15. lokakuuta 2004
Teksti:

Hyvät naiset ja herrat, seuraavaksi esittelemme teille huikaisevaa akrobatiaa Kazakstanista, ryhmääää Yakobov!
    Sirkusteltta Lohjan rantakentällä täyttyy jumputtavasta musiikista. Joukko rotevaharteisia nuoria miehiä juoksee lavalle kahden tummasilmäisen tytön saattamina. Mongoliasuiset akrobaatit aloittavat kieppumisen köysien varassa rekvisiittaveitsiä heiluttaen.
    Yleisö huokailee ja hurraa. Lokakuisena lauantaina Sirkus Finlandian teltta on liki täynnä. Katsomossa istuu tuulipukukansaa ja bisnesmiehiä, lapsia ja isovanhempia.
    Ennen Lohjaa Sirkus Finlandia on esiintynyt tänä vuonna jo 135 paikkakunnalla. Takana on tuhansia ajokilometrejä ja kymmeniä pikkukylien karaokebaareja.

Raha ei aja karavaania tien päälle. Pitkillä kiertueilla, suurella määrällä työntekijöitä ja raskaalla kuljetuskalustolla on vaikea kääriä suuria voittoja. Tärkeimpänä polttoaineena on rakkaus kiertolaisuuteen. Kaksi päivää Sirkus Finlandian matkassa lienee hyvä tapa selvittää, mikä siinä kiehtoo.
    Asuntovaunun oven avaa partasuinen herra villasukissa, puukengissä ja lippalakissa.
    ”Vaunu on tuotu Amerikasta saakka”, sirkustirehtööri Carl-Gustaf Järnström kertoo. Järnströmin kaksio keittiöllä on asuntovaunujen ykkösliigaa. Huoneita valaisevat kahdeksankymmentäluvun röyhelöreunaiset seinälamput.

sirkus

Tirehtööri Carl-Gustaf Järnström

    ”Entisinä aikoina vaunut olivat lautaa. Näki aina onko aurinkoa vai sadetta. Kylminä öinä hiukset jäätyivät kiinni seiniin. Elämä oli kuin kerjäläisillä ja välillä piti käydä vanhempien nurkissa kinuamassa ruokaa.”
    Järnström ja vaimo Leena Jurvakainen perustivat Sirkus Finlandian vuonna 1976. He olivat kiertäneet Eurooppaa roudareina ja kokkeina jo vuosia. Lasten takia he halusivat asettua Suomeen.
    60-vuotiaan tirehtöörin mukaan kesti 23 vuotta, ennen kuin jäyhät suomalaiset oppivat arvostamaan sirkustaidetta. Väkeä kävi aluksi niin niukasti, että ensimmäisestä kiertueesta jäi taskuun vain 400 markkaa ja paljon velkoja.
    ”Silloin ei olisi ollut varaa lisätä lammaspaloja soppaan”, Leena Jurvakainen sanoo kaasulieden ääreltä. Hän keittää perheelle lounaaksi kaalikeittoa ja rullaa samalla papiljotteja päähän päivän esitystä varten. Kohta pitää avata virvokekioski teltan ovelle.
    Onneksi ei sada. Se on Jurvakaisen mukaan ainoa kurja asia kiertue-elämässä.

