11. maaliskuuta 2005
Teksti:

Valtiotieteitä opiskeleva Markus jäi lukiossa lunttauksesta kiinni. Koe oli fysiikkaa, ja Markuksen rike oli kaavojen täydentäminen Maol-taulukon sivuille.
    ”Yllättäen opettajamme, herra vararehtori, tunnettu paskantärkeän luonteensa ansiosta myös nimellä varasheriffi, päätti tarkistaa Maolit. Aiemmin sellaista ei ollut tapahtunut”, Markus muistelee.
    Hän ryhtyi vauhdilla pyyhkimään tekemiään merkintöjä. Opettaja huomasi ja lähetti pojan suoraa päätä ulos ovesta. Aikaa tappaakseen Markus käveli pahvimukikahville läheiselle R-kioskille, eikä joutunut olemaan pitkään yksin. Hyvä kaveri lampsi pian perässä.
    ”Hän oli lähtenyt kokeesta suosiolla, kun ei ollut jaksanut epätoivoisesti ruveta selittämään koko luokan edessä, mistä kaavat olivat Maoliin joutuneet. Itse latelin opettajalle, ettei tämä ole kunnon lunttaus, ei kaavoista ole mitään hyötyä ja muuta roskaa.”
    Lunttauksesta seurasi rehtorin puhuttelu, jonka pojat löivät lekkeriksi. Rehtori vaati kirjallista selvitystä huiputtamisesta ja sanoi, ettei takavarikoitua taulukkokirjaa saisi muuten takaisin.
    ”Olin ainoa joka vaivautui sellaisen tekemään, muut ostivat suosiolla uuden Maolin”, Markus kertoo.

Kehitysmaatutkimuksen ylioppilas Pekka lunttasi ala-asteaikoina ystäviensä kanssa kekseliäällä, mutta harkitsemattomalla tavalla.
    ”Kaiversimme harpin terällä sormenmentävän reiän pulpettiin ja pidimme pöydän alla olevassa pulpetin välikössä koekirjaa, jota pystyimme sitten lukemaan tuon reiän läpi”, Pekka kertoo.
    Pekka ei jäänyt kiinni itse teosta, mutta opettaja alkoi epäillä vilppiä, kun monella oppilaalla oli liki identtiset ja oppikirjan tekstejä mukailevat koevastaukset.
    ”Tietenkin hän jonkin ajan kuluttua huomasi pulpeteissamme olleet reiät, ja veiston tunnilla jouduimmekin tilkitsemään reiät laastilla umpeen.”

”Onhan tätä yritteliäisyyttä aina ollut”, toteaa ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Anneli Roman.
    Ylioppilaskirjoituksissa luntataan kuitenkin harvoin. Tapauksia on vuosittain pari, joskus ei lainkaan. Roman muistaa muun muassa tapauksen, jossa leveästä takamuksesta olisi ollut hyötyä. Kokelas oli ottanut koealuetta koskevan muistiinpanovihkon mukaansa reaalikokeeseen ja istui sen päällä.
    ”Vihko oli niin suuri, että sen huomasi heti. Luulen, ettei tuo oppilasparka uskaltanut edes yrittää selailla sitä.”
    Toinen pääsihteerin mieleen jäänyt lunttaus tapahtui 1990-luvun alkupuolella. Seurusteleva pariskunta oli sopinut vaihtavansa tietoja vessakäynnillä lappujen avulla.
    ”Toinen heistä oli erittäin hyvä kielissä ja toinen oli huomattavan heikko. Pariskunta jäi kiinni, kun yleensä huonosti suoriutuva saikin yhtäkkiä loistavat tulokset. Koepapereita vertailtiin ja huomattiin, että ne olivat identtiset.”

Suomessa ollaan kuitenkin melko rehellisiä. Helsingin yliopistosta ei ole vuosiin erotettu ketään lunttauksen vuoksi, vaikka se olisi yliopistolain mukaan mahdollista. Rehtorin huomautuksiakin on tiedossa viimeisen viiden vuoden ajalta vain yksi. Muualla maailmalla ei likaisia keinoja karteta samaan malliin.
    ”Me suomalaisvaihtarit saimme Hollannissa maistaa omaa viattomuuttamme, kun tentissä kolmekymmentä ihmistä kaivoi lunttilappua hihasta ja me kaksi finniä olimme ainoat, joille tämä optio ei ollut edes juolahtanut mieleen. Arvosanassa kristillistä hyveellisyyttä ei palkittu”, kertoo viestintää opiskeleva Virve.
    Hänen mukaansa hollantilaisissa yliopistotenteissä osa oppilaista on värvätty ilmiantajiksi.
    Kati kertoo samansuuntaisia kokemuksia Unkarista, jossa hän kävi vuoden lukiota. Vaatimukset olivat niin kovat, että lunttaamista pidettiin itsestäänselvyytenä. Esimerkiksi lukion historian kokeessa oli osattava noin 80 tapahtuman vuosiluku tai päivämäärä.
    ”Luokallani oli pari poikaa, jotka ennen kokeita keräsivät luokan kilteimmiltä tytöiltä muistiinpanot, kirjoittivat ne puhtaaksi, printtasivat 1-koon fontilla ja monistivat koko luokalle. 20 sivua muistiinpanoja mahtui yhdelle A4-arkille, joka leikeltiin osiin ja piilotettiin penaaliin tai teipattiin tuolille haarojen väliin. Sama meno jatkuu yliopistolla, vielä nerokkaammin ja myös suullisissa kuulusteluissa.”

Elina Kervinen