Jos italialaisilla on laajalle levinnyt maine helposti epärehellisyyteen taipuvaisina, napolilaisia pidetään huijareiden ja taskuvarkaiden mestareina. Täällä huiputtamisesta on tehty taidelaji. Se kuuluu olennaisena osana paikalliseen arte di arrangiarsiin, joka tarkoittaa kirjaimellisesti pärjäämisen ja toimeentulon järjestämisen taitoa.
Ilman vakituisen työn tuomaa turvaa arjesta selviäminen on usein kiinni enemmän tai vähemmän rehellisistä liiketoimista. Kuten kaikissa taidelajeissa, myös huijaamisessa on omat mestarinsa ja amatöörinsä sekä ne, jotka saattavat banaalilla toiminnallaan itse taidelajin naurettavaan valoon.
Minua ensimmäisen kerran huijannut napolilainen kuului jälkimmäisiin. Olin ollut ensimmäisessä työpaikassani jo jonkin aikaa ja hakenut säännöllisesti työ kavereiden kanssa lähikaupasta lounasta.
Kun olin ensimmäistä kertaa yksin asialla, tavallisesti kaksi euroa maksaneen mozzarella-leivän hinta oli noussut viiteen. Tajusin vasta työpaikalla maksaneeni sämpylästä reilusti yli tuplahinnan. Raivostuttavinta asiassa oli se, että olin kuvitellut myyjän muistavan minut, olinhan jo kanta-asiakas. Aioin vakavissani palata kauppaan saarnaamaan suomalaisen rationaalisuuden nimessä, kuinka lyhytjänteistä lähikaupan liiketoiminta oli. Olihan kolmen euron voitto maksanut yhden asiakkaan.
Lopulta toimin kuten suurin osa huijatuista: vannoin itselleni, ettei moinen huolimattomuus tulisi toistumaan, ja unohdin asian.
Parin viikon päästä banaalista ensikerrasta pääsin todistamaan ammattimaista huijausta. Olin matkalla rautatieasemalle, kun näin miehen, joka kyyristeli kummallisesti laukkuja myyvän kojun kulman takana sininen muovipussi kädessään. Kojun edessä toinen mies hieroi kauppoja turistin kanssa. Kaupattava tavara oli myyjän kädessä sinisessä muovipussissa.
Asiakas ei ilmeisesti ollut vakuuttunut kaupan kannattavuudesta, sillä hän kääntyi lähteäkseen pois. Silmänräpäyksessä myyjä vaihtoi muovikassia avustajansa kanssa ja lähti asiakkaan perään. Asiakkaalle tehty uusi tarjous oli ilmeisesti perin houkutteleva, sillä sininen muovikassi vaihtoi omistajaa.
Tarina ei valitettavasti kerro, palasiko turisti vaatimaan rahojaan takaisin. Ja vaikka hän olisikin palannut, ei myyjiä luultavimmin olisi näkynyt.
Kyseessä oli klassinen il pacco eli pakettihuijaus, jossa vaihdetaan kaksi pakettia eri sisällöllä ennen kaupantekoa. Kikka on Napolissa niin tunnettu, että sen on epäilty poistuneen käytöstä. Pacco onkin saanut moderneja muotoja, joiden leviämistä postimyynti ja erityisesti internet ovat edistäneet. Olen odotellut lähes kuukauden uudesta nettimyymälästä tilaamaani kirjaa. Kummallista kyllä, kukaan ei vastaa sähköpostitiedusteluihini.
Joskus oppiminen ei tapahdu yhden vaan molempien kantapäiden kautta.
Lena Näre
lnare@mappi.helsinki.fi
Kirjoittaja on sosiologi ja tutkija, joka valmistelee väitöskirjaa siirtolaisuudesta Napolissa.
