Tähtiä kaikille

T:Teksti:

Viime tammikuussa järjestettiin Princetonin maineikkaassa yliopistossa konferenssi otsikolla ”Miten kehitys tapahtuu?”. Puhumassa oli historioitsija Niall Ferguson, Nobelin taloustieteen palkinnot saaneet Amartya Sen ja Milton Friedman sekä monta muuta huippuarvostettua tutkijaa.
    Amerikkalaisten eliittiyliopistojen tapahtumakalentereita lukiessa tulee helposti mieleen, että niissä olisi kiva opiskella jo pelkkien tähtivierailujen takia.
    Kateuteen alkaa kuitenkin olla yhä vähemmän syitä. Princetonin kehityskonferenssin viisi luentoa ja viisi paneelia löytyvät nettivideoina yliopiston sivustolta. Siellä on tallenteita myös monista muista tilaisuuksista, jotka olisivat kaikki olleet lukukauden isoimpia tapahtumia suomalaisissa korkeakouluissa.
    Monet muutkin amerikkalaiset yliopistot laittavat kotisivuilleen videoita tai äänitteitä vaikuttavista akateemisista vierailuista. Ne tekevät hyvää yliopistojen julkiselle kuvalle, etenkin opiskelupaikkaansa pohtivien nuorten lahjakkuuksien silmissä. Ja onhan ajatusten levittäminen yliopistojen työ.

Yliopistojen varsinaisista kursseista tehtyjä tallenteita on hieman vaikeampi löytää. Berkeleyn yliopiston sivujen kautta voi kuitenkin seurata esimerkiksi astronomian tai persoonallisuuden psykologian peruskursseja.
    Toki myös Helsingin yliopiston sivuilta löytyy tallenteita kursseista ja tapahtumista. Esimerkiksi Studia Generalia -sarjaa voi seurata verkosta. Jos luentokerralla on muuta tekemistä tai oppii asioita paremmin öisin, luennot voi kuunnella kotikoneelta.
    Mutta tässä piilee vaara. Emme opi asioita vain luennoilla ja tekstien ääressä, vaan myös keskustellessamme opitusta opiskelutovereittemme kanssa.
    Sen vuoksi Princetoniin tai Yaleen meno kannattaa edelleen, vaikka vähemmänkin kuuluisissa yliopistoissa saa nykyään yhtä hyvää opetusta.
    Eliittiyliopistoissa opiskelusta maksetaan Yhdysvalloissa, koska niissä tapaa ihmisiä joista on työelämässä hyötyä. Vaikka kaiken Harvardin opetuksen saisi verkkoon ja seminaarit voisi käydä netitse, se ei tekisi niiden seuraajista menestyjiä. Menestys alkaa Harvard-tyyppien tuntemisesta.
    Ja onhan se hienoa päästä todellisuudessa samaan tilaan suuren ajattelijan kanssa. Filosofi Jacques Derrida onnellistutti pari vuotta sitten läsnäolollaan täyteenahdettua Porthania ykköstä. Monet joutuivat tyytymään viereisen salin videokuvaan, ja he olivat varmaan pettyneempiä kuin uskalsivat kahvilassa myöhemmin myöntää.

Internetin ansiosta tähtiä voi kuitenkin alkaa harrastaa uudella intensiteetillä. Koska osa tallenteista on mp3-muodossa, seuraavalle juoksulenkille voi ottaa oman suosikkiindiepopbändin sijasta oman suosikkiteoreetikon. Tai mikä olisikaan hauskempi aloitus krapula-aamulle kuin joku laajalle yleisölle osoitettu, järkevästi etenevä ja miellyttävällä äänellä pidetty luento.

Yleistajuisia huippuluentoja

Netistä löytyvät luennot ovat usein huippuvierailuita, ja niissä puhutaan usein koko yliopistoyhteisölle, ei pelkästään omalle alalle.

Monesti yliopisto kutsuu huippuvieraaksi myös poliitikkoja, lehtimiehiä tai älymystöä. Berkeleyn yliopiston sivuilla on kursseja ja keskustelusarjoja. Yliopiston historiallisia vierailuja esittelevällä sivustolla puhuvat muun muassa Malcolm X, Michel Foucault ja Margaret Mead.

Webcasts.berkeley.edu
www.lib.berkeley.edu/MRC/audiofiles.html

Princetonin sivustolla on paljon paneeleja ja yhteiskuntatiedettä.

www.princeton.edu/webMedia/

Rice esittelee arvovieraita vuodesta 1998 lähtien.

www.rice.edu/webcast

Oikeustieteelliset tiedekunnat ovat usein muita edellä, ja niiden tilaisuudet ovat usein kiinnostavia myös yhteiskunnallisesti.

jurist.law.pitt.edu/live.htm

Helsingin yliopiston materiaali päivittyy jatkuvasti.

video.helsinki.fi

Mp3-muodosta kiinnostuneiden kannattaa suunnata Whitman Collegen sivuille.

www.whitman.edu/live

Kyösti Niemelä