25. helmikuuta 2005
Teksti:

Helsinkiläinen Fahmo Aadan-Harju katsoo päivittäin MTV3:n uutiset, jotta tietäisi, mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu. Entisestä kotimaasta Somaliasta uutiset eivät kerro juuri koskaan, vaikka Suomessa on tuhansia somaleja.
    ”Somaliassa oli esimerkiksi sama tsunami kuin Thaimaassa, ja myös siellä kuoli ihmisiä. On outoa, ettei siitä puhuttu täällä mitään, vaikka se olisi kiinnostanut monia.”
    26-vuotias Fahmo kiinnostui itsekin maan tilanteesta vasta viime syksynä, kun maalle valittiin presidentti. Hän on asunut Suomessa vuodesta 1992 asti, opiskellut lähihoitajaksi, on naimisissa suomalaisen miehen kanssa ja hoitaa nyt kotona pientä vauvaa.
    Hänestä Somaliassa ei tapahtunut pitkään aikaan mitään kiinnostavaa.
    ”Siellä oli vain sota ja kaaos, ihmiset tappelivat, eikä missään ollut mitään tolkkua. Se oli hermostuttavaa.”
    Nyt ilmassa on toivoa rauhasta.

Vuoden 2004 lopussa tärkeimmät klaanijohtajat ja poliitikot valitsivat Somalialle parlamentin, joka äänesti maalle presidentin. Tarina oli niin kiinnostava, että myös Fahmo löysi tiensä uutissivusto www.dayniile.com :in kautta Somalian politiikan pariin. Nyt hän selaa uutissivuja joka ilta. Lisäksi hänen Suomessa asuva äitinsä soittaa päivittäin puhuakseen draaman uusimmista käänteistä.
    Somaliassa ei ole ollut toimivaa keskushallintoa yli 14 vuoteen. Vieläkään ei näytä kovin hyvältä, vaikka tilanne on valoisampi kuin aikoihin. Uusi presidentti Abdullahi Yusuf kokosi loppuvuodesta hallituksen, mutta presidentti ja ministerit ovat vielä maanpaossa naapurimaassa Keniassa.
    Sisällissodassa on ollut kyse klaanien valtataistelusta. Uusi presidentti on väärää klaania päästäkseen turvallisesti pääkaupunki Mogadishuun. Yusuf tulee Pohjois-Somaliasta, eikä hänellä ole kontakteja Mogadishua hallitseviin klaaneihin.
    Fahmo Aadan-Harju ymmärtää presidentin huolta. Hän ei ole käynyt entisessä kotimaassaan lähtönsä jälkeen.
    ”Siellä on vielä niin vaarallista, että en uskaltaisi. Pelkään, että minut siepattaisiin ja vaadittaisiin lunnaita.”
    Fahmo on nyreissään uusista hallitsijoista, koska hänestä kansan olisi pitänyt voida äänestää. Hän epäilee ministereiksi nousseiden eripuraisten klaanijohtajien kykyä yhdistää maa.
    ”Niitä samoja vanhoja, kouluttamattomia miehiä, jotka ovat tappaneet ja aiheuttaneet Somalialle ongelmia. He ovat tapelleet Nairobissa Keniassa, ja Yusuf on varmaan luvannut kaikille hyviä ministerinpaikkoja, jos he äänestävät häntä.”
    Toisaalta Fahmosta on parempi, jos taistelu siirtyy kaduilta kabinetteihin ja tuliaseet vaihtuvat sanan säilään.

Rauhan tiellä on monia esteitä. Fahmo arvelee että monet hyötyvät surullisesta nykytilanteesta. Sodissa on aina ryhmä ihmisiä, joka käärii sekasortoisessa tilanteessa rahaa bisneksillään. Kaikki eivät myöskään halua tilanteen rauhoittamiseksi ulkopuolista apua. Fahmo on toista mieltä.
    ”Sinne pitäisi saada Afrikan unionin joukkoja, ei siitä muuten mitään tule.”
    Kaikesta kaaoksesta huolimatta Fahmo Aadan-Harju on toiveikas. Ihmiset ovat eläneet sodan keskellä niin kauan, että se väsyttää jo. Presidentti Yusufkin saattaa osoittautua kunnon mieheksi, jos hänelle annetaan mahdollisuus.
    Fahmo uskoo, että somalialaiset voivat unohtaa sodan hirveydet, jos maahan saadaan rehellinen hallitus, joka ei suosi yhtä klaania. Parasta olisi, jos klaanijako lakkautettaisiin.
    ”Muuten presidentti on vallassa viisi vuotta, ja taas taistellaan siitä, mikä klaani on vuorossa.”

