17. syyskuuta 2004
Teksti:

Syksyn ensimmäisessä täysistunnossa käsitellään sähkömarkkinalain uudistusta. Vai miten se nyt olikaan? Tuore keskustan kansanedustaja Terhi Peltokorpi surffaa netissä avustajansa Saara Niinikosken kanssa ja yrittää selvittää asiaa. Uusi työ ja uudet tavat jännittävät hiukan.
    ”Näkisiköhän sen tästä päiväjärjestyskohdasta”, Peltokorpi pohtii. Samalla hän asettelee Marimekon unikkokuvioista hiirimattoa työpöydälleen. Huoneeseen pitää saada vähän väriä, ja Unikko on Peltokorven suosikki.
    Se, että ennestään melko tuntematon Peltokorpi nousi eduskuntaan, on aikamoinen sattuma. Hänestä tuli päättäjä vain 1402 äänellä, kun Anneli Jäättenmäki siirtyi europarlamenttiin. Äänisaalis on tällä hetkellä talon pienin.
    Peltokorpi on kuitenkin ehta poliitikko. 29-vuotias kätilö on istunut Helsingin kaupunginvaltuustossa ja keskustan puoluehallituksessa varajäsenenä. Tänä syksynä hän on toista kertaa ehdolla valtuustoon.
    Edustaja ei sure vähäistä äänisaalista, vaan ajattelee päässeensä eduskuntaan niiden ihmisten tuella, jotka äänestivät keskustan listaa. Tärkeintä on, että hän saa tehdä arvokasta työtä, joka ehkä takaa edustajan uralle jatkoa.
    Missiokin on selvä. Peltokorpi haluaa pelastaa lapsiperheet.

Operaation ensimmäinen osa kuuluu näin: neuvolapalveluita ja kunnallista kotiapua on järjestettävä entistä enemmän. Peltokorpi kysyy, miten käy silloin, jos kotona lapsia hoitanut vanhempi joutuu sairaalaan. Useimmissa kunnissa lakisääteistä kotiapua ei saa lainkaan, ja siksi hallitusta on kovisteltava asiasta.
    Toiseksi, Peltokorpi sanoo ja oikaisee ryhtiään sohvalla: päivähoitoasiat pitäisi järjestää uudelleen. Hänestä vanhempien pitäisi voida valita, haluavatko he hoitaa lapsensa kotona vai viedä heidät kunnalliseen päivähoitoon.
    Edustajan mukaan kunnalliseen hoitoon kannustetaan edelleen suuremmalla rahallisella tuella kuin kotihoitoon. Ja mitä se semmoinen puhe on, ettei lapsi kehittyisi kelvollisesti kotona? Oma Saara-tytär oppi lukemaan ja kirjoittamaan jo viiden vanhana, vaikkei ole koskaan ollut päiväkodissa.
    Hiukan tuohtuneenakin Peltokorpi levittää meikittömille kasvoilleen leveän hymyn. Hän huomauttaa, että loppujen lopuksi lasten kotona hoitaminen vie vain pienen osan vanhemman elämästä.
    Hetkinen. Jos jää Peltokorven mallin mukaisesti kotiin hoitamaan kahta perätysten syntynyttä lasta, sanotaan vaikka kuudeksi vuodeksi, töiden saaminen omalta alalta voi olla myöhemmin liki mahdotonta.
    Peltokorpi nyökkää. Hän huomauttaa, että missiolla on siksi kolmas osa: työn ja perheen yhdistäminen on tehtävä helpommaksi. Peltokorpi kannattaa muun muassa vanhempainkustannusten tasaamista isien ja äitien työnantajien kesken.

