28. tammikuuta 2005
Teksti:

Bussi kurvaa EU-huippukokouksen lehdistökeskuksen eteen portugalilaisessa Santa Maria de Feiran pikkukaupungissa. Ulos purkautuvien nuorten T-paidoissa vaaditaan oikeutta Itävallalle. Hippejä? Vasemmistoaktivisteja? Ei todellakaan.
    Ympäri Eurooppaa kokoontuneet oikeistonuoret vaativat EU:ta lopettamaan Itävallan eristämisen. Boikotti alkoi, kun äärioikeistolaisia ja rasistisia mielipiteitä laukonut populisti Jörg Haider nousi maan hallitukseen.
    Suomesta paikalla tuolloin vuonna 2000 oli oikeustieteen opiskelija Ville Oksanen. Euroopan reaktio oli hänen mielestään hysteerinen ja puuttui itävaltalaisten demokraattiseen oikeuteen valita itse johtajansa.
    ”Ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Haider ei ollut siihen mennessä tehnyt mitään”, Oksanen perustelee neljän vuoden takaista mielenosoitusta.
    Hetkinen. Sama Ville Oksanen valmistelee väitöskirjaa tekijänoikeuksista ja esiintyy viikoittain mediassa virallisena sähköisen yksityisyyden asiantuntijana. Electronic Frontier Finlandin eli EFFi:n puheenjohtajana hän kannattaa Linuxin kaltaisia vapaita ohjelmistoja ja syyttää kopiointisuojauksia vaativia levy-yhtiöitä ahneudesta. Tämä kuulostaa Vasemmistonuorten tavoiteohjelmalta.

Taustaltaan 28-vuotias Oksanen on kuitenkin kokoomusnuorten entinen varapuheenjohtaja ja Ydinenergianuorten nokkamies. Opettajavanhempien lapsi kiinnostui politiikasta ja tietokoneista kotikunnassaan Eurassa.
    ”Politiikka oli hyvä keino päästä pois pikkupaikkakunnalta siihen aikaan.”
    Tietokoneet tulivat kuvioon jo ennen alaastetta, kun isosisko otti Oksasen mukaan tietokonekerhoon. Ensimmäinen tietokone oli Commodore 64. Yläasteella Oksanen kavereineen ohjelmoi jo pieniä pelejä. Nuorisopolitiikka vei kuitenkin mukanaan, ja harrastuksesta jäi jäljelle tietokoneiden tuntemus.
    Tuolta ajalta on myös peräisin Oksasen ensimmäinen julkinen esiintyminen: vuonna 1994 hän lukiolaisena paheksui Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa sitä, ettei nuorille anneta riittävästi ATK-opetusta. Tietokonetaitojen puute jakaa kansan tulevaisuudessa menestyjiin ja syrjäytyjiin, hän ennusti.
    ”Minulla oli niin huono käsiala nuorena, että kaikki veikkasivat etten pääse kirjoituksista läpi. Turhautti kun piti kirjoittaa käsin tekstejä puhtaaksi.”
    Oksanen tuntuu aina halunneen olla paras. Kuuden laudaturin ylioppilas oli kurssinsa priimus aliupseerikoulussa. Vaikka kokoomusnuorten varapuheenjohtajuus vei aikaa oikeustieteen opinnoilta, Linuxin kaltaisten vapaiden ohjelmien taloustiedettä käsittelevästä gradusta tuli laudatur.

