15. lokakuuta 2004
Teksti:

Ugandassa syntynyt, Kanadaan muuttanut toimittaja Irshad Manji ei pelkää kysyä vaikeita kysymyksiä. Teoksessaan Islamin kahdet kasvot (Tammi 2004) hän työntää oman uskonsa, islamin, tiukasti seinää vasten.
    Kirja on ijtihadin puolustuspuhe. Arabiankielisellä termillä tarkoitetaan islamilaiseen perinteeseen kuuluvaa vapaan ajattelun ja itsenäisen Koraanin tulkinnan mahdollisuutta. Manjin mukaan todellinen islam on sitä, miten muslimit käyttäytyvät arjessaan. Toiminnan perusteita ei tulisi hakea kirjaimellisesta Koraanin tulkinnasta eikä vuosisatojen takaa.
    Manji kysyy, miksi länsimaalaiset, sananvapaudesta nauttivat muslimit eivät nouse vastustamaan islamilaisen vihan synnyttämää ja ikiaikaisilla uskomuksilla perusteltua väkivaltaa, fundamentalismia ja naisten ja seksuaalisten vähemmistöjen eriarvoista kohtelua.

Pohjois-Amerikassa
ja Euroopassa miljoonia myynyt kirja on nostanut kiivaan keskustelun. Se on innoittanut niin rohkeutta ylistäviin puheenvuoroihin kuin muslimifundamentalistien tappouhkauksiin.
    Häly ei ihmetytä. Manji provosoi ja yksinkertaistaa railakkaasti, mutta antaa samalla viljalti ajateltavaa. Argumenttiensa tueksi kirjoittaja esittää kunnioitettavan määrän esimerkkejä. Välillä niiden määrä ja pintapuolisuus kuitenkin uuvuttavat.
    Manji käsittelee uskontoa kuin ympäröivästä todellisuudesta erillistä ilmiötä. Muun muassa Israelin ja Palestiinan välisiä jännitteitä sivutessaan hän ohittaa useat ongelmavyyhtiin kietoutuneet taloudelliset ja poliittiset seikat, kuten alueen vähäiset vesivarat.
    Kirjailijan mukaan Israel on todellinen demokratia. Hän kuittaa kuitenkin palestiinalaisten rajoitetun liikkumavapauden ja käytännössä olemattomat poliittiset oikeudet nopeasti. Manji paheksuu palestiinalaisia terroritekoja oikeutetusti, mutta jättää Israelin armeijan tuhoamat tuhannet palestiinalaiskodit ja suuret viljelysmaat käsittelemättä.
    Hämmentävää on myös, kuinka kirjailija liittää useat epäkohdat nimenomaan islamiin ja jättää kulttuurin ja uskonnon välisen erottelun tekemättä. Islam on hänen mukaansa vuosisatoja vanhan heimoperinteen muokkaama ja siksi uskonnon nimissä tehtyjä tekoja ei voi erottaa kulttuurista.

Manjin teos on yksisilmäisyydestään ja ylilyönneistään huolimatta varteenotettava puheenvuoro. On tarpeellista, että uskonnon nimissä harjoitettavasta sorrosta ja väkivallasta keskustellaan. On myös tarpeellista luoda kuvia paremmasta tulevaisuudesta.
    Manji on oikeassa korostaessaan suvaitsevaisuutta ja vastustaessaan fundamentalismia. Ääripäät niin islamissa kuin muissa uskonnoissa ovat usein pelottavia ja yhteiskunnallisesti lamauttavia.
    Kirjailija kuitenkin tekee sen, mitä hän koko kirjan verran kritisoi: sortuu suvaitsemattomuuteen. Manjin muslimikritiikki on niin kattavaa, että hän lopulta pilkkaa muslimimiestä vain, koska tämän nimi niin monen muun tavoin on Ismael.

Elina Kervinen

Irshad Manji: Islamin kahdet kasvot. (The Trouble with Islam. A Wake-up Call for Honesty and Chance, 2003) suom.Tiina Sjelvgren. Tammi.