25. helmikuuta 2005
Teksti:

Tiedätkö mikä on yleinen vaaramerkki?
    Se on pelastuslaitosten ylläpitämistä kovaäänisistä lähetettävä yhtäjaksoisesti nouseva ja laskeva ääni. Vaaramerkki voi olla myös viranomaisen lukema varoitus.
    Varoituksen sisältö on yksinkertaisesti: suojautukaa sisätiloihin. Lisäohjeita voi kuunnella radiosta tai televisiosta. Sisältä ei pidä poistua ennen kuin ämyreistä kuuluu tasainen vaara ohi -merkki.
    Etkö tiennyt?
    Ei syytä häpeään. Sotien jälkeen merkkiä ei ole käytetty kuin muutamien paikallisten myrkkyvuotojen yhteydessä.
    Mutta mihin sitä voitaisiin tarvita? Ylioppilaslehti selvitti, miten Suomessa on varauduttu erilaisiin uhkakuviin. Meillä ei ole tsunameita, maanjäristyksiä tai tulivuoria. Sota on sankaritarina muinaisuudesta.
    Pahimpienkin katastrofi en, kuten Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen 1976 tai Konginkankaan liikenneonnettomuuden uhrien määrät on laskettu kymmenissä. Saman suuruiset uhrimäärät Irakista typistetään pikku- uutisiin. Säteilyonnettomuuden, vieraan vallan hyökkäyksen tai terrori-iskun uhat otetaan silti tosissaan. Niitä kaikkia varten on olemassa toimintasuunnitelmat.
    Kaikki tässä kuvatut tapahtumat ovat äärimmäisen epätodennäköisiä. Silti on rauhoittavaa tietää, että niihinkin on varauduttu. Sillä entä jos.

Sota

Entä jos venäläinen hyökkäisi?

Kaikki alkaa tutkahavainnosta. Joukko tunnistamattomia lentokoneita on matkalla kohti Suomen ilmatilaa vailla lupaa tai ennakkoilmoitusta. Nykyaikaisen sodankäynnin ensimmäinen operaatio, strateginen ilmaisku, on käynnissä.
    Ilmavoimat reagoi nopeasti. Valmiudessa oleva Hornet-hävittäjä on ilmassa muutamassa minuutissa ja kohteen luona alle kymmenessä.
    Koneille annetaan käsky tunnistautua ja vaihtaa kurssiaan. Ellei kohde tottele tai vastaa, lupa voimankäyttöön pyydetään puolustusministeriöltä.
    Jos tunkeutujat avaavat tulen, edes tätä ei tarvita. Hävittäjän ohjaaja voi puolustautua omasta aloitteestaan. Tulen saa avata myös, mikäli tunkeutuja ei ole lentokone vaan miehittämätön ohjus.
    Tässä vaiheessa tieto tilanteesta on jo annettu kaikille johtoketjussa oleville päälliköille ja komentajille sekä pääesikunnalle. Puolustusministeriö taas kertoo tilanteesta muulle valtiojohdolle ja presidentille.
    Loppuja Horneteja aletaan valmistaa tositoimiin. Taistelu Suomen ilmaherruudesta on alkanut.

Epätodennäköistä? Totta kai.
    Venäjän uhka otetaan silti tosissaan. Pitkää maarajaa, kuten asia diplomaattisesti muotoillaan, puolustaa liki 40 000 hengen vahvuinen armeija. Sen ylläpitoon käytetään 1,6 miljardia euroa vuosittain. Sodan aikana armeijan vahvuus olisi mahdollista nostaa noin 400 000 sotilaaseen. Tämä tarkoittaisi lähes joka kymmenennen suomalaisen värväämistä.
    Puolustusministeriön mukaan suuri armeija on välttämätön maassa, jossa on paljon aluetta. Alussa kaikki riippuisi kuitenkin ilmavoimista ja niiden 62:sta hävittäjästä.
    ”Nykyaikaisessa sodankäynnissä isompaa hyökkäystä on hyvin vaikea toteuttaa ilman ilmaherruutta”, toteaa ilmavoimien tiedotuspäällikkö Heikki Kuutti.
    ”Ensimmäiset yhteenotot käytäisiin varmasti yläilmoissa.”
    Mihin muihin toimenpiteisiin tilanne johtaisi?
    ”Riippuu sen vakavuudesta”, vastaa ilmavoimien operaatiopäällikkö Kari Salmi.
    Varmaa on, että puolustusvoimat kohottaisi välittömästi hälytysvalmiuttaan.
    Maavoimien kolme maanpuolustusaluetta komentaisivat valmiusprikaatinsa asemiin.
    Merivoimien yksiköt saatettaisiin heti täyteen valmiuteen, ja Suomenlahden miinoitusta merimiinoin alettaisiin valmistella.
    Mahdollisesta poikkeustilasta tai lisävaltuuksista päättäisivät kuitenkin valtioneuvosto tai eduskunta.
    Se, missä vaiheessa asiasta kerrottaisiin julkisuuteen, riippuisi tilanteesta.
    Siviiliväestöön kohdistuva uhka ei nykyaikaisessa sodassa ole selviö. Yksi strategisen iskun päämäärä voi olla pelkkä voimannäyttö, jolla pyritään painostamaan valtiojohto haluttuihin ratkaisuihin
    ”Jos siviileihin kohdistuu välitöntä uhkaa, väestöä kehotettaisiin heti suojautumaan vaaramerkein ja ilmahälytyksin”, Kuutti kertoo. Kuutin mukaan myös evakuoinnit olisivat mahdollisia.
    ”Ellei kyseessä kuitenkaan ole vaaratilanne, tiedotuksesta päättää valtioneuvosto.”

