Helmikuussa kuultiin hyviä uutisia maailman mittakaavassa. Kioton sopimus päästöjen vähentämiseksi astui voimaan viime viikolla. Saman viikon alussa ulkoministeriö ja Suomen Amnesty kertoivat yhteistyöstään kansainvälisen asevientisopimuksen kehittämisessä. Sillä yritetään saada laiton, konflikteja lietsova pienasekauppa kuriin.
Lisäksi rikkaat G7-maat näyttivät vihreää valoa köyhimpien maiden velkojen anteeksiantamiselle ja mainitsivat jopa kehitysavun kaksinkertaistamisen. Vielä suurvallat eivät tarttuneet käytännön työhön velkojen armahtamiseksi, mutta uutinen loi toivoa. Asia on myös kätevä vasta-argumentti presidentti Tarja Halosen arvostelijoille, jotka teilaavat globaalihallinnan kysymykset idealistiseksi haihatteluksi ja vaativat ”realismia”. Nyt tuo haihattelu pääsi suurvaltojen kokouksiin.
Niin Kioton pöytäkirja, asevientisopimus kuin velkojen armahduskin ovat isoja asioita. Prosessit osoittavat, että on globaalit parannukset ovat mahdollisia. Työ edellyttää yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan aktivistien ja kansallisvaltioiden edustajien välillä.
Aktivistit pystyvät toimimaan usein tehokkaammin ja luovemmin kuin diplomaatit. Mutta jos jotain haluaa saada aikaan, mukaan on pakko saada kansallisvaltioiden koneisto ja diplomaattien armada.
Asevientisopimus oli alun perin järjestöjen hanke. Nyt mukaan on saatu valtioita, joista Suomi on yksi aktiivisimpia. Työ Kioton sopimuksen solmiseksi taas oli alussa perinteistä hallitustenvälistä neuvottelua. Mutta pöytäkirjan nykymuodon takana on myös joukko ympäristöjärjestöjä, jotka ovat patistaneet hallituksia ja jakaneet asiantuntemustaan.
Entä köyhien maiden velkakampanja? Vuonna 1998 Jubilee 2000 kokosi Iso-Britannian Birminghamiin 70 000 ihmistä vaatimaan köyhimpien maiden velkojen armahtamista. Jo vuosia aiemmin afrikkalaisjohtajat olivat vaatineet samaa. Kun kansalaisjärjestöt toivat asiaa esille Euroopassa, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF:kin heräsi.
Ja helmikuussa 2005 G7-maat lupasivat antaa anteeksi köyhimpien maiden velkoja IFM:lle ja Maailmanpankille. Toistaiseksi on avointa, miten rikkaat maat tulkitsevat lupaustaan ja missä määrin ne noudattavat sitä.
Vielä ei ole aihetta hurraahuutoihin, mutta velkakysymyksen siirtyminen kaduilta ja järjestöistä rikkaiden maiden kabinetteihin on jo voitto sekä asiaa ajaneille diplomaateille että aktivisteille.
Heli Suominen
