Missä luuraavat nuoret demarinaiset?

T:Teksti:

Uuden nuorekkaamman ja naisellisemman keskustan rinnalla SDP näyttää yhtä aikaansa seuraavalta kuin Olympiakomitea.
    Samaan aikaan demareiden eduskuntaryhmässä on eniten alle 35-vuotiaita naisia. Ennen demarit avasivat roolirajoja ja nostivat muun muassa Tarja Halosen ensimmäisenä naisena ulkoministeriksi. Mikseivät nuoret naiset nouse esiin demareista niin kuin muista puolueista?
    ”Meillä on hyvin miehinen kulttuuri, ja monet naisetkin ajattelevat, että hommat voi klaarata vain levein hartein. Ministerivalinnoissa korostetaan parlamentaarista ikää”, sanoo puolueen varapuheenjohtaja Säde Tahvanainen.
    32-vuotias kolmannen kauden kansanedustaja arvostelee SDP:n puheenjohtajaa Paavo Lipposta huonosta ryhmätyöhengestä ja sisäpiiripäätöksistä.
    ”Välillä tulee hallitusryhmältä ratkaisuja hyvin nopeasti ja annettuina, varallisuusveroratkaisu oli tällainen esimerkki”, Tahvanainen sanoo. Hänestä asioista pitäisi keskustella enemmän eduskuntaryhmässä.
    ”Toivoisin myös, että SDP:ssäkin pystyttäisiin tekemään tervettä ikäkiertoa, kun seuraavan kerran valitaan ministereitä. Meillä on paljon suhteellisen nuoria naisia, jotka ovat istuneet eduskunnassa vuodesta 1995 lähtien. On mistä valita.”

Toinen nuori demarinainen, 32-vuotias kansanedustaja Heli Paasio, arvostelee SDP:n puoluejohtoa siitä, että esimerkiksi Tahvanainen on pidetty varjossa.
    ”Puolueen johdossa ei ole tehty sellaista työnjakoa, että hän pääsisi esiin. Kokoomuksessa taas vaikuttaa siltä, että varapuheenjohtaja Sari Sarkomaalle annettiin lapsiperheiden asioita koskeva sektori”
    Paasio sanoo. Hän lisää, että Tahvanaisen kannattaisi pyrkiä itsekin esiin entistä aktiivisemmin. Paasion mukaan keskustapuolue taas on tehnyt onnistuneen nuorennoksen imagossaan.
    ”Keskustassa on tehty tietoisesti profiilin muutosta nuorempaan, naisellisempaan ja kaupunkilaisempaan suuntaan. Uudet ihmiset on laitettu haastaviin paikkoihin. Meillä on etusijalla kokenut väki, ja ministeripaikoille on tyrkyllä paljon erittäin kokeneita naisia”, Paasio sanoo.
    Paasion mukaan puolueen pitäisi keskustella johtajien välisestä työnjaosta. ”Puheen- johtajalla pitäisi olla homma hanskassa niin, että johdolla on selkeä linja ja se toimii yhdessä ja jokainen omalla osa-alueellaan. Tästä ei ole koko puolueessa puhuttu kunnolla.”

Opetusministeri Tuula Haatainen (sd.) on sitä mieltä, että nuorten naisten ei ole SDP:ssä sen vaikeampi nousta huipulle kuin muissakaan puolueissa.
    ”Viime aikoina vaaleissa nuorten naisten on ollut jopa helpompi päästä läpi kuin miesten. Sitä ovat miehet kaiholla katsoneet”, Haatainen sanoo.
    Hänen mukaansa demareissa ministeriksi nouseminen edellyttää laajaa kannatusta vaaleissa.
    ”Meillä demareissa pääsee eteenpäin kun tekee työtä ja ottaa asioista selvää ja on valmis panemaan itsensä peliin. Asemat eivät tule taivaan lahjana vaan työllä.”

Heli Suominen