Kaikki tuntevat vähintään yhden ”nuoren vihaisen miehen”, jonka mielipiteitä arvostetaan ja jolle povataan suurta tulevaisuutta. ”Nuoria vihaisia naisia” pyörii julkisuudessa vähemmän.
Arvelen, että yhteiskunta ohjaa naisia sävyisiksi. Anna-lehdessäkin kerrottiin juuri, että Anne Pohtamon tytär Jasmin on joka vanhemman unelmatytär: kiltti tyttö, joka ei tuo huolia.
Mietimme Ylioppilaslehdessä, mitä voisimme tehdä, jotta julkisuudessa näkyisi entistä enemmän nuoria, fiksuja, ja vahvoja naisia ja heidän ajatuksiaan. Vähintään niin kauan, kunnes sukupuolten edustus ja kohtelu yritysmaailmassa ja politiikan huipulla ovat tasapuolisia, on perusteltua tuoda esiin esikuvanaisia eri areenoilta.
Nyt julkaistavan Nuoret naiset -kyselyn tulokset heijastavat ehkä enemmän kärjen muodollista asemaa kuin rohkeita ajatuksia. Ministerit Paula Lehtomäki ja Tanja Karpela vaikuttavat pikemmin taitavilta management-tyyppisiltä asioiden hoitajilta kuin visionääreiltä. Toisaalta koko politiikkaa syytetään nykyään siitä, että ideologioiden ajamisesta on siirrytty virkamiesmäiseen talousasioiden hallintaan.
Kyselyn kakkonen, europarlamentaarikko Piia- Noora Kauppi, on kyllä ollut oikeiston oma tuulettaja, joka sanoo suoraan mitä ajattelee. Kärjen omaleimaisin ”nuori vihainen nainen” on kuitenkin Rosa Meriläinen, vaikka kannabiskohu on vienyt huomion kansanedustajan poliittisilta näkemyksiltä.
Meriläisen kohdalla tulee mieleen Åbo Akademin tutkijan Barbro Schaumanin väitöskirja, jonka mukaan naisten virheistä tehdään organisaatioissa näkyvämpiä kuin miesten. Esimerkiksi MTV3:n päätös näyttää Meriläisen tuupertuminen uupumuksen alla viime keväänä vaikutti julkiselta teloitukselta.
Nainen on edelleen näkyvästi sukupuolensa edustaja, jonka suoriutumista seurataan. Miehet taas edustavat yleistä mittapuuta, johon naisten käytöstä verrataan. Schaumanin mukaan organisaatioita vaivaa sukupuolisokeus, jossa naisten sukupuoli erottuu hyvässä ja pahassa.
Tutkimuksen valossa naispoliitikkojen sulautuminen valtavirtaan on viisasta. Jos virheistä sakotetaan niin kuin Meriläistä tai Anneli Jäätteenmäkeä, ei paljon tee mieli poiketa määrätyiltä poluilta.
Naisten varovaisuuteen törmää myös toimittajan työssä. Naistutkijat ja -johtajat kieltäytyvät usein haastattelusta, jos asia ei koske aivan tismalleen heidän ominta aluettaan. Miehet yleensä suostuvat.
Heli Suominen
