollut erilaisten uudistusten äänekkäin vastustaja. Mustalla listalla ovat olleet niin opintoaikojen lyhentäminen kuin opintolainan korottaminenkin. Vastustus on saattanut olla aiheellista, mutta se on itsessään osoitus liikkeen epäonnistumisesta.
    Yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa tärkeintä on se, että tehdään itse aloitteita. Jos viisi vuotta sitten olisi havaittu esimerkiksi halu rajoittaa opintoaikoja, ylioppilaat olisivat voineet tehdä aloitteen asian hoitamiseksi jollain muulla tavalla.
    Nyt ylioppilaiden liike on lähinnä sitä, että peräännytään juoksuhaudasta seuraavaan ja hankitaan loistavia torjuntavoittoja.

Ylioppilaskunnan edustajiston jäsen Saija Jokela vaati edustajiston kokouksessa tammikuun lopulla, että ylioppilaiden pitäisi pysähtyä miettimään omia päämääriään. Ei olisi niin väliä, vaikka hävittäisiin pari kamppailua opintoajoista. Pääasia olisi, että ylioppilaat tekisivät itse tärkeimmät aloitteet.
    En huomannut, että kovin moni olisi kuunnellut Jokelan puheenvuoroa. Syytä olisi. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa ja Suomen ylioppilaskuntien liitossa puhutaan tällä hetkellä erityisen paljon visioista, strategioista, suunnitelmista, missioista ja ohjelmista.
    Niiden laatimiseen käytetään paljon aikaa – joskus ajatteluakin. Parhaimmillaan ne toimivat hyvin ja tarkoituksensa mukaisesti. Ylioppilaskuntien suunnitelmissa tuntuu kuitenkin olevan se ongelma, ettei niissä ole kouriintuntuvaa näkemystä siitä, mitä halutaan saavuttaa.

Tässä lehdessä esitellään sivulta 17 alkaen konkreettisia utopioita yhteiskunnan parantamiseksi. Monet ovat varmasti ehdotuksista eri mieltä, mutta ne ovat silti mielenkiintoisia: meidän ei ole mikään pakko tehdä asioita yhdellä tavalla.
    Ylioppilasliikkeeltä toivoisi samanlaisia utopioita. Valtaa ja vastuuta Suomen ylioppilaskuntien liitolla, HYY:llä tai puolueiden opiskelijajärjestöillä ei juuri ole. Siksi rohkeat ideat olisivatkin paras tapa vaikuttaa.
    Esimerkiksi tällä hetkellä on jo selvää, että lähitulevaisuudessa EU-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille määrätään lukukausimaksut suomalaisiin yliopistoihin. Tiukalla ei-linjalla sitä voidaan hidastaa, viivyttää ja vesittää.
    Viivyttämisen sijaan pitäisi kuitenkin miettiä jotain kolmatta vaihtoehtoa. Jos nykyiset ideat eivät kelpaa, on pakko pystyä esittämään parempia.

Esa Mäkinen