15. lokakuuta 2004
Teksti:

Nuorten puoluepoliittinen passiivisuus on päättymässä, arvioi valtio-opin tutkija Kari Paakkunainen Helsingin yliopistosta.
    ”Nuorten äänestysprosentti voi nousta muutaman prosenttiyksikön viime kunnallisvaaleista”, Paakkunainen sanoo. Vuonna 2000 vain noin 42-43 prosenttia 18-30 -vuotiaista äänesti vaaleissa.
    Paakkunaisen toimittamassa Nuorten ääni ja kunnantalon heikko kaiku -tutkimuksessa kysyttiin viime keväänä 1 250 nuoren mielipiteitä kunnallisesta politiikasta.
    Paakkunaisesta yllättävän moni kertoi voivansa harkita asettumista ehdolle kunnalliseen luottamustoimeen: joka viides.
    Syksyn kunnallisvaaleissa onkin nuoria ehdokkaita enemmän kuin vuonna 2000 eli 4 509. Se on 11,3 prosenttia kaikista ehdokkaista. Paakkunaisen mukaan tämä voi kannustaa nuoria myös äänestämään.
    ”Nuorilla on pitkään ollut puolimoralistinen suhde puoluepolitiikan ’likaiseen peliin’, jossa he eivät ole halunneet liata käsiään.
    Nyt nuoret eivät ehkä ota politiikkaa enää niin vakavasti vaan näkevät sen areenana, jonka kautta voivat toimia.”

Toisaalta kunnallisvaalit kiinnostavat nuoria vähemmän kuin eduskuntavaalit tai presidentinvaalit. Paakkunaisen mukaan nuorten ja keski-ikäisten sukupolvikuilu näkyy niin, että keski- ikäiset vaikuttavat perinteisessä politiikassa ja nuoret valitsevat muut keinot. Tutkimuksessa alle puolet vastaajista tunnisti jonkun kunnallisen luottamushenkilön.
    ”Se oli aika hälyttävä luku.”
    Paakkunaisen mukaan puoluekoneistossa toimivat keski-ikäiset eivät osaa avata kysymyksiä ja tekojaan nuorille niin, että nuoret kiinnostuisivat niistä. Nuorten ääni -tutkimuksessa mietittiin myös keinoja nuorten ja kunnallisdemokratian välisen kuilun kuromiseksi umpeen.
    Paakkunainen puoltaa äänestysoikeusiän laskemista 16 vuoteen ja perustelee tätä sillä, että 16-18 -vuotiaat tuntevat jo hyvin oman kuntansa asiat. Sitä vanhemmat siirtyvät jo usein opiskelemaan kotikunnan ulkopuolelle.
    ”Suurten ikäluokkien on myös päästettävä otteensa politiikasta ja tehtävä päätöksiään entistä näkyvämmin. Muuten politiikka ei uusiudu.”

Jo nyt yhden asian liikkeet ja kansalaisjärjestöt vetoavat nuoriin enemmän kuin puoluepolitiikka. Tutkijat puhuvat ”uudesta politiikasta”, jota vanha oikeistovasemmisto -akselin varassa toimiva puoluepolitiikka ei ole saanut haltuunsa.
    ”Tutkimuksessa kokonaisasenteet sijoittuivat toisaalta punavihreän moniarvoisuuden ja toisaalta militantin järjestyksen ja suvaitsemattomuuden ääripäiden väliin. Enemmän oli porukkaa sillä militantilla puolella. Siellä on varmasti tuntemuksia siitä, että maahanmuuttajat vievät työpaikkoja.”
    Asenteiden toista päätä vastaa Paakkunaisen mukaan jonkin verran Tony Halme ja toista punavihreät järjestöt.
    Suomalaisista puolueista vihreät vastaavat Paakkunaisen mukaan parhaiten toisen pään edustajiin ja Perussuomalaiset toiseen päähän. Molemmat puolueet saavat nuorilta enemmän kannatusta kuin muulta väestöltä.
    Kokonaisuutena turvallisuus, erityisesti sosiaalinen turvallisuus, oli vastausten mukaan nuorille tärkeää.
    ”Se voi olla merkki siitä, kuinka epävarmoja aikoja elämme. Nousukausien aikana nuoret ovat usein idealistisempia ja radikaalimpia.”

Heli Suominen