sirkus

Leena Jurvakainen, serkku Maire Alatalo ja kaalisoppakattila

Ja seuraavaksi, hyvät naiset ja herrat, teitä viihdyttävät ystävämme professori Bluffo ja Sebastian!
    Sebastian ilmeilee lavalla pukeutuneena punaiseen takkiin, suuriin kenkiin ja pompöösiin hattuun. Silmät on maalattu valkoisella maalilla, ja poskilla on kirkkaanpunaiset pellepyörylät.
    Siviilielämässä Seppo Tauriainen on yksi Sirkus Finlandian 70 palkollisesta ja mukana kiertueella toista kesää. Hän on poikkeus, koska tavallisesti esiintyjäkaarti vaihdetaan joka vuosi. Sama show ei kiinnosta yleisöä vuodesta toiseen.
    21-vuotiaan Tauriaisen kaltaisten aloittelijoiden kannalta nopea vaihtuvuus on ikävää. Oma numero ei ole vielä niin hiottu, että sitä voisi esittää ulkomaisissa sirkuksissa.
    ”Tekisi mieli olla mukana täällä seuraavallakin kaudella. Pitää kai mennä juttelemaan johtajan kanssa”, nuori mies sanoo päästyään lavalta tauolle pieneen asuntovaunuunsa. Kiertue-elämässä häntä kiehtovat mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen, monikulttuurisuus ja matkustaminen.
    Jos töitä ei ole, Tauriainen suunnittelee esiintyvänsä yritysjuhlissa. Siitä saisi nykyistä enemmän rahaa, kun ei olisi matkakuluja.
    ”Haluaisin silti kiertää. Parasta olisi oma taikurin esitys, jonka kanssa voisi lähteä maailmalle”, hän sanoo ja laittaa teeveden kiehumaan. Kotityöt sujuvat jo rutiinilla, vaikka aluksi tiskiveden keitto ja peseytyminen vaunussa kysyivät malttia. Kiertue- elämään tottuminen vei kuitenkin vain hetken.
    Tänä vuonna kiertueella on ollut mukavaa myös, koska Tauriaisella on oma kulkupeli. Viime vuonna piti jakaa koppi puolalaisen taiteilijan kanssa, eikä kumpikaan osannut englantia. Kun edes kirjaa ei ollut mukana, oli olo välillä yksinäinen.
    ”Nykyään yksinäistä on ennemminkin silloin, kun ei ole sirkuksessa”, hän sanoo.

sirkus

Pelle Seppo Tauriainen


Ja nyt hyvät naiset ja herrat, juuri lavalla prameissa asusteissa esiintyneet akrobaatit ja jonglöörit ryhtyvät hanttihommiin!

    Esitysten jälkeen Lohjan rantakenttä muistuttaa muurahaispesää. On kulunut vain muutama minuutti marssimusiikin taukoamisesta, mutta työmiehet ovat jo nostaneet teltan seinät paikoiltaan. Esiintyjät pakkaavat rekvisiittaa autoihin ja purkavat katsomoa.
    Sirkuselämä vaikuttaa boheemin sijaan kurinalaiselta. Tänäänkin sirkusväki vetäytyy omiin oloihinsa. Pitkän päivän jälkeen kukaan ei jaksa lähteä karaokebaariin, eikä kesän loputtua ulkona tohdi enää grillata.
    Seppo Tauriainen vakuuttaa, että vaikka joskus ryypätään ja rällätään, aikaiset herätykset vaativat kunnon yöunet. Lisäksi monet sirkuksen esiintyjistä ovat perheellisiä ja pysyttelevät siksi vaunuissaan. Mutta entä ne, joilla ei ole perhettä? Ei liene helppoa löytää kumppania, jos kaupunkia pitää vaihtaa päivittäin.
    ”Tänä kesänä on syntynyt ainakin yksi pari. Kazakstanilainen akrobaatti ja yksi puolalainen taiteilija”, Tauriainen kertoo.
    Sirkusväki suosii parisuhteissa ja ystävyyksissä usein kaltaisiaan. Muut eivät aina ymmärrä liikkuvaa elämäntapaa.
    Poikkeuksiakin on. Johtaja Järnströmin poika Carl tapasi Virpinsä neljä vuotta sitten Helsingin-pysähdyksen aikana Ale-pubissa. Poika antoi tytölle vapaalipun käteen ja pyysi näytökseen. Kului vain pari kuukautta, ja pariskunta matkusti jo samassa asuntovaunussa. Päätös suhteen jatkumisesta ja vakavuudesta oli tehtävä äkkiä.

