26. marraskuuta 2004
Teksti:

Sosiaalityöntekijä ja nuori, väsynyt nainen keskustelevat vakavasti arkisen huoneen nurkassa. Toimeentulotukea saava nainen on halunnut varata masentuneisuuden ja äitiyteen liittyvien huolien takia ajan sosiaalityöntekijälle. Keskustelussa käy ilmi, että nainen juo muutaman lasillisen viiniä illassa. Työntekijä alkaa kertoa äidille riskeistä, joita raskausaikaiseen alkoholin käyttöön liittyy.
    Ryhmä opiskelijoita seuraa tilannetta videolta. Itse asiassa keskustelijatkin ovat sosiaalityön opiskelijoita. Tilanteen näytteleminen on osa toisena opiskeluvuotena käytävää Asiakastyön taidot kurssia. Kurssin alussa ja lopussa opiskelijat näyttelevät videolle sosiaalityössä kohdattavan asiakastilanteen. Videoinnin jälkeen käydään keskustelua ja opiskelijat arvioivat omaa suoritustaan.
    Sosiaalityön tutkija ja klinikkalehtori Laura Yliruka on kehittänyt ja opettanut kurssia kolme vuotta. Tarkoituksena ei ole vain kuivaharjoitella tulevaa ammattia. Yliruka korostaa, että tulevien virkailijoiden on opittava ymmärtämään asiakkaitaan.
    ”On tärkeää eläytyä asiakkaan asemaan, jotta pystyisi ymmärtämään tämän kokemusta.”
    Opiskelijat keskustelevat kurssilla esimerkiksi siitä, oliko sosiaalityöntekijän esittäjältä oikein sanoa äidille suoraan, että hänen pitäisi lopettaa juominen.
    Liian suorat ilmaukset voivat kehittää asiakkaassa vastustusreaktion, Yliruka sanoo.
    Itseoivallukset, jos niitä saadaan, vaikuttavat yleensä vahvemmin. Harjoitusten avulla opiskelijat voidaan saada ymmärtämään, miltä vastustuksen tunne tuntuu.
    Äidin syyllistäminen ei ole Ylirukan mukaan oikea keino. On parempi puhua neutraalisti siitä, miten ongelmia voi ratkoa.
    ”Arkiajattelumme on helposti moralisoivaa, ja syyllistäminen kuuluu siihen”, Yliruka sanoo.

kuvitus

Yksi koulutuksen tavoitteista on laajentaa käsityksiä arkiajattelua pidemmälle. Joskus osa opiskelijoista jopa yllättyy kursseilla paljastuvista ennakkoluuloistaan. He huomaavat myös, että vastaanotolle tuleminen saattaa tuntua asiakkaista helposti jo niin vaikealta, että sosiaalityöntekijän syyllistävä käyttäytyminen tuntuisi liian rankalta.
    ”Jos asiakkaalle tulee tunne että toinen vain moralisoi, hän ei helposti edes tule toiseen tapaamiseen. Mutta jos hän kokee voivansa keskustella, tilannetta voidaan viedä eteenpäin, esimerkiksi katsoa tarvitseeko hän päihdehoitoa”, Yliruka sanoo.
    Erityisen vaarallista on sanoa jotain tyyliin ”sä olet tätä”, kuten että ”sä olet laiska”. Vaikka syytös voi pitää paikkansa, sen ilmaiseminen ei hyödytä ongelmien ratkaisua.
    Opiskelijoille kurssi on ollut antoisa. Sosiaalityötä opiskeleva Jenni Kämppi sanoo kurssin olleen hänen sosiaalityön ammatillisuuttaan eniten kehittänyt opintokokonaisuus.
    ”Harjoitukset antoivat monille tuntumaa siihen, mitä on kohdata asiakas ja millä tavalla hankaliakin käsiteltäviä asioita voi lähteä purkamaan.”
    Kämpin mukaan harjoituksista oli myös hyötyä kesätyöpaikassa, jossa hänelle sattui muutama niitä muistuttava tapaus.
    Sosiaalityössä kohtaamiset eivät kuitenkaan etene aina täysin kuten etukäteen on suunniteltu, Kämppi toteaa. Joskus ollaan tekemisissä syvästi traumatisoituneiden ihmisten kanssa, ja tapaamisissa voi sattua yllättäviä asioita.

