Vanhanen: Kierrätystä Kabulissa

T:Teksti:

Silmäni ovat kuuden täällä viettämäni kuukauden aikana tottuneet paikalliseen siisteystasoon, mutta tänään eräälle koululle kävellessäni löi ”siisteys” vasten kasvoja. Tai siis nenää.
    Ilma kujalla seisoi, ja se oli täynnä hajuja. Jokaisella askeleella sadat kärpäset nousivat ilmaan pienistä likalammikoista, jotka saivat alkunsa taloista tulevista putkista. Valuvasta nesteestä saattoi päätellä, mitä talojen asukkaat puuhasivat: tuolla tiskataan ja tuolla on vessahätä yllättänyt.

Kabulissa ei todellakaan ole toimivaa jätehuoltoa, mutta kolme kaatopaikkaa löytyy: kadun oikea ja vasen puoli sekä keskustaa halkova Kabuljoki. Helpoin tapa päästä jätteistä eroon on heittää ne jokeen tai kadulle. Poissa silmistä, poissa mielestä.
    Tämä voidaan kai kuitenkin laskea alkeelliseksi kierrätykseksi, sillä eipä aikaakaan kun joku on tonkimassa roskakasaa. Yleensä ensimmäisinä paikalle ehtivät pikkupojat, jotka keräävät mukaansa kaiken vähänkin käyttökelpoisen. Melonin kuoret, kuivat leipäpalat ja ehjät muovipussit löytävät uuden omistajan. Seuraavana tulevat tehokkaimmat siivoajat. Lammas- ja aasilaumat kulkevat kasalta toiselle paimenten löntystellessä perässä.
    Se mikä jää jäljelle lasten ja lampaiden jälkeen, kuivuu auringossa ja haihtuu sitten ilmaan. Näin ainakin eräs kouluja käymätön mies kertoi, kun kollegani kysyi, eivätkö kakkakasat kulkuväylillä häiritse häntä.

Joskus harvoin voi nähdä työmiehiä lapioimassa jätteitä kärryihin ja kuorma-autoihin, mutta kukaan ei kai ole koskaan saanut selville, mihin lastit päätyvät.
    Monet paikalliset kantavat kuitenkin aidosti huolta elinympäristönsä siisteydestä. Muun muassa wakilit eli kortteleiden vanhimmat puhuvat kokouksissaan katujen ja pihojen epäsiisteydestä ja vaativat toimia asian korjaamiseksi. Toisaalta kuitenkin kokouksen päättyessä wakilinkin taskusta saattaa löytyä pieni pähkinäpussi, joka tyhjennyttyään päätyy kuin huomaamatta kadulle tuulessa tanssimaan.

Kouluissa ympäristöasiat kuuluvat opetussuunnitelmaan, ja opettajat kertovat pitävänsä niitä tärkeinä. Ongelmana on vain hyvän tahdon riittämättömyys, kun kouluttamaton yhteiskunta, vanhat tavat ja olematon infrastruktuuri eivät ainakaan toistaiseksi anna mitään edellytyksiä ympäristön hoitamiselle.

Ruusa Vanhanen

Kirjoittaja on orivesiläinen maantiedon ja biologian opettaja, joka työskentelee rauhanturvaajana Kabulissa. Kolumneissa esitetyt mielipiteet ovat hänen omiaan eivätkä edusta Suomen puolustusvoimien virallista kantaa.