Nykyisin Oksanen kirjoittaa väitöskirjaansa Ruoholahdessa sijaitsevassa informaatioteknologian tutkimuskeskuksessa.
    Mies esittelee hänelle varattua maisemakonttorin nurkkausta, paperipinoja ja tyhjiä limsapulloja. Hyllyn päällä on patsaita kullatuista ihmisenpäistä, joita polkee raskas maihinnoususaapas. Ne ovat EFFi:n Isovelipalkintoja. Järjestö antaa joka vuosi tunnustuksen taholle, joka on eniten loukannut yksityisyyttä. Viimeksi palkinnon sai yksityisen urkintaverkoston perustanut Sonera.
    ”Patsaat ovat siitä hyviä, ettei kukaan tule koskaan noutamaan niitä.”
    Oksanen istahtaa sohvalle kädessään limsapullo. Hän puhuu nopeasti, hiljaa ja lyhyin lausein.
    Ensimmäisen kerran hän oli mukana perustamassa EFFi:ä vuonna 1999. Silloin yksityisyyttä uhkasi sopimus, jonka oli määrä kieltää tehokkaiden salausmenetelmien käyttö vedoten sotilassalaisuuksiin.
    T-paidan tekstiksi tiivistettynä kampanja kuului: Tämä T-paita on ammus. Jos sopimus olisi mennyt läpi, esimerkiksi netin pankkipalveluiden salaamiseen käytetyt ohjelmat olisi pitänyt luokitella aseiksi. Samoin Tpaita, joka sisältää salauksen matemaattisen kaavan, olisi ollut ammus.
    EFFi:ä ei kuitenkaan perustettu tuolloin. Muut kiireet veivät Oksasenkin ajan.
    Seuraava yritys Hotelli Kämpissä vuonna 2001 oli onnekkaampi. Järjestö syntyi, ja se sai heti paljon huomiota. Nyt huolenaiheiksi olivat vaihtuneet tekijänoikeudet ja tekniikan mahdollistama urkinta. Tällä kertaa T-paidoissa luki Orwell oli optimisti.
    Oksaseen henkilöityy EFFi:n tekniikkaan ja tieteeseen uskova ideologia. Sen keskeinen osa on ajatus yksityisyydestä tärkeimpänä perusarvona. Tietotekniikka mahdollistaa ihmisten jatkuvan valvonnan. Käynnissä on kamppailu siitä, kuinka paljon valvontaa pitää sallia.
    ”Yksityisyydestä koituu ongelmia, mutta ne ovat pienempiä kuin hyödyt. Suomen kaltaisessa demokratiassa unohdetaan usein, että maailmalla on pahempiakin paikkoja.”

Toinen EFFI:N huolenaihe on tekijänoikeuksien tiukentuminen sähköisessä maailmassa. Oksasen oikeus- ja taloustiedettä yhdistelevä väitöskirja kysyy, ovatko nykyiset tekijänoikeuslait taloudellisesti tehokkaita.
    Oksasen mukaan ne eivät ole. Tehokkuus on veruke, jolla levy-yhtiöt ja elokuvateollisuus puolustelevat taloudellisesti epärationaalista toimintaa.
    ”On pyritty luomaan todellisuutta: kun riittävän monta kertaa sanotaan, että tekijänoikeus hyödyttää yhteiskuntaa, niin ihmiset alkavat myös uskoa siihen.”
    Suuret mediayhtiöt puhuvat kopioimisesta varastamisena, vaikka niillä on Oksasen mukaan selkeä ero.
    ”Jos joku vie minulta limsapullon, menetän sen lopullisesti. Jos joku kopioi, ainoa menetys on se, ettei saa taloudellista hyötyä.”
    Oksasen mukaan on tapauksia, joissa kopioimisesta on hyötyä kaikille, jopa tekijälle. Kopioinnin ansiosta esimerkiksi ohjelma voi levitä nopeasti, ja siitä tulee näin yleinen standardi – kuten vaikka zip-pakkausohjelmasta. Lisäksi monissa tilanteissa kopioimisesta on hyötyä yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Limsapullon varastamisesta ei vastaavaa ole koskaan.
    ”Varastamisretoriikalla yhtiöt pyrkivät hämärtämään tämän eron”, Oksanen sanoo.

Summeri keskeyttää
Oksasen lauseen ja hän kiirehtii avaamaan tutkimuskeskuksen ovea. Ruotsinkieliset tv-uutiset on tulossa haastattelemaan häntä EU:n suunnitelmista tallentaa teletunnistetiedot poliisia varten. Käytännössä se tarkoittaisi, että kaikista puheluista, tekstiviesteistä ja nettisivujen käytöstä jäisi merkintä viranomaisille tarkoitettuun rekisteriin.
    Lainsäädäntöä valmistellaan juuri, ja monet pelkäävät tallentamisen olevan viimeinen askel poliisivaltioon. Oksanen istuu tuolilleen ja alkaa paukuttaa kritiikkiä rutiinilla.
    ”Järjestelmässä kaikki EU-maat saavat tietoa kaikista maista. Jos joissain maissa on lahjottuja viranomaisia, he voivat käyttää tapausta väärin.”
    Haastattelu viikossa antaa varmuutta esiintymiseen.
    ”Jossain vaiheessa tullaan näkemään tapauksia, jotka muuttavat Sonera-tapauksen lasten leikiksi. Mahdollisuudet mitä tämä järjestelmä tarjoaa yksityisyyden loukkaukseen, ovat täysin toista luokkaa.”
    EFFi:n ja Oksasen kanta on samanlainen kaikkiin valvonnan mahdollistaviin järjestelmiin: ei pidä rakentaa mitään sellaista, jota voidaan käyttää väärin, koska sitä kuitenkin käytetään väärin.
    Toinen esimerkki on EU:n suunnitelma passien biotunnisteista. Käytännössä passeihin liitettäisiin mikrosiru, johon tallennetaan sormenjälki tai silmänjälki. Tämä jälki on tarkoitus tallentaa keskusrekisteriin, johon passissa olevaa tietoa verrataan. Oksasen mukaan tämäkin on turhaa. Keskusrekisteriä ei tarvita, vaan passi voi sisältää kaiken tarvittavan tiedon.
    Tätähän vasemmistoaktivisten pamfletit ovat täynnä, salaliittoteorioita ja turhaa epäluuloa. Mitä pelättävää rehellisellä ihmisellä voisi olla?
    ”Jos ei ole pelättävää, niin julkaise pankkitietosi netissä. Tai sairauskertomuksesi. Jokaisella ihmisellä on jotain asioita, joita ei halua julkisuuteen.”