Ydintuho

Entä jos Loviisassa pamahtaa?

Ydinonnettomuus on Suomen vakavimmin otettuja uhkakuvia.
    Tieto pienestäkin poikkeavasta tilanteesta Loviisan tai Olkiluodon ydinvoimalaitoksessa ilmoitetaan välittömästi Säteilyturvakeskukseen Stuk:iin, joka päivystää 24 tuntia vuorokaudessa. Stuk saa tiedon poikkeavasta tilanteesta myös Venäjällä olevilta Sosnovyi Borin ja Kuolan voimalaitoksilta sekä Forsmarkista Ruotsista.
    Jos sattuisi vakava onnettomuus, normaalit radio- ja televisiolähetykset keskeytyisivät onnettomuustiedotteiden tieltä. Riskialueella annettaisiin yleinen vaaramerkki.
    Jos onnettomuus tapahtuisi esimerkiksi Loviisassa, pelastuslaitos ja merivartiosto evakuoisivat onnettomuusvoimalan lähialueen viiden kilometrin säteeltä mahdollisimman nopeasti.
    Työtä helpottaisi se, että Suomen voimaloiden läheisyydessä on vain vähän pysyvää asutusta.
    Voimalaa pyörittävä Fortum evakuoisi oman henkilökuntansa, lukuun ottamatta niitä, jotka jäisivät paikalle hoitamaan tilannetta.

Ydinvoimalaonnettomuudessa purkautuva radioaktiivinen aines on höyryä.
    ”Koska saastepilvi liikkuu tuulen mukana, riippuisivat seuraavat toimet tuulen suunnasta.
    Mikäli pilvi alkaisi liikkua kohti asutusta, jatkettaisiin evakuointia pilven kulkusuunnassa aina 20 kilometrin etäisyydelle saakka”, kertoo Säteilyturvakeskuksen valmiuspäällikkö Hannele Aaltonen.
    Sisälle suojautuminen riittäisi turvatoimeksi pilven reitille joutuneille. Kaikki aukot ja ilmanvaihtoventtiilit tulisi tukkia mahdollisimman tarkoin.
    Viranomaisten ilmoittamalla hetkellä tulisi myös nauttia joditabletteja estämään radioaktiivisen jodin varastoitumista kilpirauhaseen.

Radioaktiivisista hiukkasista lähtevä säteily kantaa vain muutamia satoja metrejä. Suojautuminen sisätiloihin vähentää pilvestä saatavaa säteilyä ja hengityksen myötä kehoon tulevien hiukkasten määrää.
    Pilven ylimenon jälkeen tilat tulisi tuulettaa ja siivota mahdollisimman hyvin, jotta asuntoon mahdollisesti päässyt radioaktiivinen aines saataisiin pois. Pahiten saastuneilta alueilta ihmiset evakuoitaisiin puhdistustoimien ajaksi.
    Laskeuma-alueelle jääneitä tuotantoeläimiä pidettäisiin silmällä, ja niiden tuottaman maidon ja lihan säteilypitoisuudet tutkittaisiin tarkkaan. Todennäköisesti niiden säteilyarvot laskisivat kuitenkin nopeasti.
    Onnettomuusalue itsessään saastuisi jopa kymmeniksi vuosiksi. Marjoja sieltä saisi poimia vasta pitkän seurannan jälkeen.

