Kaksi vuotta tätä on tullut länkytettyä, mutta yritetään nyt vielä kerran.
Pätkätyösukupolvellemme on todisteltu, että ikuiseen epävarmuuteen on vain sopeuduttava ja siitä on oikein nautittava, sillä työkulttuurin murros muuttaa työn luonteen pysyvämmin kuin satunnaiset suhdannevaihtelut. Tietoyhteiskunnassa – globaalissa verkostotaloudessa, osaamisyhteiskunnassa tai miksi tätä Kiina-ilmiöiden ja it-ihmeiden aikaa haluaakaan kutsua – oppiminen ja opiskelu ovat jotain muuta kuin aiemmin. Aivot korvaavat tavaran ja inhimillinen pääoma nousee tärkeimmäksi tuotannontekijäksi. Luovuus lentoon!
Tällaisessa murroksessa vaaditaan myös sitä, että koulutusjärjestelmämme on joustava. Tieteenteon on oltava laaja-alaista ja vanhoja konventioita rikkovaa, jotta Suomi pärjää globaalien tietoyhteiskuntien kilpailussa. Totta, ja ymmärrettävääkin.
Silti Suomen hallitus valitsee opintoaikojen rajaamisen strategiakseen luotsia Suomi luovaksi ja maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi. Hallitus haluaa karsia siitä, mikä akateemisessa vapaudessa ja suomalaisessa yliopisto-opiskelussa on ollut hienointa: se on joustanut ihmisten elämäntilanteiden mukaan.
Käytiinkö liian sfääreissä? No piipahdetaan opiskelijakämpässä.
Saat lapsen – olet siis huono opiskelija ja joudut erikseen anomaan, että saat kaikesta huolimatta jatkaa opintojasi.
Vanhempasi rahoittavat opiskelijaelämäsi joten valmistut viiden vuoden aikarajassa – mutta et saa valmistuttuasi koulutustasi vastaavaa työtä.
Olet jo yhden ammatin opiskellut, mutta tilanteessa, jossa oman alan työt ovat vaakalaudalla. Vaihtaisit mielelläsi alaa, mutta valitettavasti et voi ottaa niin suurta taloudellista riskiä, mitä opiskelu vaatii – sinun pitäisi opiskella täyspäiväisesti ja joutuisit irtisanoutumaan työpaikastasi.
Olet itse uupunut ja stressaantunut ja hoidat samaan aikaan omia ikääntyviä vanhempiasi ja siksi opintosi venähtävät: et saa valmistuttuasi vähentää opintolainaasi verotuksessa – opintolainasubventio on tarkoitettu vain niille, joilla ei ole ongelmia.
Tai ehkä tilastot purevat? Liian harva vastavalmistunut maisteri saa oman alansa töitä. Niiden korkeasti koulutettujen vastavalmistuneiden osuus, joiden ensimmäinen työpaikka ei vastaa koulutusalaa eikä koulutustasoa, on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut, ilmenee Akavan tuoreesta työmarkkinatutkimuksesta.
Suurin osa vastavalmistuneista joutuu aloittamaan työuransa määräaikaisessa työsuhteessa; naisten työsuhteista kolme neljästä alkaa määräaikaisena. Alle 30-vuotiaista 26 prosenttia oli viime vuonna työttömänä tai lomautettuna.
Akavan koulutus- ja työvoimapoliittinen sihteeri Heikki Liede sanoo suoraan, miksi näin on: maisterit valmistuvat väärään aikaan. Eikä tilanne pakkorajoilla ainakaan joustavammaksi muutu. Akavassa pidetäänkin opintojen jatkamista työttömyyttä parempana vaihtoehtona, jos työpaikkaa ei valmistumisvaiheessa vielä ole tiedossa. Suhdanteiden parantuessa käy helposti niin, että myöhemmin valmistuneet ovat väärään aikaan valmistuneita paremmassa työmarkkina-asemassa.
Ja vielä rautalankakin käyttöön: On erinomaista, että opiskelijoita kannustetaan tehokkaaseen opiskeluun. Mutta ei kaikin keinoin: opintoaikojen rajoittaminen ei ole viisasta. Opiskelun on joustettava ihmisten elämäntilanteiden mukaan. On kohtuutonta, että heikoimmat kärsivät – opintoaikojen rajaus hetkauttaa oikeastaan vain niitä, jotka ovat muutoinkin heikoilla.
Anna-Liina Kauhanen
