07. toukokuuta 2004
Teksti:

Pietari on vastaanottanut bussilastillisen parikymppisiä suomalaisnuoria, joista suurin osa on ensimmäisellä itsenäisellä ulkomaanmatkallaan ilman vanhempia. Siksi on erinomaista, että he ovat Pietarissa nimenomaan nuorisomatkailuun keskittyvän matkatoimisto Zerkalon ja sen johtaja-omistajan, kauppakorkeakoulun kasvatin Jukka Timosen hoteissa.
    Matkaseurueessa toden totta riittää paimennettavaa. Luokattomassa perskännissä ördäävät suomalaisnuoret melskaavat vaatimattoman hotelli Griffin käytävillä ja huutavat kuin kurkkua leikattaisiin.
    Neuvostotyyliin kussakin kerroksessa päivystää kerrosvahti – jonka pinna kiristyy desibelien nousun tahtiin. Pian vahdit ovat aivan raivona. Kukkahuivit vain hulmuavat, kun he paiskovat ovia, nakkelevat niskojaan ja kirkuvat teinituristeille (venäjäksi)”Njiet! Njiet!”
    Tilanne on toden totta riistäytymästä käsistä: kerrosvahdit soittavat paikalle hotellin vartijan, joka uhkaa suomalaisördääjiä miliisillä. Tosin joku onnistuu lahjomaan vartijan vodkapullolla. Tai onnistuu ja onnistuu: vartija kietaisee sen muutamalla huikalla ja muuttuu humalassa yhä aggressiivisemmaksi. Vartija lyö yhtä Zerkalon seurueen jäsentä, rauhallisesti käyttäytyvää nuorukaista, ja nappaa tältä passin.
    Mitä tekee matkanjohtaja? Juo hotellihuoneensa sängyn alla samppanjaa tuhkakupista.

”Venäjällä tapahtuu yleensä aina jotain odottamatonta. Siellä on kiva matkustaa myös siksi, että venäläiset pitävät suomalaisista. Vaikka kyllähän siellä naureskellaan meidän ylettömälle vodkanjuonnille”, matkatoimisto Zerkalon johtaja Jukka Timonen, 29, kertoo ja nojaa taaksepäin toimistotuolissaan.
    On vaikea tietää, miten Timoseen pitäisi suhtautua. Istumme Zerkalon elämää nähneessä viidentoista neliömetrin kokoisessa toimistossa Kalliossa, jossa voi isojen lasi-ikkunoiden läpi seurata, miten hampuusit raahustavat kohti seuraavaa baaria Vaasankadulla.
    Polkkatukkainen, uneliaan oloinen Timonen on sonnustautunut kulahtaneeseen nahkarotsiin ja oransseilla kangassuikaleilla lahkeista levennettyihin farkkuihin. Mies vaikuttaa luonnolliselta osalta ympäristöään. Niin kuin hän vaikutti Pietarissa. Ja vaikuttaa epäilemättä myös Moskovassa. Hän vain jotenkin sopii kuvaan.
    Vodkalasit ajelehtivat kirjoituspöydällä. Timonen on palannut edellisenä yönä tuoreimmalta Venäjän-reissulta. Selvästi krapulaisen yrittäjän kädet tärisevät, kun hän pyytää silmämääräistä neuvoa ilman mittaa tapahtuvaan kahvinkeittoon: ”Paljonko kandee laittaa puruja, jos vettä on neloseen asti?”
    Seinään on tahriutunut jonkun ryyppykaverin verta.
    ”Se tuli silloin, kun meillä hajosi tuo ikkuna. Poliisit tulivat ja laittoivat minutkin rautoihin eivätkä meinanneet millään uskoa, että tää on meidän toimisto. Ne joutui tarkistamaan sen jostain rekisteristä.”
    Ihme kyllä Timonen näyttää selviävän tilanteesta kuin tilanteesta, varsinkin Venäjällä.
    Niin kuin siitä kaaoksesta Griff-hotellissa. Timonen kömysi samppanjatuhkakuppinsa kanssa sängyn alta siinä vaiheessa, kun miliisi oli tulossa hakemaan häntä putkaan. Timosen onneksi seurueeseen kuulunut neitokainen onnistui lahjomaan miliisin väliaikaisesti vodkalla, ja Timonen pääsi neitokainen käsipuolessaan katoamaan Pietarin yöhön.
    Jukka Timosessa on toden totta ainesta lopunajan ryyppyseurakunnan viralliseksi kaitsijaksi.

