29. lokakuuta 2004
Teksti:

Tähän asti etupäässä elokuvaohjaajana ja käsikirjoittajana tunnetun Simo Halisen (s. 1963) esikoisromaani Idänsydänsimpukka on hieno aluevaltaus. Kirja on sukellus kolmen aikuisen kasvukipuihin, jotka kietoutuvat kolmiodraamaksi. Aiheella ei mässäillä, vaikka ainekset siihenkin olisivat olemassa.
    Pääosissa ovat keski-iän kynnyksellä oleva aviopari Eero ja Ella sekä Ellan sisar Asta. Kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen Eeron ja Ellan parisuhde joutuu ankaraan kriisiin. Mukana kuviossa on herkkä Asta, päämääränsä hukannut, raskaaksi hankkiutunut, mutta yksin jäänyt ikuinen opiskelija.
    Halinen sukeltaa päähenkilöiden ajatuksiin ja kuroo kriisin auki jokaisen kolmen näkökulmasta. Välillä ahdistuksen tulkkina on myös Eeron ja Ellan kahdeksanvuotias tytär Siiri.

Parisuhteen ongelmat paljastuvat Idänsydänsimpukassa erillisten yksilöiden ongelmiksi. Läpi romaanin päähenkilöiden itsetiedostus kasvaa, ja tilanteet saavat yhä syvempiä merkityksiä eri kulmista tarkasteltuina. Miksi Eero pettää vaimoaan? Miksi Ella sotkeutuu suoraviivaisesti muiden asioihin? Ketään ei syyllistetä.
    Psykiatri C. G. Jung kutsuu individuaatioksi ihmisessä käynnistyvää yksilöksi tulemisen prosessia. Nuoruudessa yksilöä hallitsee tietoisuuden keskus, minä. Keski-iän lähestyssä ihminen Jungin mukaan tajuaa hänessä olevan tietoisen minän lisäksi syvempi itse, joka on yksilön jakamaton ydin. Parhaimmillaan tästä käynnistyy sisäinen kehitys, jossa ihminen oppii tuntemaan itsensä entistä paremmin. Tällaisesta murroskohdasta Idänsydänsimpukka kertoo.
    Halinen käyttää taidokkaasti psykoanalyyttista symboliikkaa. Talovertauskuvat kuvastavat päähenkilöiden luonteita ja toiveita. Astan unelma omasta talosta kellari täynnä syksyn satoa kuvaa särkyneen mielen kaipuuta tasapainoon. Itsestään epävarma Eero kammoaa omistusasuntoa, pysyväksi betonoitua porvarillisuutta. Arkkitehti Ella pyrkii kontrolloimaan paitsi ympäristöä ja rakennuksia myös Eeroa ja muita lähipiirinsä ihmisiä. Alitajunnan kielileikit tekevät romaanihenkilöille tepposia, kun esimerkiksi Astan kuvitelma talosta siirtyy pakkomielteeksi kaloihin.
    Halisen teksti on tiivistä ja ladattu täyteen merkityksiä, joita ei näe ensi katsomalla. Hän käyttää tempovaihteluita esikoiskirjailijalle epätavallisen taidokkaasti. Kun toiminta tiivistyy, tiivistyy myös romaanin kerronta: eri henkilöiden näkökulmasta kerrotut luvut lyhenevät ja tahti kiihtyy – jopa lukijan pulssi nousee!
    Luonto, erityisesti meri, saa tärkeän sijan mielentilojen ja ihmissuhteiden heijastajana. Luontoon paetaan sivistyksen kahleita, siellä koetetaan karistaa yhteisölliset naamiot. Merellä myrskyssä perhedraama saavuttaa lakipisteensä. Mihin suuntaan henkilöt lähtevät mullistuksen jälkeen, yksin ja yhdessä?
    Kannattaa ottaa selvää.

Hanna-Maija Kause

Simo Halinen: Idänsydänsimpukka. Tammi.