Tämä on virallinen totuus, joka perustuu arvioihin ja simulaatioihin. Ydinonnettomuuden uhkakuvista on olemassa myös toisenlaisia näkemyksiä.
    Säteilyturvakeskuksen onnettomuusmalli ei ole pahin mahdollinen, huomauttaa Greenpeacen energiakampanjavastaava Kaisa Kosonen.
    ”Vaikka uudet reaktorit on pyritty tekemään entistä turvallisemmiksi, kannattaa muistaa, että Leningradin Sosnovyi Borissa on yhä neljä samanlaista reaktoria kuin Tshernobylissä.”
    Vuonna 1986 tapahtuneen Tshernobylin onnettomuuden saastuttama alue on Uudenmaan läänin kokoinen. Alueella asuminen on yhä kiellettyä.

Vakava ydinvoimalaonnettomuus ei ole ainoa mahdollinen ydinkatastrofi .
    Muita mahdollisia voivat olla esimerkiksi ydinkäyttöisen satelliitin syöksyminen maahan tai radioaktiivisen aineen salakuljetukseen liittyvät onnettomuudet. Näissä tapauksissa onnettomuus olisi kuitenkin paikallinen.
    Säteilyn lyhyestä kantomatkasta johtuen onnettomuus Murmanskin alueen ydinkäyttöisissä sukellusveneissä tai Kuolan niemimaan ydinpolttoainevarastoissa eivät Säteilyturvakeskuksen mukaan aiheuttaisi terveysuhkaa Suomessa.
    Greenpeacen Kosonen pitää Stukin näkemystä turhan optimistisena.
    ”Itse en luottaisi siihen, ettei säteilevä aines voisi tavalla tai toisella levitä Suomeenkin”.

Terrorismi

Entä jos terroristit iskisivät Helsinkiin?

Pelastuslaitoksen kannalta pommi-iskun kanssa toimittaisiin kuten muissakin suuronnettomuuksissa. Pelastuslaitoksen ensimmäisen auton pitäisi olla paikalla kuuden minuutin kuluttua siitä, kun hätäkeskus saa tiedon. Jos iskupaikalla olisi kymmeniä haavoittuneita, hälyttäisi ensimmäinen paikalle tullut yksikkö heti lisä-apua ja alkaisi kartoittaa tilannetta.
    Ensin yksikkö tarkastaisi uuden räjähdyksen tai tulipalon vaaran. Sen jälkeen alettaisiin luokitella haavoittuneita. Välitöntä apua kaipaavat merkittäisiin punaisella teipillä. Apua tarvitsevat, mutta ilman välitöntä hengenvaaraa olevat merkittäisiin keltaisella ja kävelemään pystyvät vihreällä teipillä.
    Kuolleille ja kuoleville laitettaisiin mustat teipit.
    Tuhon laajuudesta riippuen paikalle saapuisivat pikavauhtia kaikki pelastuslaitoksen kymmenen ambulanssia, seitsemän pelastusyksikköä ja kaksi pioneeriyksikköä. Lisävoimia voitaisiin kutsua myös ympäröiviltä alueilta. Loukkaantuneita kuljetettaisiin kaikkiin alueen sairaaloihin.

”Tutkinnan kannalta terrori-iskua selvitettäisiin kuten mitä tahansa muutakin saman kokoluokan rikosta”, kertoo suojelupoliisin terrorismintorjuntayksikön päällikkö Paavo Selin.
    Tutkinnan käynnistäisi paikallinen poliisi, mutta keskusrikospoliisi ja suojelupoliisi olisivat siinä varmasti mukana.
    Mitään poikkeustilaa ei yksittäisestä iskusta kuitenkaan seuraisi.
    ”On aika vaikeaa kuvitella, kuinka yksittäisellä rikoksella voitaisiin horjuttaa yhteiskuntaa niin, että jouduttaisiin aloittamaan valtioneuvoston johtama perustoimintojen turvaaminen”, Selin pohtii.

