Terve, toveri kuski

T:Teksti:

”Ammattiveljien tervehtiminen luo yhteenkuuluvuutta. Jotkut eivät halua kuulua porukkaan eivätkä moikkaa. Toisaalta kuljettaja voidaan eristää tervehtimättömyydellä, mikä on eräänlaista työpaikkakiusaamista. Kuljettaja saattaa myös jostain syystä joutua kanssa-autoilijoiden boikottiin, jolloin häntä ei saa moikata.”

Vesa Palmu, linja-autonkuljettaja

”Itä- ja Pohjois-Suomessa kaikki ammattiajajat tervehtivät toisiaan. Helsingin liikenne on nihkeämpää. Täällä paikallisliikenteen tyypit moikkaavat keskenään, mutteivät meitä tilausajokuljettajia. Taksikuskeilta puuttuu herrasmiesmäinen käytös kokonaan.
    Rekkakuskeilla kuljetusala voi vaikuttaa tervehtimiseen: esimerkiksi kemikalioalan kuskit ovat keskimääräistä sosiaalisempia. Itse en morjesta venäläisiä, koska en pidä heidän liikennekäyttäytymisestään.”

Seppo Simonen, linja-autonkuljettaja

”Ennen moikkailin takseja Helsingin sisällä, mutta nykyisin autoja on yksinkertaisesti liian paljon. Muualla on muistettava pitää käsi pystyssä koko ajan: pikkukaupungeissa loukkaannutaan pahasti, jos ei tervehdi.
    Helsinkiläisillä ja vantaalaisilla taksikuskeilla on vähän kränää. Tämä johtuu lentokentästä, jonne vantaalaisilla on etuajo-oikeus. Helsinkiläistaksi saa liittyä kentän taksijonoon vasta, kun siinä on alle kymmenen autoa. Vantaalaista ei välttämättä helsinkiläinen kuski moikkaa.”

Reino Byman, taksinkuljettaja

”Bussi- ja rekkakuskien välinen tervehtiminen on hiipunut: välillämme tuntuu olevan skismaa. Rekkakuskit kokevat meidän kiilailevan pysäkeiltä ja me taas heidän tulevan sivuteiltä eteen. Olen lopettanut rekkojen moikkaamisen, kun en ole saanut vastausta. Kaikki bussikuskitkaan eivät enää tervehdi. Ehkeivät nuoremmat kuskit arvosta meitä isomahaisia keskiikäisiä äijiä?”

Bill Löfström, linja-autonkuljettaja

”Sääntönä on, että raskas liikenne tervehtii toista, koska kyseessä on yhteinen tien päällä oleminen. Työmoraalin laskemisen ja autojen lisääntymisen myötä tervehtiminen on vähentynyt. Kelistäkin on kiinni, moikataanko: pimeällä yleensä ei. Toisaalta taas viimekeväinen Konginkankaan onnettomuus on yhdistänyt bussi- ja rekkakuskeja.Sen jälkeen on morjestettu enemmän.”

Reijo Korhonen, rekka-autonkuljettaja

”Tervehtiminen on minulle osa ammattia. Joskus saatan moikata samaa kuljettajaa monta kertaa päivässä, toisinaan taas en ehdi lainkaan seurata, keitä tulee vastaan. Paikallisliikenteessä busseja kulkee solkenaan: johan siinä käsi väsyisi, jos kaikille moikkaisi koko ajan.”

Irma Virtanen, linja-autonkuljettaja

Johanna Pohjola