03. syyskuuta 2004
Teksti:

Kolme vuotta sitten teknokupla leijaili pilvissä, bushismeille naurettiin internetissä, ja tavallinen jenkki eli omaa keskiluokkaista unelmaansa turvassa maailman pahuudelta. Syyskuun 11. päivänä maailman voimakkain valtio pantiin polvilleen. Kansakunnan selkäranka murtui, maa halvaantui.

Lokakuussa 2001 Afganistanissa alkoi sota. Terroristeja tukenut ja ihmisoikeudet tallannut Taleban-hallinto syöstiin vallasta. Tämä ei riittänyt. Yhdysvaltain turvallisuutta uhkasi edelleen vanha päänvaiva, Irakin presidentti Saddam Hussein. Hänet oli saatava vallasta, muutoin perusjenkki ei nukkuisi rauhassa.

Motiiveja Irakin sodalle oli monia – sotilaallisia, taloudellisia, poliittisia. Jollei motiiveja ollut, niitä keksittiin. Oli joukkotuhoaseita ja Saddamin tukea terroristeille. YK:sta ja EU:sta välittämättä amerikkalaiset lähtivät sotaan.

Elokuussa 2004 demokraattien presidenttiehdokas John Kerryn puoluekokouspuheen eräs kaikkein tarkimmin valmisteltuja kohtia oli turvallisuuspoliittinen oneliner: ”Pidän huolen siitä, ettei Yhdysvallat koskaan lähde sotaan, koska se haluaa lähteä, vaan koska sen on pakko”.

Mitä jeesustelua entiseltä Vietnamin veteraanilta, joka itsekin kannatti Irakin sotaa. Kehtaakin esiintyä kuin puhtoinen pasifisti! Eikö Kerry näe, ettei George Bushilla ollut vaihtoehtoa?

WTC-iskujen jälkeen Yhdysvalloissa vallitsi kostomentaliteetti. Mielipidekyselyssä 60 prosenttia amerikkalaisista halusi vastata väkivaltaan väkivallalla. He toivoivat valtion vendettaa – päitä vadille. Poliitikot nyökkäilivät hyväksyvästi.

Vaikken kuulu Yhdysvaltain nykyisen presidentin ihailijoihin, on Bush-kritiikinkin oltava asiallista eikä amerikkalaisen media-hubbabuban tahdittamaa epä-älyllistä hurmahenkeä. Suodattamaton Bush paha – Kerry hyvä -ajattelu on demokraattien mediamaakareiden toiveiden täyttymys. Eikö älykkönä itseään pitävä Bushin mollaaja kykene parempaan analyysiin kuin stallarit aikoinaan? Kaikki mitä propaganda antaa ymmärtää, ei aina ole totta.

Ei Bush yksin lähtenyt sotaretkilleen Afganistaniin ja Irakiin. Häntä tukivat edustuksellinen demokratia sekä itse kansa. On helppoa tuomita Bush ja koko hänen edustamansa järjestelmä. On helppoa uskotella, että lähihistoria olisi ollut radikaalisti erilaista, jos valtion peräsimessä olisi ollut joku muu, tai peräti jos olisimme saaneet itse olla tekemässä näitä ratkaisuja.

Jees, minä tai sinä emme olisi halunneet nähdä Irakin sotaa, mutta entä sitten? Me emme ole Yhdysvaltain presidenttejä eikä EU, Suomesta puhumattakaan, ole maailmanpolitiikan supervalta.

Balkanilla ihmisten kohtalo oli jenkkiläisten veronmaksajien ja amerikkalaisten valtapoliittisten pyrkimysten armoilla. Se oli muuten Yhdysvaltain presidentti, joka silloin päätti toimia. Mitä sinä olisit tehnyt?

”Kansanmurhan tai jonkin muun vakavan siviileihin kohdistuvan väkivallanteon estäminen onnistuu vain, jos asioihin voidaan puuttua sotilaallisesti jopa muutaman päivän varoitusajalla.” Lainaus on Suvi-Anne Siimeksen puoluekokouspuheesta. Fiksu nainen. Ei ollut muuten aikoinaan stallari.

Piia-Noora Kauppi

Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti ja kokoomuslainen Euroopan parlamentin jäsen.