Sosiaalityöntekijät törmäävät
usein työssään syyllisyyteen ja häpeään. Ne ovat tunteita, jotka pitää oppia tunnistamaan ja käsittelemään.
    Syyllisyydessä on kyse ihmisen teoista, häpeässä koko ihmisestä. Syyllisyyttä tunteva ihminen pahoittelee jotain tekoaan, häpeää tunteva ihminen kokonaan itseään. Syyllisyyttä on pahoitella, että huijasi banaanien punnituksessa. Häpeää on ajatella, että on banaanihuijari ja paha ihminen.
    Laura Ylirukan mukaan häpeää syntyy usein esimerkiksi työttömyyden pitkittyessä. Silloin ihminen voi alkaa ajatella itsestään kokonaisvaltaisen kielteisesti. Työtön ajattelee helposti, ettei saa töitä, koska on huono tyyppi ylipäänsä.
    Yksi sosiaalityöntekijöiden tapa käsitellä häpeää on kertoa, että asiakkaan kohtaama ilmiö on yleinen. Esimerkiksi taloudellisen hyväksikäytön uhrit häpeävät usein tilannettaan. Kun kotona asuva täysi-ikäinen tytär ottaa äitinsä eläkerahat, tilanne usein hävettää äitiä. Jos virkailija kertoo äidille, ettei hän ole ainoa hyväksikäytetty, ilmiötä on helpompi käsitellä.
    ”Asioiden neutralisointi tai normalisointi helpottaa. Kun sanotaan jonkin asian olevan yleistä, se antaa ikään kuin luvan puhua siitä”, Yliruka sanoo.

Yliopiston opiskelijat törmäävät sosiaalityöntekijöihin, jos he hakevat toimeentulotukea. Nykyään opiskelijat voivat Helsingissä hakea toimeentulotukea monessa tilanteessa kirjallisesti. Aikaisemmin piti käydä keskustelemassa virkailijan kanssa, käytännössä näyttämässä tälle kasvonsa.
    Ylirukan mukaan kyse on ollut osittain huonosta organisoinnista, mutta osittain myös ajatuksesta sosiaalityöstä kontrollin muotona. Jos kunnilla on vähän rahaa, päättäjät saattavat toivoa, että toimeentulotuen saaminen olisi edes hieman hankalaa.
    Näin ei kuitenkaan Laura Ylirukan mielestä pitäisi olla. Yliruka korostaa, että jos laissa on säädetty tietystä etuisuudesta, se kuuluu näille ihmisille. Käytännöistä tulisi tehdä selkeitä ja läpinäkyviä.

kuvitus

Köyhyys on perinteinen häpeän aiheuttaja. Yhdysvaltalainen filosofi Martha Nussbaum on esittänyt tuoreessa kirjassaan Hiding from Humanity, että hyvä yhteiskunta suojelee jäseniään häpeältä. Kunnollinen sosiaaliturva on yksi suojakeino.
    Nykyisille suomalaisaikuisille on lapsuudessa toistettu, että heidän ei pitäisi valittaa köyhyyttä, koska Afrikan, Venäjän tai Itä-Suomen lapset vasta köyhiä ovatkin. Mutta jos ympärillämme on rikkaita ihmisiä, köyhyydestä tulee häpeällisempää ja ikävämpää kuin ympäristössä, jossa se on tuttu ongelma.
    ”Yhteiskunnallinen ilmapiiri vaikuttaa siihen, kuinka häpeälliseksi työttömyys tai köyhyys koetaan”, Laura Yliruka sanoo.
    Hän näkee myös sukupolvien välisiä eroja. Vanhemmille sukupolville palkkatyö on merkittävämpää, mutta nuoremmilla työ ei määritä koko identiteettiä. Sen muodostumiseen vaikuttavat myös muut elämän alueet. Yliruka on havainnut nuorissa myös kansalaispalkka-ajattelua, jonka mukaan yhteiskunnan pitää turvata kaikille tietty taloudellinen perusturva.
    ”Esimerkki tästä ovat internet-muusikot, jotka eivät elätä itseään musiikin teolla, mutta haluaisivat saada toimeentulotukea tai toivoisivat kansalaispalkkaa.”
    Julkisuudessa puhutaan yleensä rahan tai palvelujen määrästä, mutta ei niihin liittyvistä tunteista. Moni pitää luonnollisena ja jopa hyvänä, että tuen hankkiminen on hankalaa. On vaikea kuvitella, että joku erottuisi vaaleissa iskulauseella ”helpommin rahaa sossusta”.
    Kaikki ovat joskus kuulleet perinteisen valituksen sosiaalityöstä: sossun tädit vain ymmärtävät ja hyysäävät ja taputtavat päähän.
    Alan opettajana Laura Yliruka muistuttaa sanan ”ymmärtää” kahdesta merkityksestä. Voidaan ymmärtää ihmisiä merkityksessä ”ymmärrän sinua”, jolloin puhutaan sympatiasta ja hyväksynnästä. Voidaan myös ymmärtää ihmisiä merkityksessä ”nyt ymmärrän, miksi hän teki noin” ottamalla selvää henkilön elämäntilanteeseen vaikuttavista asioista. Jälkimmäinen on sosiaalityön tehtävä.
    ”Sosiaalityöntekijän työ on myös pohtia, miten yksilö voi jatkaa elämäänsä yhteiskunnassa, miten arki sujuu, miten hän pääsee eteenpäin.”

Kyösti Niemelä
kuvitus Ilja Karsikas