01. lokakuuta 2004
Teksti:

Art Spiegelmanin 1980-luvulla julkaisema kaksiosainen sarjakuvaromaani Maus on kasvattanut sarjakuvan arvostamista taiteenlajina enemmän kuin mikään muu yksittäinen teos. Natsit kissoina ja juutalaiset hiirinä esittänyt keskitysleirikuvaus voitti vuonna 1992 Pulitzerpalkinnon ensimmäisenä sarjakuvaromaanina.
    Syyskuun alussa Spiegelman julkaisi uuden sarjakuvaromaanin In the Shadow of No Towers. Spiegelman kuvaa siinä tuntojaan hyökkäyspäivänä ja sen jälkeen. Hän hakee vaimonsa kanssa tytärtään tornien lähellä sijaitsevasta lukiosta, ahdistuu sotaisaksi käyvästä ilmapiiristä ja ihmettelee muiden reaktioita.
    Kirja sisältää vain 42 sivua, mutta ne ovat paksuja, isokokoisia ja upean värisiä. Teos alkaa kymmenellä aukeaman mittaisella kokonaisuudella, joiden lukemiseksi kirja on käännettävä sivuttain. Ratkaisun on tarkoitus tuoda mieleen 1900-luvun alun isot sanomalehtisarjakuvat.
    Sivuille mahtuu paljon muutakin, kuten lyhyitä strippejä, sarjakuvapastisseja ja poliittisia pilapiirroksia. Kirjan lukeminen vaatii paljon kääntelyä, katseen tarkentamista ja lähemmäksi nojautumista. Maus-kirjoissa Spiegelman tutkii isänsä Vladekin keskitysleirimenneisyyttä. Isästä on tullut itsepäinen, psykoottisen saita ja erittäin hankala omaisilleen.
    Newyorkilaisen kriitikon Michael Greenbergin mukaan Mausin järkyttävyys syntyi realistisesta uhriuden kuvauksesta.
    ”Suuri osa Maus-kirjojen vaikutuksesta syntyi siitä, että Spiegelman ei sentimentalisoinut selviytyjiä. Kuten Isaac Bashevis Singer, hän näytti, kuinka tuhoutuneita ja epätoivoisia heidän holokaustin jälkeiset elämänsä saattoivat olla”, Greenberg kommentoi äskettäin sanomalehti Guardianissa.
    ”Lapsuusvuosinani juutalaisten keskuudessa vallitsi pyhä, vaitelias ja järkyttynyt tunne holokaustista selviytyneitä kohtaan. Meidän oletettiin kunnioittavan heitä – antisemitismin marttyyreita. Todellisuudessa he olivat usein raunioituneita, vihaisia, masentuneita, kärsimättömiä ihmisiä, joista oli vaikea ottaa selvää”, Greenberg sanoo.

Uudessa teoksessaan Spiegelman muuttaa taas historiallista tarinaa. Virallisesti Yhdysvallat ja New York selvisivät sankarillisesti kasvottoman pelkurin hyökkäyksestä. In the Shadow of No Towers kertoo tarinaa selviytymättömyydestä.
    Kirjan päähenkilö Spiegelman on hermostunut ja ahdistunut, muttei tiedä varmasti miksi. Hän miettii, mikä kaikki johtuu syyskuun iskusta ja mikä on omaa yleistä masennusta. Kirja ei anna tähän vastausta.
    Yhdessä kuvassa tupakoivan Spiegelmanin kaulaan on nuoralla sidottu puolikuollut amerikkalainen kotka, ja hän puhuu albatrossista niskassaan. Myöhemmin innostuneet presidentti George W. Bush ja varapresidentti Dick Cheney lentävät kotkalla, joka ihmettelee, ”miksi kaikki vihaavat meitä”.
    In the Shadow of No Towers on parhaimmillaan huikeaa kollaasia erilaisista visuaalisista tyyleistä ja kerronnan sävyistä. Synkkien ja painajaismaisten kuvien vieressä on kepeää tai ironista huumoria. Kirja on koväänisen ja sekavan runsas, vähän niin kuin New York City. Välillä se on yhtä hajalla kuin kaupunki iskujen jälkeen.
    Syyskuun tapahtumien jälkeen Spiegelman on kokenut vieraantuvansa amerikkalaisesta ilmapiiristä. Varsinkin demokraattien tuki Irakin sodalle tuntui hänestä käsittämättömältä.
    Kirjan loppuun Spiegelman on koonnut muutamia 1900-luvun alun sanomalehtien isokokoisia klassikkosarjakuvia. Niiden aikanaan harmittomat juonenkäänteet saavat uuden vivahteen syyskuun 11. päivän tapahtumien valossa.
    Pikku Nemon ihastuttava kiipeily tornitalon katolta alas ei näytä enää samalta terrori-iskujen jälkeen. Ajatusta siitä, että tuo traaginen päivä sai kaiken näyttämään uudelta, ei varmaan koskaan ole esitetty yhtä viehättävästi.

Kyösti Niemelä