28. tammikuuta 2005
Teksti:

Suomalaiset aktivistit ovat löytäneet uuden teeman: pätkätyön ongelmat. Vaikka globaali omatunto on hieno asia, tuntuu raikkaalta kuulla aktivismikenttää täydentävästä kotimaisesta protestiliikkeestä.
    Tässä lehdessä esitelty Prekariaatti.org -verkosto yrittää vakavissaan miettiä uudistuksia, joilla ”uudeksi työksi” kutsutun silpputyön tai pätkätyön tekijöiden tilanne parantuisi.
    Toivon verkostolle menestystä, sillä Suomessa todella kaivataan tahoja, jotka alkavat kuroa umpeen työelämän todellisuuden ja järjestelmän oletusten välistä kuilua.

Työelämän oletusarvo on edelleen säännöllinen, vakituinen kokopäivätyö. Todellisuudessa viime alkusyksynä 22 prosenttia suomalaisista naistyöntekijöistä ja 16 prosenttia miespalkansaajista oli määräaikaisessa työsuhteessa. Yliopistojen työntekijöistä kaksi kolmasosaa on määräaikaisia.
    Määräaikaisen työntekijän toimenkuva voi olla mielenkiintoinen, haastava ja tyydyttävä. Työ voi olla hyvin palkattua ja tittelikin hieno. Pätkätyösuhde on kuitenkin turvattomampi kuin vakituinen työ. Vakituisesta työstäkin voi saada potkut huonossa taloustilanteessa, mutta määräaikaisten työntekijöiden tulevaisuus voi olla säännöllisesti katkolla muutaman kuukauden välein. Silloin voi vaatia ylivoimaisesti rohkeutta pyytää esimerkiksi perusteltua palkankorotusta, valmistumisen edellyttämää opintovapaata tai liian suuren työtaakan keventämistä.
    Perheen perustaminenkin näyttäytyy pätkätyöläiselle työelämäriskinä. Suomen pitkä äitiysvapaa on helpottanut vakityötä tekeville naisille työn ja perheen sovittamista yhteen. Etuutta ei kuitenkaan ehkä uskalla käyttää, jos ei tiedä, pääseekö työhön takaisin vapaan jälkeen.

Kaikkein raskainta on keikkaduunareilla, jotka hälytetään töihin tarpeen vaatiessa. Jokainen voi miettiä, kuinka paljon epävarmemmalta oma elämä tuntuisi, jos seuraavan päivän työ riippuisi aina pomon terassikeliarviosta. Tuon ajatuksen jälkeen ainakin minä olisin valmis maksamaan ensi kesänä hieman enemmän, jos voisin varmistaa saavani reilun työn olutta.
    Jos määräaikaisuuksien pitkä ketju tai keikkatehtävien kokoelma hyväksytään aidosti yhdeksi työuran muodoksi eikä edes teeskennellä, että se on välivaihe ennen pysyvää työpaikkaa, se pitää huomioida jollain tavalla myös järjestelmässä ja palkkauksessa. Jos työnantaja haluaa joustavaa, lyhytaikaista työvoimaa ja mahdollisuuden päästä siitä eroon nopeasti, hänen pitäisi maksaa tästä mahdollisuudesta. Yrittäjäriski ei kuulu työntekijälle.

Heli Suominen