”Äiti tuu kattomaan, me poimittiin omenoita”, huutaa pieni tyttö vastavalmistuneen omakotitalon ovella Suutarilassa. Peltokorpien keittiössä omenapiirakan resepti on jo nostettu pöydälle. Voi ja kermaviili odottavat vielä suurten kylmäkaappien hyllyillä.
    Äiti istuu olohuoneessa kaksi vekaraa jaloissaan ja puhuu toimittajalle kädet heiluen. Samalla hän imettää kuopusta ja vastailee unikkokuvioiseen kännykkään. Tässä yhdistetään työtä ja perhettä käytännössä.
    Aviomies Risto Peltokorpi nykäisee nuorison pois äidin tieltä ja vie heidät pihalle keinumaan. Kun vaimo hoitaa perhepolitiikan periaatteellista työtä, käytäntö jää isän vastuulle. Vuoden hoitovapaa atk-alan töistä alkoi juuri. Se tuntuu molempien mielestä mukavalta.
    Terhi Peltokorpi uskoo työn ja perheen yhdistämisen olevan lähinnä asennekysymys. Ainakin heillä kotona asiat lutviutuvat, vaikkei aina ehdi leipomaan niin kuin haluaisi.
    Viime viikolla perhe aloitti huovutusharrastuksen, ja omalla ajallaan Peltokorpi ompelee tai kutsuu ystäviä kylään.
    ”Minulla on niin ihana mies ja hyvä tukiverkko, että selviäminen on helppoa. Toivoisin, että kaikilla muillakin olisi”, edustaja sanoo hymyillen taas leveästi.

Valtuustotoveri luonnehtii Peltokorpea ”äitijengin” jäseneksi.
    ”Ei aivan Simpsoneista tuttujen think about children -tyyppien vahvinta kärkeä, mutta selvästi porukan jäsen”, edustajatoveri sanoo.
    Perhe on ollut Terhi Peltokorvelle etusijalla pitkään sekä politiikassa että siviilissä.
    Lapsuus Jämsässä oli täynnä kotoisia hetkiä. Kesälomilla opettajaäiti ja rakennusyrittäjäisä pakkasivat vaatteet ja neljä lasta asuntovaunuun ja ajoivat lestadiolaisten suviseuroille ja joskus Ruotsiin saakka.
    Ilta-aterioilla perhe keskusteli politiikasta, esimerkiksi siitä, kuinka yrittäjyyteen tulisi rohkaista hanakammin. Vanhemmat olivat aktiivisia keskustalaisia.
    Kotona opetettiin myös käyttäytymään diplomaatin tavoin.
    ”Minulle sanottiin aina, ettei muita saisi arvostella kielteiseen sävyyn. Sama päti yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Piti osata keskustella, eikä ainoastaan väittää”, Peltokorpi muistelee.
    Opit vaikuttavat menneen perille. Valtuustotoverit kehuvat Peltokorpea sovittelevaksi ihmiseksi, joka joustaa kannoissaan, kun perusteet ovat hyvät.

