Betonisten skeittipoolien ympärillä pyörii melkoinen mediasirkus. Kuvien perään kurkottelevat kameramiehet joutuvat tämän tästä loikkaamaan pois alta, kun joku leiskauttaa reunan yli. Lokakuinen helle saa kaikkien kasvot kiiltämään hikisinä. Espanjankielistä räppiä luukutetaan niin kovalla, että on pakko huutaa suoraan korvaan, jos haluaa tulla kuulluksi. Aidan takaa pilkistää kaistale poliisiauton kattoa.
Menossa on viimeinen päivä tyttöjen skeittileirillä Barcelonassa. Vastaavaa kansainvälistä leiriä ei Euroopassa ole aikaisemmin nähty. Neljän päivän leirin aikana parikymmentä nuorta naista ja tyttöä eri Euroopan maista ovat päässeet opettelemaan skeittausta Barcelonan kaduilla ja skeittirampeilla. Osa on skeitannut vuosia, osa on aivan aloittelijoita. Leirillä he ovat tutustuneet toisiinsa ja tavanneet naispuolisia ammattilaisskeittareita, jotka ennen leiriä olivat heille lehdistä ja videoista tuttuja julkkiksia.
Belgialainen 23-vuotias Sanny Kowalczykowski on leirin antiin erittäin tyytyväinen.
”Skeittaus on ainoa asia, jota todella tykkään tehdä. Ja Barcelona on siihen paras kaupunki Euroopassa”, hän sanoo.
430 eurolla Sanny on saanut hotellimajoituksen, opetusta kahdelta kivannäköiseltä skeittikouluttajalta ja lahjakassin leirin sponsoreilta.
Mustan kassin päällä lukee I love Shoes, ja sisältä löytyy Nikitan t-paitoja ja trendikkäitä hikinauhoja ranteisiin, kenkäfirma Etniesin logolla varustettu peili, pinkit Von Zipperin aurinkolasit ja kasoittain sponsoreiden tarroja.
Sanny ei pane lahjoja pahakseen, vaikka laukun teksti naurattaakin.
”Ei kengät mulle ihan noin tärkeitä ole, mutta ilmaisista vaatteista en koskaan kieltäydy. Olenhan tyttö!”
Leirin on järjestänyt Girlie Camps, lumilautailu- ja surffileireihin erikoistunut firma, joka pitää majaa Etelä-Ranskassa. Girlie Campsin markkinoinnista ja pr-työstä vastaava suomalaissyntyinen Elissa Koskinen pahoittelee, ettei yhtään lautamerkkiä saatu mukaan leiriä sponsoroimaan. Varsinaisia skeittitarvikkeita, kuten dekkejä, renkaita, trukkeja tai laakereita, ei juuri markkinoida tytöille.
Tytöt harrastavat kyllä lumilautailua ja surffausta, mutta skeittaava tyttö on yhä harvinainen näky. Skeittaus on poikien laji. Useimmat leiriläiset arvelevat sen johtuvan etupäässä siitä, että tytöt pelkäävät kaatumista ja kipua. Esimerkiksi Sanny Kowalczykowski epäilee, että jotkut tytöt aloittavat skeittauksen tehdäkseen vaikutuksen poikiin ja lopettavat sitten löydettyään poikaystävän tai kaaduttuaan kerran kunnolla. Hänen kohdallaan skeittaus ei kuitenkaan loppunut poikaystävän löytymiseen.
Kaatuminen sattuu kuitenkin sekä poikiin että tyttöihin, eivätkä esimerkiksi naisten suosiman taitoluistelun harrastajat tai ammattilaiset välty mustelmilta tai kivulta.
Barcelonan leiriläisten mukaan skeittaus on sitä paitsi aivan älyttömän hauskaa. Miksi sitten niin harvat tytöt skeittaavat?
”Syyt löytyvät miehisestä lajikulttuurista, johon tyttöjen on vaikeampi päästä sisään”, arvioi skeittikulttuuria tutkinut Elina Mikola.
Skeittaus ei ole mikä tahansa urheilulaji, vaan elämäntapa ja alakulttuuri, jossa ei tähän asti ole ollut naisille sijaa. Useimmat pojat aloittavat skeittauksen 8-15- vuotiaina. Siinä iässä kaveriporukat jakautuvat jyrkästi tyttöjen ja poikien porukoihin.