Vaikka pommi-isku on terrorismin arkkityyppi, se ei ole ainoa terrorismin uhka. Suojelupoliisin vuoden 2004 alussa perustetun terrorismintorjuntayksikön johtaja Selin ei halua yksilöidä mahdollisia iskutapoja. Hän myöntää silti nyky-yhteiskunnassa esimerkiksi sähkön tai veden jakelun olevan haavoittuvia tuhotöille.
    ”Jos terrori- isku esimerkiksi katkaisisi kaukolämmön saannin johonkin kaupunginosaan, kun ulkona on 20 astetta pakkasta, tilanne voisi olla hyvinkin vaarallinen. Vanhuksia tai sairaita voi vaikka kuolla”, Selin kuvaa.
    ”Kyse olisi kuitenkin vain yksittäisistä tapauksista. Ei niillä yhteiskuntaa voitaisi lamauttaa.”

Pakolaisaalto

Entä jos maahan vyöryisi tuhansittain avuntarvitsijoita?

Vaikka Suomen lähialueilla tapahtuva humanitaarinen katastrofi ei uhkaisi Suomea suoraan, sen seurauksena voisi syntyä valtavia pakolaisjoukkoja. Tämä ei uhkaisi Suomen turvallisuutta, vaan lähinnä aiheuttaisi suuria kuluja.
    Mitä jos kymmeniätuhansia kodittomia, nälkäisiä ja uhattuja ihmisiä saapuisi rajalle pyytämään apua? Auttaisiko Suomi, vai laitettaisiinko rajat kiinni?
    ”Kaikki tänne pyrkivät turvapaikan anojat otetaan kriisitilanteessa vastaan”, vakuuttaa sisäasianministeriön ulkomaalaisosaston johtaja Pentti Visanen.
    ”Ohjeet ovat hyvin selkeät. Jos pakolaisia saapuu huomattavan suuria määriä, voi valtioneuvosto määrätä heille perustettavaksi erityisiä järjestelykeskuksia esimerkiksi tyhjiin sairaaloihin ja kouluihin.”
    ”Vaikka turvapaikkahakemuksia ei luonnollisesti voitaisi käsitellä kovin suurelta joukolta kerrallaan, taataan ohjeissa vähintään kolmen kuukauden tilapäinen suojelu tänne tuleville uhatuille henkilöille.”

Suomen Pakolaisavun viestintäpäällikkö Marja- Leena Suvanto ei vakuutu lupauksista.
    ”Jos itärajan takaa todella uhkaisi tulla laaja pakolaisaalto, uskoisin, että Venäjän kanssa tehtäisiin nopeasti jokin sopimus, jolla joukot pyrittäisiin pysäyttämään ennen rajaa.”
    ”Samantyyppistä pakolaispolitiikkaa Euroopan unioni on yrittänyt ajaa jo Pohjois-Afrikkaan suunniteltujen pakolaisleirien kohdalla.”

Myös työministeriön maahanmuuttopolitiikkaosaston johtaja Mervi Virtanen myöntää, että suunnitelmat jouduttaisiin laittamaan uusiksi, jos tulijoita olisi kymmeniä tuhansia.
    ”Rajat tulevat jossain vastaan”, hän toteaa.
    Virtanen muistuttaa kuitenkin, että Suomi ei olisi yksin virran edessä.
    ”Maahanmuutto- ja pakolaisasioita pohditaan paljon koko Euroopan mittakaavassa. Jos tänne todella tulisi tuhansittain turvapaikanhakijoita, EU tulisi varmasti avuksi.”

Tulva

Entä jos vesi lähtisi nousemaan?

Luonnonvoimien kannalta Suomi on maana harvinaisen turvallinen. Meillä ei ole riskiä maanjäristyksistä tai tulivuorten purkauksista.
    Aivan täysin ei luontoa voi Suomen uhkakuvista voi kuitenkaan unohtaa. Siitä pitävät huolen tulvat.
    Suurtulva on tavallista suurempi tulva, jonka aikana vesi voi nousta jopa 20 000 hehtaarin laajuiselle alueelle.
    Edellinen todellinen suurtulva oli vuoden1899 niin sanottu Valapattotulva, jonka aikana Saimaan pinta nousi puolitoista metriä yli äyräittensä.
    Vastaavan tulvan on arvioitu toistuvan 250 vuoden välein.

