26. marraskuuta 2004
Teksti:

Lapsuuteni ensimmäinen idoli löytyi Uudesta testamentista. Hän oli oudosti käyttäytyvä kapinallinen, joka eli parituhatta vuotta sitten ja josta puhutaan edelleen. Luin itkien kohtaa, jossa Jeesus naulittiin ristille. Kuvittelin itseni puolustamaan Jeesusta ja pelastamaan tämän kuolemalta.
    Useimmiten luin kertomuksia, joissa Jeesus panee kuriin Vanhaa testamenttia pilkulleen tulkitsevat fariseukset. Jeesuksella oli asennetta. Hän poimi viljaa pyhäpäivänä, koska elämä oli oppeja tärkeämpää. Hän vaati ”langennutta naista” kivittämään tulleita ihmisiä keskittymään omiin virheisiinsä.

Lapsena toivoin, että idolini palaisi maan päälle ja pistäytyisi luonani teellä. Mitä jos näin todella tapahtuisi? Mitä lapsuuden Jeesus ajattelisi niistä, jotka nyt huutelevat hänen nimeään?
    Olisiko hän onnellinen ponnekkuudesta, jolla kirkossa on vastustettu naispappeutta ja parisuhteensa rekisteröineiden homopappien virkaoikeutta? Olisiko Jeesus ylpeä kristillisdemokraattien kansanedustajasta, joka keräsi pakkasessa nimiä torjuakseen samaa sukupuolta olevilta pareilta oikeuden rekisteröidä suhteensa? Onnittelisiko hän katolista kirkkoa, jonka saavutuksiin kuuluu kondomimainoksen kieltäminen HIV:n riivaamassa Sambiassa?
    Kun Euroopan parlamentti tyrmäsi katolisen nais- ja homovastaisilla ajatuksilla kuohuttaneen Rocco Buttiglionen valinnan komissaariksi, kokoomuksen europarlamentaarikko Eija- Riitta Korhola valitti nimitystä vastustaneiden vasemmistoryhmien suvaitsemattomuutta.
    Samalla logiikalla suvaitsemattomuudesta pitäisi syyttää myös Afganistanin ja Iranin naisliikkeitä, jotka haluavat estää naisten oikeudet kiistävien uskonnollisten ryhmien nousun maidensa johtoon.
    Kiista Buttiglionen nimityksestä liittyy laajaan keskusteluun uskonnon ja politiikan suhteesta. Uskonnonvapauden näkökulmasta asian pitäisi olla yksinkertainen: poliittisia päätöksiä ei perustella uskonnolla.
    Käytännössä tilanne on harvoin selkeä. Yhdysvaltain aborttikeskustelu tai suomalainen keskustelu seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ovat vain äärimmäisiä esimerkkejä siitä, miten uskonto heijastuu yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Kirkkojen näkemyksillä on valtaa myös niihin, jotka eivät kuulu siihen.

Orjuuden ajan Yhdysvalloissa Raamattua tulkittiin täysin vastakkaisilla tavoilla. Valkoisten pappien raamattutunneilla orjille opetettiin auktoriteettien kunnioittamista. Lukutaitoiset orjat löysivät Raamatusta toisen sanoman: siinä korostettiin tasa-arvoa ja syrjäytettyjen oikeuksia. Sanoman levittäminen synnytti orjien uskonnon, joka rohkaisi kapinoimaan ja pyrkimään vapauteen.
    Mitä tapahtuisi nyt, jos kirkot muuttaisivat näkökulmaansa Raamattuun? Jos tuomitsemisen sijaan painotettaisiin kapinoivaa Jeesusta, joka viittasi kintaalla opilliselle ehdottomuudelle? Tai jos Jeesus ilmaantuisi maan päälle lasta opettavan lesbonaisen hahmossa ja hakisi kirkosta töitä?

Elina Hirvonen
ehirvo@welho.com

Kirjoittaja on toimittaja ja Taideteollisen korkeakoulun dokumenttielokuvaopiskelija.