Pikaisella silmäyksellä Oksasen työhuoneen kymmenkirjaisesta hyllystä löytyy Naomi Kleinin aktivistiklassikko No logo ja melkein yhtä luettu Joseph Stiglitzin Globalization and Its Discontents. Yleensä nämä teokset löytyvät jokaisen itseään aktivistina pitävän kirjahyllystä. Olisiko sittenkin jotain lukkarinrakkautta vasemmalle?
    Oksanen ei myönnä. Kirjat ovat täällä, koska toisella työhuoneella ja kotona ovat kaikki kirjat, joita hän lukee enemmän. Sitä paitsi Naomi Klein on ”ihan ok”, mutta ei ymmärrä immateriaalioikeutta lainkaan.
    ”Tavaramerkki, patentti ja tekijänoikeus menevät häneltä iloisesti sekaisin.”

Oksasen aate tuntuu pakenevan määrittelyä. Jos yrittäisi ristikuulustelua: miten hän vastaa nykypäivän poliittisiin peruskiistoihin.
    Miedot huumeet? ”Lakia pitää noudattaa, vaikka se ei olisi järkevä.”
    Yhteiskunnan turvaverkot? ”Yhteiskunnan järkevin toiminta edellyttää jonkinlaisten turvaverkkojen olemassaoloa.”
    Tupakointi? ”Harvinaisen tyhmää. Yhteiskunnan ei pitäisi tukea täysimittaisesti tupakoijien sairaanhoitoa.”
    Homoliitot? ”Koko avioliittoinstituution voisi purkaa ja korvata kahdenvälisillä sopimuksilla.”
    Prostituutio? ”Kysyntää on joka tapauksessa, eikä taloustieteen näkökulmasta kieltäminen lopeta prostituutiota. Tässä aiheessa naisen asema nousee kyllä hyvin ongelmalliseksi kysymykseksi.”
    Siviilipalvelus? ”Suomen olisi järkevää siirtyä ammattiarmeijaan.”
    Oletko vasemmistolainen? ”No eihän kokoomus maailman mittakaavassa ole oikeistolainen puolue.”
    Miten määrittelet poliittisen kantasi?

”Bleeding heart libertarian”, Oksanen vastaa. Se tarkoittaa, että hän on talousliberaali, jonka omatunto vaatii pitämään huolta myös vähäosaisista. Ihanteena on 1700- luvun liberalismi, joka uskoi markkinoihin ja heikkoon valtioon.
    Sosiaaliturvan puolustamisesta ei siis kannata päätellä vasemmistolaisuutta. Se on Oksaselle itsekästä toimintaa, koska ilman sosiaaliturvaa yhteiskunta ei toimisi tehokkaasti.
    Sama toistuu kaikissa Oksasen argumenteissa. Hän arvioi asioita aina taloudellisen tehokkuuden kannalta. Hyvää on se, mikä tuottaa eniten koko yhteiskunnalle.
    ”Valitettavasti suurinta osaa taloustieteestä ei käytetä päätöksentekoon. Sitä käytetään korkeintaan omien väitteiden puolustamiseen, mutta harvoin itse päätösten perusteena.”
    Oksasen aate on lopulta oikeustieteestä, taloustieteestä ja teknologiauskosta syntynyt yhdistelmä. Hänen ajatuksissaan teknologia voidaan valjastaa palvelemaan yhteiskuntaa. Siinä maailmassa ongelmat voi määritellä, pilkkoa osiin ja ratkaista lopulta kaikkia hyödyttävällä tavalla.
    Toisin sanoen, Oksanen uskoo varauksettomasti järkeen.

Esa Mäkinen
kuvat Teemu Kuusimurto