17. syyskuuta 2004
Teksti:

Rakkaat lukijat. Viime palstan vastaus sänkykamaritaidoista herätti arvostelua sen sisältämästä hetero-oletuksesta. H. Arppu ei tietenkään olettaisi, että sänkykamaritaitoja tiedustelisi heteronainen. Kysymyksen oli H. Arpulle esittänyt eräs julkiheteroksi tiedetty naispuolinen opiskelija, mikä jäi tekstissä mainitsematta. Mutta nyt uusiin kysymyksiin.

Ovatko kaikki oikislaiset olleet yläasteella luokkansa suosituimpia?

    Luuseristako lakimies?

Merkittävä osa oikislaisista kuuluu toiseen ihmislajiin kuin humanistit tai valtiotieteilijät, luonnontieteilijöistä puhumattakaan. Lajin ulkoisia tunnusmerkkejä ovat valkoiset hampaat, sileä iho ja kyky näyttää laskuhumalassakin viileän tyylikkäältä. Käyttäytymiselle taas on tyypillistä luontevuus selvitä niistä elämäntilanteista, joissa muut ihmiset räpiköivät ja ahdistuvat. Tämä osa oikislaisista on varmasti ollut yläasteella luokkansa suosikkeja.
    Mutta oikeustieteen luentosalien nurkista löytyy myös toinen laji. Heille oikis on portti mielipidevankien ja alistettujen vähemmistöjen pelastamiseen. Monet heistä ovat alkaneet ajatella tshetsheenipakolaisia, uiguureja ja pahoinpideltyjä naisia juuri yläasteella, istuessaan yksin kotona pohtimassa, miksi heitä ei kutsuta juhliin.

Minkä tiedekunnan opiskelijat briljeeraavat tiedoillansa eniten?

    Fuksi

Valtsikalaiset. Todellisessa elämässä sosiologien ja filosofien ajatuksista kiinnostuvat vain toimittajat, jotka eivät maksa lausunnoista mitään. Siksi valtsikalaiset kompensoivat köyhyyden aiheuttamaa mielipahaa ja yleistä turhautumista brassailemalla minkä ehtivät kenelle tahansa, joka suostuu edes teeskentelemään tarkkaavaisuutta. Lääkisläiset taas rukoilevat aina uuden ihmisen kohdatessaan, ettei tämäkin alkaisi pyytää terveysohjeita.

Millä keinoin voisin oppia kaikki uudet ja vanhat juomalaulut?

    Epätietoinen härkä

Perustiedot saat akateemiselta ankkalammelta eli ruotsinkielisistä osakunnista. Mene rohkeasti heidän sitseilleen ja tarkkaile tilanteita ja melodioita. Toinen aste on oman laulukirjan hankkiminen. Näitä saa osakunnilta tai useimmilta tiedekuntajärjestöiltä. Villeimmät laulut sen sijaan oppii vain miesvaltaisten järjestöjen pukujuhlissa, joissa humalaiset juhlijat keksivät uusia teekkarihuumorin innoittamia väännöksiä lauluista. Kokemus voi olla traumaattinen, mutta se on juomalaulujen loppututkinnon katkera hinta. Sun hopssasanrallaa!