Mikolan mukaan skeittausta harrastavien tyttöjen kertomuksissa toistuu nuorten ja vanhempien poikien erilainen suhtautuminen heihin. Pikkupojat saattavat huudella halveksivasti ”Osaatsä ollien?” tai ”Heitä kickflip!” Vanhemmat pojat suhtautuvat jo asiallisesti.
Skeittauksen voisi nähdä hyvinkin feminiinisenä lajina. Se vaatii lihasvoiman sijaan koordinaatiokykyä ja tasapainoa, suosii luovuutta ja itseilmaisua eikä edellytä kilpailua.
Skeittausta harrastetaan kaveriporukoissa, järjestäytyneiden urheiluseurojen ulkopuolella. Useimmiten tytöt eivät kuitenkaan kuulu skeittiposseen sen tasa-arvoisina jäseninä, vaikka saattavatkin käyttää poikalaumaa oman naisellisen viehätysvoimansa testausareenana.
Skeittilehdissäkään ei näy aktiivisia naisia. Unelmien bikinikissat kyllä poseeraavat mainoksissa – onhan skeittareiden ehdoton enemmistö poikia, jotka haluavat erottua paitsi tytöistä, myös homoista, keskiikäisistä ja sählyä harrastavista tavallisista keravalaisnuorista.
Skeittimainosten bikinikissat ovat kuitenkin aivan eri maailmasta kuin leirin tyttöjen löysät reisitaskuhousut ja katkeilleet kengännauhat, joita korjaillaan sulattamalla nauhojen päät sytkärillä ja painamalla ne takaisin yhteen.
Skeittauksen suosio perustuu pitkälti sen ympärille rakentuneeseen kulttuuriin: muotiin, videoihin, peleihin, musiikkiin, lehtiin ja idoleihin. Jackass- ja Extreme Duudsonit -ohjelmista tuttu ronski jätkähuumori kuuluu skeittilehtien rentoon imagoon. Suomessa legendaarinen lautailulehti Flashback neuvoi aikoinaan tyttöjä: ”Ja hei muijat, olkaa hyvännäkösiä please, nii jonain päivänä joku rakastuu teihin. Tai sit se on ranteet auki ja naru kaulaan – paras lääke finneihisi läski.”
Silvia Serret hallitsee kotikaupunkinsa Barcelonan kadut.
Skeittaaville tytöille on vähän naispuolisia esikuvia. Satojen ammattilaisskeittareiden joukossa on vain kourallinen naisia, ja he kilpailevat miesten kanssa. Ammattilaisnaisista yksi ainoa, yhdysvaltalainen Elissa Steamer, on pikkupoikienkin tuntema tähti. Barcelonan leirillä Steamer saakin liikkua ihailevien ja uteliaiden katseiden kohteena.
Elissa Steamerin maine perustuu pitkän ja menestyksekkään ammattilaisuran lisäksi Tony Hawk -peleihin. Uusimmassa Tony Hawk Underground -versiossa pelaaja voi valita 17 ammattilaisskeittaajasta yhden naishahmon – Elissa Steamerin.
Niinpä barcelonalaisen esikaupungin skeittiparkin aidan takana velloo nyt laumoittain pikkupoikia kärkkymässä Steamerin nimikirjoitusta. Luvassa on Girlie Pro Skate Jam -kilpailu ammattilaisille ja viimeinen sessio leiriläisille. ”Los skate para las chicas”, skeittausta tytöille, toistelee kuuluttaja ja luettelee jälleen kerran sponsoreiden nimet.
Steamerin nimikirjoituksen jälkeen toiseksi halutuin muisto skeittilaudan pohjaan ovat sponsoreiden tarrat.
”Pojat ovat ihan hulluja, haluavat Nikitan tarroja, vaikka se on tyttöjen vaatemerkki. Niille kelpais varmaan vaikka vakuutusyhtiö Pohjolan tarrat!” päivittelee Elissa Koskinen.
Elissa Steamer pysyttelee skeittipoolin taka-alalla, mutta käy kuitenkin vetämässä pari laiskaa kierrosta fanien mieliksi. Naisen ei enää tarvitse todistaa mitään. Hänellä on nimeä, rahaa ja oma tyylinsä: skeitatessaan Elissa pitää käsiään koholla niin, että olkavarret nousevat kevyesti ja kyynärpäistä alaspäin kädet roikkuvat melko rentoina. Hän liitelee pitkin betonisen kulhon laitoja katse sen pohjalle suunnattuna kuin kaatopaikan yllä kaarteleva korppi.