Peltokorpi ryhtyi politikoimaan jo viisitoistavuotiaana. Tyttö oli nähnyt Keskisuomalaisessa ilmoituksen keskustan nuoriso- osaston kokouksesta Jämsässä ja halusi mukaan.
    Ovella häntä hirvitti. Hotellin kabinetissa istui kuusi vakavahenkisen näköistä puolueaktiivia pullaviipaleita natustellen.
    Peltokorpi ei juonut kahvia, eikä mehua tietenkään ollut tarjolla. Hän oli jo kääntyä kannoillaan, mutta halu poliittiseen keskusteluun sai jäämään.
    Pelko oli ollut turhaa, sillä tulokas otettiin riemulla vastaan. Keskustalaisperheen vesa yritettiin heti istuttaa nuoriso-osaston johtokaartiin.
    Peltokorpi ei kuitenkaan voinut valita puoluetta noin vain. Ensin piti kysyä, mitä kokoomuslaiset asioista ajattelivat. Puolueessa korostettiin kuitenkin liikaa yksin pärjäämistä ja Peltokorpi kaipasi mieluummin sosiaalista vastuuta. Sitä hän löysi mielestään keskustasta.
    Vasemmalle Peltokorpi ei edes ajatellut kurkistaa. Vanhoillislestadiolaisessa perheessä kasvaneena hän koki arvonsa turhan erilaisiksi.
    ”Vasemmalla vedotaan yhteiskunnan vastuuseen ja oikealla yksilön vastuuseen. Keskusta kulkee siinä välillä. Ihmisellä on vastuuta omasta elämästään, mutta kuitenkin halutaan pitää heikompien puolta. Siksi minä olen keskustalainen.”
    Peltokorpi on nuori eteläsuomalainen nainen, joka puhuu tiukasti ympäristöasioista, kehitysyhteistyöstä ja joukkoliikenteestä. Valtuustossa viimeinen aloite koski sitä, kuinka kaupungin tulisi siirtyä Microsoftista Linuxiin. Mitä yhteistä hänellä on kliseekeskustalaisen, tuotantotukia puolustavan pohjalaisen kanssa? Peltokorven mukaan citykeskustalaisilla ja pohjoisen miehillä on paljon yhteistä: liki kaikki arvot.
    Kristilliset oli sen sijaan Peltokorvelle huono vaihtoehto, vaikka hän onkin uskonnollinen.
    ”Politiikassa on valtavasti asioita, joilla ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Arvopohja vaikuttaa aina päätöksiin, mutta itselleni uskonto on yksi asia ja politiikka toinen.”
    Valtuustotovereiden mielestä Peltokorven uskonnollisuuden huomaa vain joissain yksittäisissä kysymyksissä kuten alkoholipolitiikassa. Siinä hän on ikäisiään tiukempi.
    Uskoon edustaja kertoo kasvaneensa lapsesta saakka. Hän ei koskaan kapinoinut eikä tuntenut tarvetta pohtia uskoaan perusteellisesti. Lestadiolainen tapa elää perhe- ja yhteisökeskeisesti tuntui oikealta.
    ”Millään ei olisi mitään väliä, ellei lestadiolaisuus olisi turvana”, Peltokorpi sanoo.
    Arkipäivässä vakaumus ei näy sen kummemmin. Sunnuntaisin perhe käy toki seuroissa ja lapsia on tavallista enemmän, koska lestadiolaiset eivät käytä ehkäisyä. Todellista merkitystä Peltokorvelle on kuitenkin vain uskolla Raamatun Jumalaan. Hänelle se ei ole oman pään tuotosta vaan tosiasia, joka tekee onnelliseksi. Niin onnelliseksi, että hän kokee olevansa etuoikeutettu.
    ”Jos Jumalan sana joskus menee yli, niin nostetaan hattua ja annetaan olla”, Peltokorpi sanoo. Hän jatkaa, ettei aina tarvitse ymmärtää, kunhan uskoo.
    Näin Peltokorpi on tainnut ajatella naispappeuskysymyksessä. Hän ei hyväksy naisia saarnastuolissa.
    ”Pakko tunnustaa, että tunnen hirveän huonosti Raamattua. Mutta sanotaan siellä esimerkiksi, että nainen vaietkoon seurakunnassa. Ei tarvitse tietenkään olla hiljaa, mutta tämä puhujan tehtävä on miehille.”
    On pakko miettiä, ajattelisiko Peltokorpi toisin, jollei uskonyhteisön painetta olisi? Omassa elämässään hän vaikuttaa toimivan tasa-arvoihmisen tavoin. Terhi ja Risto Peltokorpi ovat hoitaneet lapsia kotona vuorotellen.
    Lisäksi Peltokorven mielestä on väärin, että työnantajat pitävät lisääntymisikäisiä naisia kustannusriskinä. Edustaja arvostelee myös sitä, että juuri nainen jää miestä useammin kotiin hoitamaan sairasta lasta.
    Peltokorpi korostaa silti, ettei tasa-arvon tarvitse olla sitä, että miehet ja naiset tekevät samoja asioita – esimerkiksi työskentelevät pappeina.
    ”Mies ja nainen on luotu erilaisiksi, ihan biologisestikin.”

Takaisin eduskuntaan. Kello on neljä, eikä Terhi Peltokorpi ole ehtinyt syödä saati täydentää unikkosisustustaan. Edustaja seisoo pylväikön juuressa kuvattavana ja iloitsee ääneen sosiaali- ja terveysvaliokunnan varajäsenyydestä. Hän aikoo olla läsnä jokaisessa kokouksessa. Siellähän siitä perhepolitiikasta puhutaan.
    Ensimmäisen päivän jännitys on jo haihtunut. ”Eivät kokoukset täällä ole sen kummempia kuin muuallakaan. Olen näissä jo ihan vanha tekijä”, Peltokorpi sanoo ja hymyilee leveästi kuten aina.
    Nuoren kansanedustajan elämä vaikuttaa olevan yhtä viattoman iloista hammasriviä, jonka takaa kuuluu vuoroin vanhoillisia ja vuoroin raikkaan nuorekkaita ajatuksia. Lokerointiyritykset osoittautuvat mahdottomiksi.
    Yksi asia vaikuttaa kuitenkin selvältä. Elämä on hänelle helppoa ja onnellista. Hän taitaa tosiaan olla jollain tavoin etuoikeutettu.

Elina Kervinen
kuvat Annika Rauhala