sirkus

Kazakstanilainen ryhmä Yakobovin akrobaatti Grezelija Jakubova

Seuraavana aamuna karavaani järjestäytyy matkaa varten. Suuntana on Inkoo. Carl-Gustaf Järnström johtaa joukkoa isällisesti. Mutkissa hän hidastaa ja katsoo taakseen tarkastaakseen tilanteen.
    ”Sirkuslaiset ovat ammattimaisia taiteilijoita, mutta huonoja orientoijia”, tirehtööri nauraa.
    Sitten puhe Mersun etupenkillä kääntyy tulevaisuuteen. Sirkusta 30 vuotta pyörittänyt Järnström on jo iäkäs, ja jossain vaiheessa jalka alkaa väistämättä painaa. Miten Sirkus Finlandialle silloin käy?
    ”Eläke, mitä se on?” Järnström kysyy. Hän ei aio lopettaa kiertämistä vielä vuosiin, jos koskaan.
    Tirehtööri on niin tottunut liikkuvaan elämään, että talvitauon aikanakin hän vierailee miltei joka päivä Finlandian varustehallilla juomassa teknikon kanssa kahvit.
    Kaikki hänen lapsensa ovat syntyneet ja kasvaneet sirkukseen, ja yritys säilynee perheessä.
    Entä sitten bisnes? Muuttuuko sirkustyö vähitellen muun maailman mukana entistä markkinahenkisemmäksi?
    ”Bisnes ja bisnes, mikä nyt on bisnestä”, Järnström vääntelehtii. Sirkustaiteilu on hänestä työtä, johon ryhdytään, koska veri vetää lavalle ja kiertämään.
    Voittojen haalimiseksi pitäisi pysyä parissa suuressa kaupungissa, mainostaa rajusti ja turvautua shokkiesityksiin. Sirkus Finlandia tekee päinvastoin. Se kiertää 138 paikkakunnalla vuosittain. Osa pysähdyspaikoista on pieniä ja tuottaa vain tappiota.
    Tulevaisuus näyttää silti hyvältä. Esityksen näkee tänä vuonna noin 180 000 henkeä, mikä on liki kuusinkertaisesti vuoteen 1995 verrattuna. Viime vuonna perheyrityksen viidelle osakkaalle maksettiin ensi kerran osinkoja.
    Kiertäminen ei silti vieläkään tuota läjäpäin. Se mitä jää, laitetaan suurilta osin takaisin yritykseen. Keväällä rakennettiin uusi katsomo, johon kului 120 000 euroa. Paljoa enempää tirehtööri ei vaadi.
    ”Tuottaa tyydytystä, kun saa materiaalia ja kalustoa parannettua. Ei ole sitten ihan turhaan kärsinyt.”

sirkus

Tulennielijä Anatoli Yokov

Ja nyt hyvät naiset ja herrat, mitä olisikaan loppu ilman huipennusta? La grandeee finaleee!
    Inkoon iltapäivänäytöksessä katsomo on jälleen täynnä. Viimeisessä numerossa pelle Sebastian laukaisee tykin, josta lentää elävänä kuulana professori Bluffo. Tai ainakin miestä muistuttava nukke.
    Show onnistuu. Pieniin paljastaviin asuihin pukeutuneet naiset ja lihaksikkaat machomiehet vilkuttavat taputtavalle yleisölle tyytyväisinä. Huomenna ajetaan vielä Kirkkonummelle ja sitten Helsinkiin, jossa esityksiä on kauden lopuksi monen päivän ajan.
    Sitä moni odottaa. Ainakin pelle Seppo Tauriainen. Niin mukavaa kuin kiertolaisen elämä onkin, on välillä mukavaa esiintyä yhdellä paikalla.
    ”Eipähän tarvitse joka aamu herätä kuudelta”, hän toteaa.
    Kauden loppuminen surettaa silti. Sirkusystäviin voi pitää yhteyttä kirjeitse ja sähköpostilla, mutta ei se ole aivan sama asia. Oulussa asuva Tauriainen toteaa, että perheen luokse on mukavaa palata. Kokemuksesta hän tietää silti, että pian alkaa pitkästyttää ja tehdä mieli kiertueelle.
    ”Viime vuonna muutin muutaman päivän kotona oltuani takaisin asuntovaunuun”.

sirkus

Matkalla näyttämöltä kotivaunuille espanjalainen Jürgen Romero (vas.), kazakstanilainen Ruslan Fazulin ja espanjalainen Enrico Romero iloitsevat onnistuneesta näytöksestä.

Elina Kervinen
kuvat Timo Wright

Sirkus Finlandia Auroran kentällä (Finlandiatalon takana) 6.-31.10. Esitykset ti-pe kello 19 ja la-su kello 13 ja 17. Liput 16-21e.