21. toukokuuta 2004
Teksti:

Tiedättekö te miltä tämä kuulostaa?
    Se kuulostaa siltä kuin kolmivuotiaalta kakaralta olisi varastettu tikkari ja hän itkisi äitiä, joka on samaan aikaan naapuripihassa selvittämässä etnistä puhdistusta.

Ok, myönnetään. Opiskelijaelämä voi välillä olla vittumaista penninvenytystä, mutta ei se suomalaisen yhteiskunnan suurin ongelma ole. Opiskelijalla on edessään odotushorisontti, toivo paremmasta tulevaisuudesta. 55-vuotiaalla mellunmäkeläisellä pitkäaikaistyöttömällä sitä ei ole.
    Surkuhupaisinta kuviossa on se, että aktiivisimmat opiskelijaruikuttajat saavat valituksestaan palkkaa.

Ylioppilaskuntien aktiivit touhottavat ilmeisen tosissaan kannanottoja, joita ylioppilaslehdet velvollisuudentunnosta välittävät. Diskurssi on niin ennalta arvattavaa, että SYL:iä voisi pyörittää kelanauhuriin kytketty puhelinvastaaja.
    Tämä ei kuitenkaan käy, koska silloin opiskelija-aktiiveilta vietäisiin heidän työnsä todellinen sisältö: oman uran pohjustaminen ja verkottuminen valtaapitävien kanssa. Samalla tarjoutuu tilaisuus nauttia edunvalvonnan eduista, vaikkapa ladata HYY:n jakamat lounassetelit Unicardille ja ostaa kortilla Kilroy-matka Intiaan. Tätäkin on tapahtunut.

Sitä edunvalvojat eivät uskalla sanoa, että saavutettujen opiskelijaetuuksien väärinkäytöstä on tullut samanlainen kansallislaji kuin sopupelistä pesäpallossa.
    Otetaanpa esimerkiksi minut. Takataskussani on yksi tutkinto, toinen valmistuu nykytahdilla vuonna 2036. Siihen asti olen ajatellut hyödyntää Unicafen puoli-ilmaisia ruokia, VR:n edullisia junamatkoja ja muita upeita opiskelijaetuuksia. Jos pääsen pressikortilla tai futislisenssillä vielä halvemmalla, vilautan niitä. Tämän lähemmäksi sosialismia Suomessa on vaikea päästä.

Suoraan sanottuna opiskelijoiden suurin ongelma on tällä hetkellä se, että he eivät uskalla valmistua, koska ulkona odottaa oikea maailma. Yliopistosta on tullut sosiaalinen turvaverkko, Alma Materin lämpöinen kohtu, josta ei uskalleta irtautua. Ei kai Pekka Kuusi tätä tavoitellut?
    Siispä, arvon opiskelija-aktiivit. Tehkääpä ruikutuksen sijaan välillä jotain rakentavaa. Opetelkaa uusi instrumentti, kirjoittakaa runokirja – valmistukaa.
    Sen jälkeen voitte mennä töihin ja kohdistaa valituksenne opiskelijoihin, jotka ruikuttavat vuositolkulla teidän verorahoillanne.

Mikko Metsämäki

Kirjoittaja on Markkinointi&Mainonta-lehden toimittaja