”Olemassaoloon ei liity syvää filosofiaa. Se on pohjimmiltaan fysiikan kysymys”, kirjoitti kosmologian professori Kari Enqvist viime vuonna kirjassaan Kosmoksen porteilla.
Toteamus herätti Suomen tiedemaailmassa vilkkaan keskustelun siitä, onko kaikki olevainen Beethovenin viidennen sinfonian alkutahdeista Kelan opintotukipäätökseen palautettavissa fysiikkaan.
Monet keskustelijat näkivät ristiriidassa humanismin ja luonnontieteiden välille puhjenneen kuilun.
Uudessa teoksessaan, Vien Rucolan takaisin Enqvist tekee kuilun entistä näkyvämmäksi. Hän kirjoittaa humanistien ”istuskelevan poteroissa veistelemässä tekstianalyysin pahkakuppeja” samaan aikaan, kun luonnontieteilijät ”puskevat ankarin ponnistuksin vihollisen maaperälle.” Humanisteilla on Enqvististä liian hauskaa. Eivätkä he edes tajua myöntää fysiikan ylivoimaisuutta maailman kuvaajana!
Mitä tästä sanovat kirjan lukeneet opiskelijat?
”Olemassaolo palautuu fysiikkaan. Siitä olen Enqvistin kanssa samaa mieltä”, toteaa teoreettisen fysiikan opiskelija Olli Taanila.
Asiaa ei silti tarvitse nähdä mustavalkoisena. ”Vaikka esimerkiksi kirja on pohjimmiltaan kimppu atomeita, ei tämä ole mielekäs tarkastelukulma. Ei fysiikan mittauksilla päästä mitenkään käsiksi tekstiin tai sen sisältämiin ajatuksiin”, Taanila perustelee.
”Kun jo neljän toisiinsa vaikuttavan kappaleen ongelmia on mahdotonta ratkaista matemaattisesti, ei miljardien atomien kokonaisuuksia voi mitenkään tarkastella molekyylitasolla.”
Yleistä kielitiedettä lukeva humanisti Juha Hurme on samoilla linjoilla. ”Nähdäkseni koko keskustelussa on kyse lähinnä väärinymmärryksistä. Tieteenalojen välissä keskustelussa termit hämärtyvät helposti, ja keskustelijat puhuvat toistensa ohi.”
”Ei todellisuus ole kenellekään korvamerkittyä tutkimusaluetta. Jokainen tieteenala voi tutkia sitä omasta näkökulmastaan”, hän tarkentaa.
”Eihän Enqvistin näkemys vie keneltäkään mitään pois. Ei kukaan ole väittänyt, että kaikki maailman kysymykset voidaan ratkaista laskemalla.”
Entä kahden kulttuurin ongelma? Vallitseeko humanistien ja luonnontieteilijöiden välillä syvä epäluulo ja ristiriita? Molemmat keskustelijat toteavat, että kuilu on olemassa.
Taanila toteaa kulttuurien eron pohjautuvan erilaisiin tapoihin tehdä tiedettä.
”Tieteen kulttuureita on itse asiassa kolme. Ensimmäinen on matematiikan ja logiikan kulttuuri, jossa teoriat ovat joko selvästi oikeita tai joutavat saman tien romukoppaan. Toinen on luonnontieteiden kulttuuri, jossa teorioita testataan kokeilla.”
Kolmannessa, eli humanistisessa kulttuurissa, teorioita ei voi suoraan osoittaa oikeiksi tai vääriksi, vaan niiden merkitys perustuu niiden käyttökelpoisuuteen.
”Kielitieteeseen on turha odottaa kaiken selittävää yleisteoriaa”, Hurme kuvaa eroa.
Kumpikaan keskustelija ei innostu Enqvistin näkemyksistä, joiden mukaan yksi tapa tehdä tiedettä olisi toista merkittävämpi.
”Riippuu kohteesta, millä tavalla sitä kannattaa tutkia. Luonnontieteiden metodit ovat aivan liian karkeita kertomaan yhteiskunnasta tai kulttuurista”, Taanila huomauttaa.
”Uskon, että Enqvist haluaa ärsyttää tahallaan. Varmasti hän tietää, että humanistinen tutkimus on työtä siinä missä luonnontieteellinenkin.”
Tieteen kulttuurien erot näkyvät selvinä myös yliopiston arjessa. Hurme kertoo vierailleensa neljän opiskeluvuotensa aikana kerran luonnontieteilijöiden maaperällä, Unicafessa.
”Monilla opiskelijoilla tietämys oman alan ulkopuolisesta tieteenteosta on melko heikkoa. Lukion on sanottu antavan pohjan yleissivistykselle, mutta valinnaisuus on pienentänyt tätä roolia.”
Yliopistolla erot kasvavat entisestään.
”Enqvist itse sanoo suoraan, että älkää tuhlatko aikaanne tiedekunnan ulkopuolisiin opintoihin”, Taanila kertoo.
”Luonnontieteelliset löydöt tehdään tavallisesti nuorina, eikä aikaa pitäisi tuhlata ylimääräiseen.”
Sääntöön on myös poikkeuksia. Hurme mainitsee esimerkiksi kieliteknologiaa opiskelevat ystävänsä, jotka matkaavat viikoittain kampukselta toiselle.
Kiinnostusta muihin tieteenaloihin on niin ikään ilmassa. Kun Enqvist piti viime keväänä humanistisessa tiedekunnassa fysiikan alkeita esittelevän Fysiikkaa runoilijoille -kurssin, sali oli täynnä.
Kurssilla käyneen Hurmeen mielestä tällaiset kaltaiset kurssit ovat arvokkaita.
”Tiedon lisääminen on paras tapa kaventaa tieteenalojen välistä epäluuloa”, hän toteaa.
Juha Merimaa
kuva Johannes Ekholm
Kari Enqvist: Vien Rucolan takaisin (WSOY)
