Suomalaiset pärjäsivät olympialaisissa hienosti. Kukaan ei jäänyt kiinni dopingista. Parhaimmassa tapauksessa se tarkoittaa sitä, että joukkueen jäsenet eivät käytä kiellettyjä aineita. Osa suomalaisista teki kisoissa oman ennätyksensä. Suomalaiset häviäjät onnittelivat muunmaalaisia voittajia reilusti.
Kukaan ei polkenut jalkaa eikä näyttänyt keskisormea – tosin en seurannut kaikkia televisiointeja. Suomalaiset olivat kerrankin hieman ruotsalaisten puolella: menestyjänaapurin riveissä hurraaminen oli kaivattua vaihtelua.
Suomalaisiin urheilusankareihin oli helppo samastua. Kilpaurheiluun kuuluu voiton tavoittelu, mutta ylitehokkaassa yhteiskunnassa on mukava todeta, että kaikki menestyjät eivät ole koneita. Fiboja voi tulla, hermot voivat pettää.
Olympialaisten henkeäsalpaavimpia suorituksia olivat Romanian voimistelijoiden volttisarjat. Näin monta huikeaa suoritusta enkä yhtä ainoaa horjahdusta. Lajin seuraaminen tuntui kuitenkin tukalalta.
Nuoret voimistelijatytöt ja -naiset näyttivät kalpeilta ja rääkätyiltä. Kimallemeikkikään ei saanut heitä hehkumaan elinvoimaa. Kova treeni ei ollut päästänyt 18-vuotiaiden tyttöjen vartaloja kasvamaan naisellisiksi.
Romaniassa kansallinen voimistelukoulu on monille köyhille perheille yhtä kuin unelma toimeentulosta. Guardian-sanomalehden mukaan sinne valitut tytöt saavat 120 euroa kuukausirahaa. Se vastaa maan keskipalkkaa. Yhdeksänvuotiaat tytöt harjoittelevat koulussa kuusi tuntia jokaisena viikon päivänä.
Suomalaiset olympiaedustajat eivät ole aloittaneet kokopäiväharjoittelua ala-asteella. Täällä pääsee olympialaisiin hieman vähemmälläkin. Jos suomalaiset hävisivät muille siksi, että urheilijoille voitto ei ollut riittävän tärkeää tai kuoleman kysymys, niin se on ihan hyvä vain.
Tervetuloa kotiin, ja toivottavasti jaksatte yhä tehdä muutakin tärkeää ja mukavaa elämässänne kuin urheilla. Ainakin keihäänheitossa epäonnistunut diplomi-insinööri Matti Närhi kertoi suunnitelmistaan kypsästi: ”Töihin, töihin. Kyllä tästä jo joutaa.”
Heli Suominen
