Kiinalaiset kuriin demareiden pyssyillä

T:Teksti:

Tälläkin hetkellä kiinalainen opiskelija ja taidetoimittaja Dongyue Yu istuu lukittuna pieneen vankiselliinsä Ruanjiangin vankilassa. Hänet pidätettiin viisitoista vuotta sitten Taivaallisen rauhan aukiolla. Hän heitteli kahden muun opiskelijaliikkeeseen kuuluneen ystävänsä kanssa puhemies Maon muotokuvaa maalilla täytetyillä kananmunilla.
    Pekingiläinen tuomioistuin määräsi Yun vankilaan ”vastavallankumouksellisesta propagandasta, sabotaasista ja yllyttämisestä”.
    Sananvapausjärjestö PEN kertoo, että Yuta on pahoinpidelty vankilassa ja pidetty pari vuotta ikkunattomassa sellissä. Vuonna 2000 Yun tuomiota lyhennettiin kahdella vuodella, koska hän oli viranomaisten mukaan ”katunut rikoksiaan”.
    Lyhennyksen ansiosta Yu vapautuu vuonna 2007.

Eduskunnan puhemies ja sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Paavo Lipponen vieraili äskettäin Kiinassa. Hän ilmeisesti piti näkemästään. Lipponen ehdotti, että Euroopan unioni voisi kumota Kiinan asevientikiellon, jonka se määräsi Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn jälkeen. Lipponen korosti, että ihmisoikeuksia ja asevientikieltoa ei välttämättä tarvitse kytkeä yhteen.
    Euroopan unioni päättää lähiaikoina asevientikiellon jatkamisesta. Suuret asekauppiaat Saksa ja Ranska haluaisivat kiellosta eroon. Asekaupat ovat perinteisesti muun viennin voiteluainetta. Myös Suomen teollisuuden ja työllisyyden kannalta olisi edullista, jos Patria voisi myydä aseita kasvaville Aasian markkinoille.

Lipponen asetti puheissaan taloudelliset edut ja ihmisoikeudet samaan puntariin. Sosialidemokraattisen arvomaailman vääristymisestä kertoo paljon se, että työpaikat voittavat sananvapauden. Demareiden pyssyillä kiinalaiset työläiset saadaan varmasti kuriin ja nuhteeseen.
    Aseiden vieminen ihmisoikeuksia polkevaan maahan on moraalitonta. Kiellon purkaminen olisi Kiinan johdolle viesti, että sen tekemät rikokset ovat hyväksyttäviä. Kiinan ihmisoikeustilanteessa ei ole tapahtunut merkittäviä parannuksia, eivätkä myönnytykset edistäisi tilannetta. Päinvastoin ne heikentäisivät kaikkia pyrkimyksiä olojen parantamiseksi.
    Dongyue Yu vapautuu ehkä Pekingin olympialaisiin mennessä. Tuhannet muut istuvat yhä vankilassa, koska ovat arvostelleet yksinvaltaista hallintoa. Suomella olisi mahdollisuus estää jopa yksin EU:n asevientikiellon purkaminen. Meillä pitäisi olla rohkeutta myös tehdä niin.

Esa Mäkinen