Poliisi pidätti viime viikolla kuusi nuorta. Syynä oli värikkäiden tarrojen ja keraamisten laattojen kiinnittäminen talojen seiniin, liikennemerkkeihin ja sähkökaappeihin Helsingin keskustassa. Tarrojen teksteissä pyydettiin lupaa rakastaa ja todettiin, ettei lapsilla nykymaailmassa ole toivoa.
Aika vaarallinen rikos.
Tarroja liimailleita nuoria pidettiin pidätettyinä useita päiviä. Virallisesti heitä epäillään vahingonteosta.
Poliisin mukaan todennäköinen rangaistus on 30-40 päiväsakkoa ja se perustuu rikoslakiin, joka kieltää yksityisen omaisuuden vahingoittamisen. Samanlaisen sakon voi saada muun muassa rattijuopumuksesta, lievästä pahoinpitelystä tai pahoinpitelystä.
Se ei tunnu kohtuulliselta.
Poliisin ja Helsingin tiukka suhtautuminen tarrakampanjaan kertoo siitä, ettei kaupunkia ole tarkoitettu kaupunkilaisille. Sen sijaan, että kadut olisivat kaikille, ne on nyt ilman selkeää päätöstä osoitettu liki kokonaan kaupalliseen käyttöön. Ne, joilla on millä maksaa, saavat mainostaa lähes kaikkialla. Puolialastomien naisten esittely tai uusimpien pilipalilelujen markkinointi ei ole kiellettyä edes sellaisissa paikoissa, joissa siitä voi olla haittaa. Tällaisia ovat esimerkiksi koulujen lähistöt ja leikkipuistojen edustat.
Pohjimmiltaan jo vuosia puhuttaneessa töhrykeskustelussa taistellaan siitä, kuka hallitsee kaupunkitilaa ja millä ehdoilla. Monien sapluuna-, graffiti- ja tarrataidetta tekevien mielestä kaupungin tulee olla kansalaisten, ja jos näin ei lain mukaan ole, täytyy lakia rikkoa. He haluavat pitää bileitä puistoissa ja tuoda taiteen esiin takahuoneista. Poliisi ja kaupunki kuitenkin vetoavat töhrykysymyksessä usein omaisuuden suojan lisäksi turvallisuuteen.
Se tuntuu kummalliselta.
Eikö poliisin tulisi keskittää voimavaransa pikkutekijöiden jahtaamisen sijaan todellisten turvallisuusuhkien, kuten väkivallan ja rattijuopumusten valvontaan? Kaupunki puolestaan voisi osoittaa rahaa suuribudjettisen tarroja ja graffi- teja vaanivan Stop töhryille -kampanjan asemesta nuorisotoimintaan. Tai jos turvallisuuteen todella halutaan satsata, olisivat sijoitukset esimerkiksi rapistuneiden mielenterveyspalveluiden parantamiseen paikallaan.
Ketä värikkäät tarrat lopulta vahingoittavat? Tekijät haluavat koristella usein kauniilla kuvilla harmaita katuja kansan iloksi. Kuten Helsingin Juhlaviikotkin julistaa, taide kuuluu kaikille. Tässä tapauksessa vieläpä ilmaiseksi.
Elina Kervinen
