14. tammikuuta 2005
Teksti:

Viime aikoina on tullut itkettyä paljon. Syy on ollut aina sama: Aasian katastrofi. Mutta sävyt ovat muuttuneet.
    Ensimmäinen itku oli lohduton. Ajatus siitä, että yli satatuhatta elämää haaveineen ja muistoineen oli hävinnyt olemattomiin, tuntui pohjattoman ahdistavalta. Toinen itku oli toiveikas.
    Se alkoi, kun kuulin, että tuttava, jota maailman parantaminen ei koskaan ole kiinnostanut, oli lahjoittanut uhreille merkittävän summan. Jatkoin itkeskelyä seuratessani, miten ihmiset ympäri maailmaa ovat reagoineet katastrofiin. Brittilehti The Guardian kertoi kodittomasta, joka tyhjensi taskunsa keräyslippaaseen ja sanoi: ”haluan tehdä osuuteni”. Helsingissä kiireiset pukumiehet pysähtyvät laittamaan rahaa SPR:n lippaisiin.
    Kyynikko voisi sanoa, että mitä sitten. Tietenkin ihmiset heltyvät nyt, kun uhreina oli aasialaisten lisäksi länsimaisia turisteja. Neljä miljoonaa lasta kuolee joka vuosi puhtaan veden puutteeseen, ja yli 800 miljoonaa ihmistä näkee nälkää joka päivä. Nämä uutiset eivät ole koskaan herättäneet yhtä kiihkeää halua auttaa.
    Myötätunnon heräämiseen on varmasti vaikuttanut, että länsimaiset uhrit ovat tuoneet katastrofin lähelle. Silti viesti on lohdullinen: emme ole menettäneet kykyämme asettua toisten asemaan.

Maailmanpankin tutkija Branco Milanovic uskoo, että hyvinvoinnin huikean epätasainen jakautuminen on mahdollista vain, koska suurin osa maailman rikkaista ei koskaan tapaa köyhiä – tai edes tiedosta heidän olevan olemassa. Mitä jos katastrofin jälkipyykki muuttaisi tätä tietoisuutta?
    Jos myötätunto laajenisi koskemaan myös muita apua tarvitsevia? Jos uutiset alueelta herättäisivät miettimään, miten on mahdollista, että köyhät aasialaiset antoivat puhelimensa ja vaatteensa turistien käyttöön, mutta rikas Suomi ei suostu nostamaan kehitysapuaan edes YK:n suosittamalle tasolle?
    Äärimmäisen köyhyyden vähentäminen ei vaadi valtavia rahoja. Esimerkiksi puhdas vesi kaikille maailman asukkaille maksaisi YK:n mukaan 14 miljardia euroa. Eurooppalaiset käyttävät vuodessa saman summan jäätelöön.
    Britanniassa kansalaisjärjestöt ovat ryhmittyneet liikkeeksi, joka vaatii päättäjiä toimimaan köyhyyttä vastaan. Vaatimuksiin kuuluu velkojen mitätöinti, oikeudenmukaisempi kauppa ja enemmän ja parempaa apua. Aasian katastrofin herättämä myötätunto saa toivomaan, että liike leviäisi myös muualle. Ja ettei avun saaminen tarvitseville jäisi koskaan sen varaan, samastuvatko rikkaiden maiden ihmiset heidän kohtaloonsa.
    Liikkeeseen voi tutustua osoitteessa www. makepovertyhistory.org

Elina Hirvonen
ehirvo@welho.com

Kirjoittaja on toimittaja ja Taideteollisen korkeakoulun dokumenttielokuvaopiskelija.