Mitä suurtulvasta koituisi?
    ”Koko valtakunnan laajuisen suurtulvan tuhot voisivat nousta yli 500 miljoonan euron”, arvioi yli-insinööri Markku Ollila Suomen ympäristökeskuksesta.
    Jos tulviva vesi nousee teollisuuslaitoksiin, vesimassojen huuhtomat kaatopaikat ja kemikaalit voivat aiheuttaa myös laajoja ympäristötuhoja.
    Ihmishenkiä tulvat tuskin kuitenkaan uhkaisivat.
    ”Matalassa maassa suuret tulvat nousevat hitaasti. Jo 10 sentin nousu vedenpinnassa kuukauden aikana on todella poikkeuksellista”, kertoo vesihallintoneuvos Jaakko Sierola maa- ja metsätalousministeriöstä.
    Nopeasti virtaavissa joissa tulvat voivat silti kehittyä nopeasti. Jääpadon murtuessa vesi voi vyöryä eteenpäin kovalla paineella. Nopeimmillaan joen pinta voi kohota tunnissa metrin.
    Sierola muistuttaa kuitenkin, ettei uhkaa tule liioitella.
    ”Suomessa hukkuu noin 200 ihmistä vuodessa. Viimeiseltä kahdeltakymmeneltä vuodelta tiedetään vain kaksi tapausta, joissa joku on hukkunut tulvan seurauksena.”

Kulkutauti

Entä jos kulkutauti karkaa käsistä?

”Vaarallisten kulkutautien varalle ei ole tehty ennakolta lukkoon lyötyä toimintasuunnitelmaa”, kertoo Kansanterveyslaitoksen tutkimusprofessori Pauli Leinikki.
    ”Pohdinnoissa on tultu siihen tulokseen, että on parasta reagoida aina tilanteen mukaan.”
    Tämä ei tarkoita, ettei tautiriskiä otettaisi tosissaan. Suomalaiset terveysviranomaiset ovat jatkuvasti yhteydessä maailman terveysjärjestö WHO:n ja Euroopan unionin kulkutauteja seuraavien viranomaisten kanssa. Mitä nopeammin taudista saadaan tietoa, sitä todennäköisemmin sen leviämistä voidaan hillitä.

Entä jos tappavan kulkutaudin epäiltäisiin levinneen jo Suomeen?
    Leinikki toteaa tilanteen riippuvan tartuntojen laajuudesta.
    ”Jos kaikki tartunnan epäillyt kantajat voidaan eristää, näin tullaan varmasti tekemään. Jos taudin uskotaan kuitenkin jo levinneen hallitsemattomaksi, voimavarat pitää keskittää sairastuneiden hoitoon ja lääkityksen kehittämiseen. Lisäksi väestölle voitaisiin jakaa antibiootteja, jos niistä uskotaan olevan hyötyä.”

Entä bioterrorin uhka? Leinikki ei pidä kemiallista terrorismia kovin todennäköisenä.
    ”Kokemus maailmalta on osoittanut, ettei biologisia aseita ole helppoa tuottaa tai käyttää.” Vakavampana ongelmana hän pitää valtioiden kehittelemien bioaseiden leviämistä niiden laboratorioiden ulkopuolelle.
    ”Bioase ei sovellu sotaan – siihen se on liian kallis, hidas ja vaikea hallita. Niinpä biologisen aseen ainoa käyttötarkoitus on toimia tuomiopäivän pelotteena. Jos tällainen pääsisi vapaaksi, on mahdotonta sanoa, kuinka vakava epidemia siitä voisi kehittyä.”

Apua

Mistä tieto hätätilasta?

Yleisen vaaramerkin kuultua tulee suojautua sisätiloihin. Seuraavaksi olisi hyvä saada televisio tai radio auki.
    Tilanteessa, jossa ihmisiä uhkaa välitön vaara, pelastuslaitokset, sisäministeriö tai Säteilyturvakeskus voivat antaa hätätiedotteen, joka luetaan välittömästi kaikilla suomalaisilla televisio- ja radiokanavilla.
    Internetin suhteen hätätiedotusohjeita ollaan vasta kehittämässä.
    ”Kevään aikana ollaan tekemässä uusia ohjeita tiedottamiseen verkossa”, kertoo valtioneuvoston tiedotusyksikön verkkopäätoimittaja Päivi Paasikoski.
    ”Mutta on meillä tiettyjä toimintatapoja jo nyt. Esimerkiksi hätätiedotteet pyritään saamaan heti valtioneuvoston etusivulle, osoitteeseen www.vn.fi.”
    Verkon ongelma on kuitenkin sen nopea ruuhkautuminen.
    Sama vaivaa myös puhelinverkkoja, jos kaikki koettavat soittaa yhtä aikaa. Viranomaiset suosittelevatkin puhelimen käytön välttämistä kriisitilanteissa.

Juha Merimaa