10. joulukuuta 2004
Teksti:

Valokuvataiteilija Elina Brotherus nousi 90-luvun lopussa tunnettuuteen omaelämäkerrallisilla, surumielisillä valokuvillaan, joissa hän poseerasi itse. Vuonna 2000 hän sai arvostetun Fotofinlandiapalkinnon. Ylioppilaslehden kyselyssä Brotherusta ehdottaneet vastaajat pitivät taiteilijaa muun muassa ”vahvan oman kuvallisen kerronnan luojana.”
    Viime vuosina Brotheruksen töitä on ollut esillä kymmenissä näyttelyissä eri puolilla Eurooppaa. Kotimaassa taiteilija nousi otsikoihin, kun apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri tilasi häneltä valokuvamuotokuvan. 8100 euron hinta herätti keskustelua siitä, saako valokuva maksaa saman verran kuin öljyvärimaalaus.
    Taiteilija muistuttaa, että suuren taidevalokuvan tekeminen oli useiden kuukausien työ.
    ”Minusta valokuva voi toimittaa arvokkaan muotokuvan virkaa. Tilaus oli osoitus siitä, että kuvataiteen muodot ovat tasaarvoistumassa”, Brotherus kertoo puhelimitse Ranskan-kodistaan.
    Omissa uusissa töissään hän on siirtynyt oma- elämäkerrallisuudesta muotokuvamaiseen kuvaukseen.
    ”Tutkin sitä miltä ihmisvartalo näyttää; työni kuuluvat klassisen maalaustaiteen jatkumoon. Ne eivät ole enää omaelämäkerrallisia.”
    Historiassa suurin osa suurista taiteilijoista on ollut miehiä. Brotheruksen mukaan nykyään naiset ja miehet saavat tehdä työtä melko tasavertaisina.
    ”Haluan uskoa siihen, että hyvälle työlle löytyy yleisöä, oli tekijä mies tai nainen”, hän sanoo. Samalla hän epäilee, että miehet saattavat olla rohkeampia tuomaan töitään esille kuin naiset.
    ”Sen olen huomannut, että taiteilijapariskunnissa, jotka saavat lapsia, mies puskee usein kuin veturi, mutta nainen lakkaa tekemästä luovaa työtä. En tiedä, onko se naisten asenteista kiinni, vai eikö mies tajua, että pitäisi aktiivisesti auttaa toista niin että molemmat voivat jatkaa työtään”, Brotherus sanoo.
    ”Yllättävän monella naistaiteilijalla ei ole lapsia.”

Heli Suominen
Kuva Lars Schwander