Haluatko tavata ihmiskaupan uhreja Helsingissä?
Heitä löytyy esimerkiksi ydinkeskustassa sijaitsevasta erotiikkaravintolasta, ”kiireisten liikemiesten illanviettopaikasta”. Ikäraja on miehille 27, naisille 18.
Jos ei kehtaa mennä yleiseen ravintolaan, heidän puhelinnumeroitaan on myös netissä. Vastaanotto on Kalliossa, maksu käteisellä.
Uhrit ovat siis prostituoituja. Useimmiten venäläisiä tai virolaisia, jotka ovat täällä vasten tahtoaan.
Samoista paikoista löytyvät myös ihmiskauppaa rahoittavat suomalaiset miehet. Järjestäytyneen rikollisuuden hallussa oleva seksibisnes on äärimmäisen kannattavaa.
Tarkkoja lukumääriä ihmiskaupan uhreista ei ole olemassa. Tutkimusta on vähän, ja määritelmätkin vaihtelevat maasta toiseen. Arviot suomalaisesta ihmiskaupasta vaihtelevat muutamasta sadasta aina 10 000 henkeen.
Onneksi suomalaisten päättäjien suhtautuminen ihmiskauppaan on alkanut muuttua. Aikaisemmin lainsäätäjä kohteli ulkomaisia prostituoituja korkeintaan maahantulosääntöjen rikkojina. Vasta viime aikoina komiteanmietinnöt ja selonteot ovat alkaneet puhua heistä enemmänkin uhreina. Vain pieni vähemmistö naisista on alalla vapaaehtoisesti. Useimmiten he päätyvät myymään itseään pakosta, huijattuina tai vakavassa ahdingossa.
Päättäjät ovat myös alkaneet puuttua asiaan yhä voimakkaammin. Viime elokuussa tuli voimaan laki, joka kieltää ihmiskaupan. Asia mainitaan hallitusohjelmassa, ja helmikuun lopussa valmistuu ulkoministeriön suunnitelma ihmiskaupan estämiseksi. Euroopan neuvostossa käsitellään sopimusta ihmiskaupan kitkemiseksi.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on kuitenkin huolissaan siitä, että hyvät ajatukset uhrien oikeuksien kunnioittamisesta eivät käytännössä toteudu. Järjestön mukaan Euroopan neuvoston sopimus ei huomioi riittävästi uhrien oikeuksia. Rikosnäkökulmasta ei ole päästy riittävästi eroon Suomessakaan.
Konkreettisesti Amnesty vaatii, että ihmiskaupan uhreille pitää järjestää mahdollisuus esimerkiksi oleskelulupiin ja terapiaan.
Ihmiskaupan todellisia syyllisiä ovat seksiä ostavat miehet. Heiltä on turha toivoa korvauksia.
Pitkällä aikavälillä paras ratkaisu olisi asenteiden muokkaaminen kielteisemmäksi seksikaupalle. Lyhyellä tähtäimellä tärkeämpi ja uhrien kannalta inhimillisempi ratkaisu olisi, että valtio kuuntelisi Amnestyä ja ottaisi selkeästi vastuun uhrien auttamisesta.
Toinen vaihtoehto on se, että jatketaan kuten tälläkin hetkellä. Kun uhrit lempataan maasta, ei veronmaksajille synny suuria kustannuksia. Se ei vain valitettavasti ole moraalisesti kestävä ratkaisu.
Esa Mäkinen