Jukka Timonen johtaa vuosittain noin kahtakymmentä Zerkalon matkaa Pietariin ja Moskovaan. Hän on käynyt Venäjällä yli sata kertaa.
    ”Zerkalo tarkoittaa peiliä. Perustin Zerkalon neljä ja puoli vuotta sitten, eli kohta tulee ensimmäinen viisivuotissuunnitelma täyteen. Firma on kannattanut yllättävän hyvin. Otin mukaan yhtiökumppaninkin reilu vuosi sitten”, Timonen kehaisee raukean narisevalla puhetyylillään, vokaaleja laiskasti venytellen.
    ”Matkat nyt on niin kuin ennenkin, eli ihan sairaita”, jatkaa Timonen – ja hihittää.
    Timonen sai Venäjän-kilahduksen vuonna 1995. Helsingin Pitäjänmäestä kotoisin oleva Timonen oli vielä silloin kuin kuka tahansa niin sanottua normaalia ammattiuraa suunnitteleva nuorimies. Hän opiskeli Helsingin kauppakorkeakoulussa ja haaveili omasta firmasta – hyvä liikeidea vain puuttui. Mutta sitten tapahtui jotakin.
    ”Mua alkoi ahdistaa se kauppiksen meininki, opiskelumotivaatio katosi ihan kokonaan. Lähdin joksikin aikaa kiertelemään Venäjälle, ja Moskovassa päätin jäädä Pushkin-instituuttiin opiskelemaan kieltä. Olin kärsinyt kouluaikana pitkän venäjän, joten pohja kielitaidolle oli jo olemassa.”
    Myöhemmin Timonen opiskeli venäjää vielä Pietarin kulttuuriakatemiassa ja palasi sitten Suomeen. Mutta kun Venäjän-villitys kerran oli iskenyt, se ei hellittänyt. Timosesta, hänen kahdesta siskostaan sekä heidän sekalaisesta kaverikööristään tuli tiettyjen matkatoimistojen kanta-asiakkaita. He kävivät Pietarissa niin usein, että Jukka alkoi pohtia, miksei hän perustaisi omaa firmaa.
    Harasoo – liikeidea oli löytynyt!
    Nykyisin Timosen ja yhtiökumppani Kari Vatasen työnjako osakeyhtiömuotoisessa Zerkalossa on selvä. Timonen hoitaa kaiken Venäjän-suuntaan toimivan bisneksen – ja kaikki matkaopastukset. Vatanen taas vastaa muun muassa yrityksen nettisivuista.
    Vatanen ei alun perin suostunut lainkaan lähtemään Venäjälle.
    ”Lopulta se lähti puolipakolla, kun sen tyttöystävä osti sille lahjaksi matkan. Ja kuinka ollakaan, kotiin palattua Kari kyseli heti, että milloin seuraava matka järjestetään. Sama on tapahtunut monelle muullekin suomalaiselle. Täällä on niin paljon sitä ennakkoluuloa, että Venäjälle ei voi lähteä kuin Kalashnikov kourassa.”

Zerkalon seurakunnan meininki on yleensä varsin kansainvälistä, sillä mukaan lähtee usein paljon ulkomaalaisia nuoria, jotka ovat esimerkiksi opiskelijavaihdossa Suomessa. Toisin kuin suomalaisjoukkiot, joita lähtee Venäjälle lähinnä juhlapyhinä rellestämään, ulkomaalaiset ovat kiinnostuneita myös kulttuurista ja nähtävyyksistä.
    ”Niiden kanssa sitten kierretään museot ja baletit ja muut.”
Suomalaisten uuden sukupolven vodkaturistien hyysääminen on helvetillistä, mutta Timonen ei stressaa.
    ”Kyllähän sen aina tietää, kun on tulossa joku juhlapyhä ja suomalaisia ilmoittautuu paljon mukaan matkalle, että tulee aika hulinat. Mutta suomalaiset haluaa bailata, eikä siinä sitten mitään.”
    Siis ei mitään, paitsi että silloin Jukka Timonen bailaa mukana. Juhlimiseen onkin nyky-Pietarissa tai Moskovassa paljon paremmat mahdollisuudet kuin vaikkapa Helsingissä: juominen, syöminen ja taksilla ajaminen on halpaa, monet klubit ovat auki aamukahdeksaan, osa jopa ympäri vuorokauden.
    ”Venäjällä on mahtavinta se, että Suomeen verrattuna siellä ei ole läheskään niin paljon sääntöjä, jotka rajoittavat elämää. Useimmat suomalaiset eivät vieläkään tajua, että viiden miljoonan asukkaan Pietari on nykyään maailmanluokan metropoli – ja että siellä on muutakin kuin köyhyyttä ja likaa.”
    Timonen määrittelee Zerkalon keskivertoasiakkaan 20-30-vuotiaaksi yliopisto-opiskelijaksi, jolla ei ole pipo liian kireällä. Mutta millaista luonteenlaatua vaaditaan Venäjälle halpismatkoja järjestävästä yrittäjältä? Hänelläkään ei varmaan saa pipo kiristää?
    ”Niin no, tämä alkaa olla jo melko kilpailtu ala. On siinä joukossa aika pedanttejakin yrittäjiä. Mutta niiden matkat on sitten erilaisia kuin meidän matkat.”
Zerkalon erikoisuuksiin kuuluu muun muassa heinäkuussa järjestettävä Sika säkissä -matka, jota mainostetaan sloganilla ”Venäjälle ilman ennakkosuunnitelmia”. Julisteessa, joita näkyy muun muassa yliopistolla, nyhvöttää surkea autonromu.
    Melko pelottavaa. Mikä järki tämmöisessä matkassa on?
    ”Sika säkissä on meidän seikkailumatkamme, joka järjestetään nyt kolmatta kertaa. Ensimmäiselle matkalle lähti vain yksi asiakas, mutta viime vuonna meitä oli jo kuusi. Silloin käytiin esimerkiksi pienen Starajaladoka-kaupungin 1250-vuotisjuhlissa. Kaupunkien juhlat on Venäjällä isoja juttuja, silloin on aina festarimeininkiä. Yötä oltiin kavereiden mökillä.”