Elissa Steamer on harvoja menestyneitä naisammattilaisia.
Leiriläiset harjoittelevat altaan kaltaisen skeittipoolin matalammalla puolella ikään kuin lastenaltaassa, ja tunnelma on rento. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä leiriin.
Skeittaajien joukosta erottuu aggressiivisesti skeittaava nainen. Hän on 26-vuotias Silvia Serret, erittäin taitava mutta katkera skeittaaja. Tyttöjen leirin taso on ollut hänelle pettymys.
”Jos olisin ollut 15-vuotias, olisin ollut tyytyväinen, mutta olen 26, enkä voi olla näkemättä epäkohtia.” Barcelonalaisen Serretin silmin on itsestään selvää, että järjestelyissä on jotain vikaa, jos skeittikilpailut suunnitellaan pidettäväksi iltapäivän helteessä.
Serret on erityisen katkera siitä, että lopulta koko kilpailu perutaan. Ammattilaisskeittaajien toivomuksesta kisat muutetaan näytökseksi, eikä voittajaa julisteta. Tyttöjen skeittikilpailuja järjestetään todella harvoin, ja Serret oli odottanut tapahtumalta paljon.
Serret käy töissä saippua-automaatteja valmistavassa tehtaassa. Kenkäfirma Etnies ja vaatemerkki Nikita lahjoittavat hänelle vaatteita ja tarjoavat hänelle joskus mahdollisuuden kilpailumatkoihin. Serret ei tosin yleensä pääse niihin, koska työpaikka ei anna lomaa. Kisat kotikaupungissa olisivat siksi olleet hänelle tärkeä mahdollisuus.
Varsinaista ammattilaisskeittauksen mahdollistavaa sponsorisopimusta Serret ei ole saanut. Hän syyttää siitä brasilialaista yritystä, joka petti lupauksensa.
Skeittauksen suhde sen ympärillä pyörivään bisnekseen on ristiriitainen. Laji on noussut alakulttuurista koko maailman tietoisuuteen mainosten, musiikkivideoiden ja pelien ansiosta.
Lajin suosion kasvu on kulkenut käsi kädessä bisneksen kasvamisen kanssa. Skeittauksella ei juuri ole urheiluseuroja eikä muita instituutioita. Siksi se ei ole yleensä saanut tukea julkiselta sektorilta.
Ilman alan yritysten panostusta olisivat monet sisäskeittihallit ja rampit jääneet rakentamatta.
Serret on pettynyt, koska hän ei ole saanut sponsorisopimusta. On kuitenkin vaikea sanoa, onko hän vihainen siksi, että hänellä ei ole sponsoria, vai onko aggressiivisuus ollut este sille, että hänet olisi nähty sopivana sponsorisopimukseen.
Lajin harrastusmahdollisuudet ovat parantuneet, mutta alakulttuuri on samalla tehokkaasti tuotteistettu ja mielikuvat myyty kaikelle kansalle. Aitoutta ja katu-uskottavuutta metsästävät markkinamiehet seuraavat yhä tiiviimmin katujen trendejä tai parhaassa tapauksessa luovat ne itse.
Useimmat skeittarit suhtautuvat lajin ympärillä pyörivään bisnekseen ironisesti naureskellen. Leirin tyttöjä ei alakulttuurin kaupallistuminen huoleta pätkääkään, kun he istuvat rannalla ottamassa pohjia ja odottamassa leirin huipennusta, viimeisen illan bileitä pro-mimmien, ammattilaisten, kanssa.
Tytöt ovat tulleet Barcelonaan pitämään hauskaa.
”On vaan niin siistiä tehdä siistejä juttuja”, kiteyttää göteborgilainen Lisa Kindtberg skeittauksen merkityksen.
Leiriläiset vaihtavat yhteystietoja ja monet suunnittelevat tulevansa uudestaankin skeittileirille. Elissa Koskinen lupailee, että niitä järjestettäisiin ensi vuonna jo viisi. Sekä Elissa Koskinen että Silvia Serret toivovat skeittauksen suosion tyttöjen keskuudessa yhä kasvavan. Molemmat näkevät sille vain yhden esteen: tytöille suunnattua bisnestä on vielä liian vähän.
Juska Jutila
kuvat Tommi Taipale