Klaaniajattelu ei saa sympatiaa muiltakaan Suomessa asuvilta nuorilta somalialaisilta. Helsinkiläinen Mohamed Mukhtar Abdi ja espoolainen Habiba Ali ovat tästä harmissaan. 19-vuotias Mohamed ja 18-vuotias Habiba ovat muuttaneet Suomeen vuonna 1992. Mohamed kirjoitti syksyllä ylioppilaaksi ja pitää nyt välivuotta. Habiba on äitiyslomalla ja toivoo voivansa aloittaa syksyllä lähihoitajaopinnot. Klaaniajattelu ei juuri kosketa heitä, mutta kun tilanne entisessä kotimaassa kiristyy, se heijastuu myös pohjolaan.
    ”Esimerkiksi vaalien aikaan vanhemmat ihmiset saattoivat sanoa toisen klaanin ihmisistä, että te nyt olette tuollaisia”, Habiba kertoo.
    Vanhemmilla saattaa olla myös kavereina vain oman klaanin ihmisiä. Helsinkiläisessä kahvilassa istuskeleva yhden klaanin porukka voi hiljentää ääntään, jos toiseen klaaniin kuuluva tulee sisään.
    Mohamed kertoo, että nuoret eivät klaaneista perusta: hän ei esimerkiksi tiedä kaikkien ystäviensä klaania. Vanhemmat sen sijaan pystyvät erottamaan jo hänen puheestaan, mistä klaanista hän tulee.
    ”Minusta klaaneista on hauska tietää, mutta ne eivät saisi vaikuttaa siihen, miten ihmiset suhtautuvat toisiinsa”, hän sanoo.
    Uuteen presidenttiin Habiba ja Mohamedkin suhtautuvat epäillen. Hallitusta on yritetty kasata 13 kertaa ennenkin, mutta turhaan.

Kotimaassa kukaan ei voisi käskeä palaamaan ”omaan maahan”, miettii somalialaissyntyinen Mohamed Mukhtar Abdi.

Monille täällä asuville nuorille somalialaisille entinen kotimaa on tuttu vain tarinoista. Silti halu tietää lisää herää ennen pitkää. Mohamed tuli Mogadishusta Suomeen kuusivuotiaana, ja hän on asunut täällä jo paljon pidempään kuin Afrikassa. Vielä ala-asteella hän oli paljon kiinnostuneempi jalkapallosta kuin Somaliasta, ja edelleen hän tuntee Suomen historian paremmin kuin Somalian.
    Poika kiinnostui Somalian tilanteesta noin 13-vuotiaana, kun hänelle selvisi, mistä sisällissodassa oli kyse. Hän kertoo, että oli jännittävää nähdä, mikä klaani voittaisi kisan presidentin paikasta – mutta kiirehtii lisäämään ettei sillä ole hänelle merkitystä.
    ”Kunhan olisi sellainen, jonka kaikki hyväksyisivät ja joka ei pelaisi omaan pussiinsa.”
    Mohamed kuulee Somalian tapahtumista eniten vanhemmiltaan, jotka seuraavat tilannetta päivittäin ja soittelevat kaikesta ystävilleen. Välillä hän kuuntelee somaliankielisiä nettiuutisia.
    Vaikka Mohamed on asunut Suomessa kaksi kolmasosaa elämästään, hän toivoo pääsevänsä joskus takaisin kotimaahansa – Somaliaan.
    ”Omassa kotimaassani olisin vapaa eikä minun tarvitsisi pelätä syrjintää. Kukaan ei sanoisi, että painu omaan maahasi”, hän sanoo.