Mutta vakavasti ottaen – eikö Timosta yhtään pelota Venäjällä? Kai hänet on ainakin ryöstetty joskus?
    ”Ehkä pari kertaa. Mutta yleensä ottaen olen aika hyvin välttynyt uhkaavilta tilanteilta. Suomalaiset monesti liioittelevat ikäviä kokemuksiaan, eli jos joltakin vaikka varastetaan metrossa kännykkä taskusta, niin se on heti ryöstö. Ei se ole ryöstö, jos vain varastetaan jotakin.”
    Entä korruptio? Zerkalon pääsiäismatkalla vodkalla lahjottiin saman yön aikana ainakin yksi Griff-hotellin vartija ja yksi miliisi.
    ”Miliisillä ei ole periaatteessa oikeutta viedä ulkomaalaisia putkaan tai katsoa edes papereita, mutta en nyt jaksanut siinä ruveta säätämään. Annoin ne viinat, koska olin itsekin humalassa. Tein kyllä myöhemmin valituksen vartijan käyttäytymisestä ja hotellista luvattiin, että sitä tyyppiä ei enää laiteta työvuoroon silloin kun me ollaan siellä.”
    Timonen matkusti Venäjälle ensimmäisen kerran vuonna 1995, neljä vuotta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Timosen käsityksen mukaan asiat ovat viime vuosina kehittyneet Venäjällä hyvään suuntaan: turvallisuus on parantunut ja yrittäjäkin saa asiansa hoidettua – kunhan kärsivällisyyttä riittää.
    Ja Timosella riittää.
    ”Esimerkiksi viisumit on aina saatu hoidettua ajoissa kaikille lähtijöille, paitsi yhdelle brittikundille, jolle viisumia ei myönnetty. Tyyppi oli kahlinnut itsensä Venäjän suurlähetystön aitaan Tshetshenian sodan vastaisessa mielenosoituksessa”, Timonen selvittää. Ja hihittää perään.

Rehellisyyden nimissä vaikuttaa siltä, että Timonen – kaikesta omituisuudestaan huolimatta – on vastuullinen matkanjärjestäjä. Hän puhuu innostuneesti uusista firmansa toimintaan liittyvistä ideoista, kuten siitä, että he suunnittelevat palkkaavansa Venäjän-päähän vakituisen paikallisoppaan.
    Sen intressin ymmärtää kyllä. Kuka nyt tuollaista älytöntä vodkarallia vuositolkulla jaksaisi. Tai ehkä sitä jaksaa jos vaikka – rikastuu?
    ”Elantoa on Zerkalosta riittänyt ihan hyvin, ensin yhdelle ja nykyään kahdellekin tyypille, mutta ei tämä kyllä mitään rikastumista ole ollut.”
    Yrittäjällä alkaa olla kiire: seuraavan matkan viisumianomukset on pakattu siististi muovipussiin ja niitä pitäisi lähteä viemään lähetystöön. Kamojaan kerätessään Timonen tulee vielä kohteliaasti, mutta määrätietoisesti heittäneeksi toimistosta ulos puolitutun, joka on kesken kaiken ängennyt sisään kysellen ”pivoa”, siis olutta.
    ”Meillä ei edes ole tarkoituksena rikastua”, Timonen puhelee vielä toimiston ovea sulkiessaan. Hän seisahtuu ja katsoo isoilla silmillään koiramaisesti suoraan kohti.
    ”Me vaan halutaan saada aikaan jotain kivaa.”

Anne Moilanen
Kuva Perttu Saksa