Habiba Alilla puolestaan ei ole kiire Afrikkaan. Hän vietti pari vuotta sitten reilun vuoden Somaliassa. Hän on kotoisin pohjoisen itsenäiseksi julistautuneesta Somalimaasta, jonka tilanne on muuta maata vakaampi.
    Hän kertoo kuitenkin, että vierailu oli melkoinen kulttuurisokki.
    ”En minä osannut käyttäytyä ollenkaan oikein. Minä puhuin liikaa ja ihan liian suoraan, niin kuin olen täällä oppinut.”
    Matkalta palattuaan Habiba alkoi seurata Somalian tilannetta. Siihen asti Somalia oli hänelle kaukainen asia, eikä hän oikein osannut sanoa, mihin hän kuului.
    Habiba kuulee Somalian tilanteesta lähinnä sinne jääneiltä sukulaisilta. Lisäksi hän kuuntelee somaliankielistä radio Warsania, joka lähettää pääkaupunkiseudulla ohjelmaa pari kertaa viikossa. Vaaleja hän seurasi tarkasti – niin kuin kaikki muutkin.
    ”Haluaisin presidentin, joka antaisi ihmisille sananvapauden ja kannustaisi rauhaan”, hän sanoo.
    Hän ei tiedä, onko Yusuf oikeanlainen.
    Habiba voisi palata Somaliaan vähäksi aikaa. Hän toivoo voivansa sen jälkeen opiskella sairaanhoitajaksi ja käyttää ammattitaitoaan vanhan kotimaansa hyväksi. Paljon pitäisi kuitenkin tapahtua, ennen kuin Habiba jäisi Somaliaan kokonaan.
    ”Toivoisin, että se olisi edes vähän samanlainen kuin Suomi. Ihmisillä olisi töitä ja kaikilla oikeus käydä koulua. Sitä paitsi siellä on niin kuuma, etten sopeutuisi.”

Habiba Alilla kävi kotiseudulla Pohjois-Somaliassa viime vuonna. ”Se oli kulttuurisokki.”

Somalia – tähän mennessä tapahtunutta

Somalia on etnisesti, uskonnollisesti ja kielellisesti hyvin yhtenäinen. Kansa jakautuu kuitenkin klaaniperheisiin, joissa jäsenyys perustuu isän kautta määriteltävään verisukulaisuuteen. Klaanien verkostot ovat yhä yhteiskunnan perusta. Somalia itsenäistyi vuonna 1960, ja vuonna 1969 Mohamed Siad Barre kaappasi vallan.
    1980-luvun lopulla tyytymättömyys itsevaltaista hallitsijaa kohtaan kasvoi, ja alueiden klaanit järjestäytyivät sotilaallisesti. Barre syostiin vallasta vuonna 1991, ja uudesta hallitsijasta erimieliset klaanit aloittivat sisällissodan. Jopa miljoona ihmistä pakeni naapurimaihin.
    Pohjoinen Somalimaa julistautui itsenäiseksi 1991, mutta sitä ei ole tunnustettu kansainvälisesti.
    Puntlandin alue irtaantui emämaasta 1998 ja perusti oman aluehallintonsa, mutta se ei ole julistautunut itsenäiseksi. Somalian uusi presidentti Abdullahi Yusuf hallitsi aiemmin Puntlandia.
    Sisällissodan aikana lähes miljoona ihmistä on kuollut. 350 000 on paennut kotimaastaan ja maan sisäisiä pakolaisia on noin 400 000. Sota ja kuivuus veivät Somalian myös vaikeaan nälänhätään. Suomessa noin 7 000 ihmistä puhuu äidinkielenään somalia.
    Vuosien 1992-95 YK:n sotilasoperaatio rauhoitti oloja osissa maata, mutta poliittinen ratkaisu konfliktiin jäi haaveeksi.
    Nyt rauhaa on hierottu pari vuotta ulkovaltojen avustuksella. Helmikuussa osa parlamentin ja hallituksen jäsenistä lähti pääkaupunki Mogadishuun selvittämään, joko tilanne olisi suotuisa presidentin ja hallituksen paluulle. Vaikka hallituksen toimintaedellytykset ovat vähäiset, jo keskushallinnon saaminen Somalian maaperälle olisi alku maan rauhoittamiseksi. Maassa on runsaasti aseita, mutta ei armeijaa eikä poliisivoimia.
    Presidentti Abdullahi Yusuf on pyytänyt 20 000:tä Afrikan unionin rauhanturvaajaa auttamaan hallintoa alkuun, mutta monet pitävät etiopialaisjoukkojen käyttämistä naapurimaan sekaantumisena Somalian tilanteeseen.

Elina Venesmäki
kuvat Meeri Utti